Oripää, Myllykylä, lauantia päivä ja plus 23 astetta lämmintä. 18. Ori-hölkkä oli muuttanut uusiin maisemiin Myllykylään ja matka oli myös samalla muuttunut 8 km:iin. Kilpailukeskuksena toimi Myllylähteen tupa joka tarkosi hienot puitteet kilpailulle.
Muutamaa minuuttia vaille kello 13 noin 60 numerolapulla varustautunutta juoksijaa siirtyy puiden ja rakennusten varjosta lähemmäksi Myllykylän koulun pihaan ripustettua maalivaatetta, joka samalla toimii myös lähtövaatteena. Aurinko porottaa taivaalta ja kärpäset surisevat. Maahan vedetyn valkoisen kalkkiviivan tuntumassa ei ole ruuhkaa vaikka lähtöhetkeen juuri kuulutettiin olevan aikaa vain puoli minuuttia. Itse siirryin muutaman muun rohkean kanssa aivan viivaan kiinni, kun kerrankin sellainen mahdollisuus suotiin.
Lähtölaukauksen jälkeen ei enää ujosteltu, sillä takaa rynnisti ohi sellainen joukko ja sellaisella vauhdilla juoksijoita, että olisi voinut kuvitella, että kyseessä on 1500 m kilpailu. Ensimmäinen satametriä olikin kuin isommassakin massalähdössä, ja kun lähtösuora oli vielä kapeahko alamäkeen ole mutkainen pihatien pätkä, niin kyynärpäät siinä meinasi kolista.
Alun hässäkän jälkeen tilanne alkoi seljetä ja pikaisen laskennan jälkeen edessäni oli kuusi juoksijaa, eli sija oli rintanumeroni mukaisesti 7. Kärki oli lähtenyt liikkeelle sellaisella vauhdilla, että siihen vauhtiin ei ollut mitään saumaa, mutta lähietäisyydellä olisi muutama jotka voisi olla tavoitettavissa. Ensimmäisen kilometrin aikana kärjen tilanne alkoi vakiintua. Oma juoksu ei tuntunut kovin kevyeltä, mutta kun GPS-mittari piippasi ensimmäisen kilometrin täyttyneen (hieman järjestäjien kilometritolpan jälkeen), niin aikaa oli kulunut 3:42, eli ihan tavoiteltua vauhtia mentäisiin.
Toisen kilometrin aikana aloin tavoittamaan lähintä selkää, eikä siinä kauan mennytkään kun ensimmäinen ohitus oli tehty. Pitkien suorien ansiosta kaikkiin muihinkin viiteen edelläni menijään oli näköyhteys. Kärkikaksikko meni vajaan 200 m:n päässä, mutta kolme muuta oli ihan tavoitettavissa. Yleensä olen lähtenyt aina varovaisesti liikkeelle ja vauhti ei ole kisan aikana kauheasti notkahtanut joten luotto oli siihen kova, että muutaman selän voisi vielä napata. Toinen kilometri taittui ajassa 3:37.
Pari kilometriä oli taivallettu hyväpohjaista hiekkatietä, mutta nyt tielle oli tullut isorakeisempaa hiekkaa ja se alkoi pyörimään jaloissa ja parempaa pitoa piti alkaa etsimään tien reunoista. Kolmannen kilometrin aikana toinen kilpailija oli tullut ohitettua ja sija oli vaihtunut viidenneksi. Kolmannen kilometrin aika oli jälleen 3:42.
Edessä jokusen kymmenen metrin päässä taivalsi kaksikko joista toisen tunnistin Virran Markuksi. Markun olin voittanut kevään Savihölkässä 40 sek:lla joten mahdollisuuksia hänen vauhtiinsa myös tänään voisi olla. Välimatka myös tähän kaksikkoon alkoi pikkuhiljaa supistumaan ja hieman ennen neljän kilometrin täyttymistä olinkin päässyt aivan heidän imuunsa. 4 km:ssä oli juottopaikka josta edellä juokseva kaksikko nappasikin mukin kouraansa, ja se rikkoi sen verran heidän juoksurytmiään, että pääsin ohittamaan heidät. Itse jatkoin juoksua kieli kitalaessa kiinni sillä ei tällaisilla pikamatkoilla juoda tarvitse. Neljänteen kilometriin meni aikaa 3:37.
Tie oli muuttunut jälleen parempipohjaisemmaksi eikä juoksu-uraa tarvinnut enään hakea tien reunasta. Sijoitukseni oli muuttunut yllättäen kolmanneksi. Taakseni en katsonut, mutta tossun ääni sieltä alkoi hiljetä, joten uskoin tehneeni hieman hajurakoa takanani vaanivaan kaksikkoon. Matka oli vasta hieman yli puolen ja mitä vain voi vielä tapahtua, mutta aloin jo miettimään, että pitäisikö alkaa varmistelemaan pyttypaikkaa, vai lähtisikö vielä rynnimään kakkossijan perään. Päätös oli helppo – tänne oli tultu tekemään kova harjoitus joten mitään löysäilyä ei hyväksytty. Päätin kuitenkin vielä tarkkailla tilannetta vähän aikaa ja jatkoin tasaista tahtia. Viides kilometri meni aikaan 3:39.
Kärki meni edelleen jossain reilun sadan metrin päässä, mutta kakkosmenijään ei ollut enään matkaa kovin montaa kymmentä metriä ja selkä läheni koko ajan. Kuuden kilometrin paikkeilla pääsin kakkossijan peesiin ja pysyttelin siinä muutaman kymmenen metriä jonka jälkeen lähdin ohittamaan. Tein vielä varmuuden vuoksi pienen nykäisyn jotta kaveri ei jäisi ihan kantapäille, mutta se oli turha temppu, sillä kaverin meno näytti olevan hiipuman päin. Sijoitus parani jälleen pykälällä. Kilometriaika painui aikaan 3:44.
Pitkä suora jatkui edelleen ja kärjen selkä näkyi jossain vajaan 100 m:n päässä. Vaikka välimatka sinne näytti ehkä hieman pienenevän, niin en nähnyt enää mitään järkeä lähteä kiristämään vahtia ja tavoittelemaan piikkipaikkaa. Oma menonikaan ei enää tuntunut kovin tuoreelta ja jos olisi alkanut kiristämään vauhtia, niin riski vatsalihaksen krampista nousisi ja sen jälkeen porukkaa lappaisi ohi molemmin puolin. Kärjen selkä kuitenkin läheni jatkuvasti. Seitsemäs kilometri meni aikaan 3:43.
Tiesin matkan olevan jokusen satametriä alimittainen joten matkaa ei ollut enää paljon ja nyt saisi ottaa sitten koneesta kaikki irti, sillä loppumatka meni millaisessa vatsakrampissa tahansa. Kärkeä en ollut lähtenyt tietoisesti tavoittelemaan, mutta nyt se näytti olevan yllättävän lähellä. Ja yllättäen 400 m ennen maalia olin aivan kärkimiehen perässä. Reitti kääntyi jyrästi oikealle ja alamäkeen, ja tiesin, että tässä oli koitettava jos meinaisi koittaa. Koskaan en ole mitään voittanut, mutta nyt se voisi olla mahdollista. Pikkuisen tuskaa lisää kehiin, viimeiset kierrokset irti koneesta ja alamäessä kärkeen. 200 m ennen maalia vilkaisin vielä taakseni ja näin eroa tulleen kymmenisen metriä, tätä paikkaa ei enään luovutettaisi – eikä luovutettu.
Loppuaika 7.7 km:n reitilla 28.08. Keskisyke 168 ja maksimisyke 186 joten kyllä se viimeinen rutistuskin sieltä löytyi.
