Sääennuste ennen kesäkuun 13. päivän h-hetkeä oli muuttunut päivittäin. Välillä ennuste näytti siltä, että vettä ei tuli yhtään, kun taas jonain päivinä luvattiin kolmen kympin kombinaatiota, eli 10 astetta lämmintä, 10 m/s tuulta ja 10 mm vettä. Pirkan Pyöräilyn lähtöhetkelläni klo 8:25 lämpöä oli 11 astetta, pientä pohjoistuulta ja taivas sen näköinen, että vettä voisi tulla millä hetkellä hyvänsä.
Tämä oli vasta toinen Pirkan Pyöräilyni ja ensimmäinen päivällä ajettu. Ensimmäinen PP:ni oli vuoden 2005 yöpyöräily. Tuolloin aikaa meni 5:37 ja matkaa oli 142 km, eli keskinopeus oli n. 25 km/h. Tämän päivän matkan pituus oli 134 km ja olin ilmoittautunut 5½ tunnin tavoiteaikaryhmään, mutta oma tavoitteeni oli lähempänä 5 tuntia. Ensimmäisellä kerralla olin ajanut lenkin vanhalla hybridi-pyörälläni joten uudella maantiepyörälläni pitäisi päästä lähelle viittä tuntia. Se tarkoittaisi n. 27 km/h vauhtia.
Sateenuhan ja viileähkön kelin vuoksi ihan optimaalista pukeutumista ei voinut tehdä. Kypärän alle olin laittanut Buffin, takkina oli kevyt Gore-Tex -takki ja sen alla ohut pitkähihainen juoksupaita, jalassa pitkät pyöräily-trikoot ja pyöräilykenkien päällä sadesuojat.
Lähtövaatteen takana polkijat jaettiin parinkymmenen hengen ryhmiin, ja lähtöhetkellä huomasin, että olin omassa ryhmässäni eturivissä. Ja kun kenelläkään ei ollut lähdön jälkeen vetohaluja, niin minä ampaisin letkan keulille. Olisi ilmeisesti pitänyt tehdä jotain venyttely- tai verryttelyliikkeitä ennen lähtöä, sillä heti alusta lähtien takareidet olivat aivan tukossa ja tulessa, ja pyöräily tuntui tosi tuskaiselta. Onneksi muutaman kilometrin ajon jälkeen tuli eteen Särkänniemen ylämäki ja sen kun polki pystyasennossa, niin takareidetkin aukesivat ja pyöräily alkoi maistumaan mukavemmalta. Tosin sateenuhka oli realisoitunut ja kilometrin ajon jälkeen taivaalta alkoi suhjuttaa vettä. Onneksi ajolasit eivät menneet huuruun, vaan pelkästään lasien ulkopintaa piti pyyhkiä. Onneksi sadetta kesti vain muutaman kilometrin ajan, ja siihen koko reissun sateet sitten jäivätkin.
Ensimmäisen 10 km sain mennä letkan kärjessä, mutta sen jälkeen ensimmäiset hermostuivat ja lähtivät ohi. Ja meikä heti imuun. Ylöjärven keskustaan ja vähän sen ohi mentiin tällä porukalla. Sitten ryhmään liitty takaapäin lisää väkeä. Vetovuoro vaihtui melko mukavasti ja keskivauhti oli pysynyt vähän 29 km/h yläpuolella vaikka Kuruun päin mennessä olikin vastatuulta. Mutalan huoltopisteellä porukka hajosi sillä toiset kurvasivat tankkaamaan huoltoon ja toiset jatkoivat matkaa suoraan. Itse jatkoin ilman huoltopysäkkiä, mutta jotenkin jäin tai jätin ryhmien rippeet sillä huomasin eteneväni yksin.
Muutaman kilometrin yksin ajelun jälkeen saavuin Uudelle Kuruntielle ja siellä ajauduin sopivavauhtiseen letkaan. Vetovuoro vaihtui sopivin välein, kilometrit taittuivat. Kuruntien vaihtelevat maastot tarjosi välillä vauhdikkaita laskuja ja välillä reisiä raastavia, hapottavia nousuja. Jokusia onnettomia renkaanvaihtajiakin näkyi jo tienposkessa. Yksi tienvarressa ollut renkaanvaihtaja tunsi letkastamme jonkun ja huusi häntä pumppaamaan ilmaa. Tämä “pumppu-mies” sitten jarrutti kohtalokkaasti ja takanani kuului rytinää. Kun katsoin taakseni, niin yksi letkamme pyöräilijöistä makasi maassa. Onnettomuuspaikalla oli porukkaa joten en nähnyt tarpeelliseksi kääntyä hätiin. Siinä liippasi jo melko läheltä omakin kaatuminen.
Kurun keskustaan kaarrettaessa matkaa oli takana 57 km ja aikaa oli kulunut tasan kaksi tuntia. Keskinopeus oli siis pysynyt 29 km/h kieppeillä. Juomaa näytti olevan vielä vähän pullossa joten ohitin Kurun huoltopaikankin. Muut letkasta poikkesivat tankkaamaan joten etenin jälleen yksin. Muroleen huoltopisteelle oli matkaa n.17 km ja lähes koko matkan jouduin etenemään yksin. Tällä pätkällä vauhti tipahti jonkin verran, ollen huoltopisteelle pysähtyessä 28 km/h. Takana oli 75 km ja 2 tuntia 40 minuuttia. Huoltopisteessä ensin tyhjennys metsään ja sitten tankkaus muutaman leivän ja muutaman mustikkakeittomukillisen voimin. Pullo täyteen urheilujuomaa ja takaisin baanalle.
Jälleen meno jatkui yksin ja vauhdin ylläpitäminen tuotti vaikeuksia. Ylämäissä etureidet alkoivat huutaa jo armoa, ja selkäkin vaati yhä useammin suoristamista. Onneksi reitti oli kääntynyt siten, että tuuli oli selän takana. Myös edellä näkyi pyöräilijä ja sen selän tavoittelu auttoi vauhdin ylläpidossa. Pikkuhiljaa selkä läheni ja viimein pääsin peesiin. Muutaman kilometrin peesailun jälkeen siirryin kaksihenkisessä letkassa vetohommiin. Juttu alkoi lentämään kaverin kanssa ja kilometrit taittuivat mukavasti. Pian kuitenkin tultiin Terälahden huoltopisteelle jonne letkamme toinen polkija poikkesi. Itse passasin jälleen tämän huollon. Onneksi takaa tuli uusi letka jonka peränpitäjäksi liityin.
Letka joka nyt eteni Terälahdentietä pitkin tuntui pitävän melkoisen hyvää vauhtia. Itse menin suorituskykyni yläpäässä, mutta melko mukavasti pysyin jojona peränpitäjänä. Terälahdessa ollut 27.9 km/h keskivauhti alkoi pikkuhiljaa nousemaan 28 km/h yläpuolelle, sillä pieni takatuuli ja innokas letkan veturi siivittivät vauhtia. Porukkaa alkoi tulla nyt jo enenemissä määrin selkä edellä vastaan. Eerolansuoralla letkamme hajosi kahtia ja toinen kolmen hengen porukka jätti hieman toisen kolmen hengen porukan taakseen – johon minäkin suosiolla jäin. Muutaman kilometrin trio-ajelun jälkeen kaksi muuta alkoi keskustelemaan ja ilmeisesti heille tuli jotain vaikeuksia, sillä he jäivät hetkessä todella paljon. Päätin rynniä vähän aiemmin erkaantuneen kolmikon kiinni, sillä he eivät olleet päässeet vielä kovin paljon karkuun. Hieman riskillä tuli revittyä, sillä jalat olivat todella hapoilla kun sain ryhmän kiinni. Onneksi matkaa maaliin ei ollut enää kuin vajaat 25 km.
Aitolahdessa n. 13 km ennen maalia oli viimeinen huoltopiste. Jälleen muut letkasta poikkesivat huoltoonpäin, mutta minä jatkoin suoraan. En tiedä oikaisinko vähän tässä kohtaa, mutta risteys tuli niin äkkiä, etten huomannut kääntyä riittävän ajoissa vaan jatkoin suoraan. Jälleen etenin yksin. Aitolahden bensa-aseman jälkeen ohitseni pyyhkäisi koko PP:n “ykkösletka” jonka matkana oli 217 km ja tavoitekeskinopeus 34 km/h. Sen letkan kyydissä oli turha yrittää pysyä, mutta sen imusta jäi minun perääni yksi pyöräilijä jonka kanssa vedimme vuorovedolla maaliin asti.
Maalissa GPS näytti matkaksi 132 km, ajaksi 4:35 (ei sisällä taukoa) ja keskinopeudeksi 28.8 km/h. Ihmeen hyvin jaksoi painaa loppuun asti vaikka jo ensimmäisten kymmenin kilometrien aikana etureidet aika-ajoin hapottivat, mutta hyvin tuntui myös palautuvan kun pääsi peesiin. Pukeutuminen ei ollut ihan kohdallaan, sillä Gore-Tex -takki ei hengittänyt tarpeeksi ja paita oli aivan likomärkä. Aika oli myös suuri yllätys, sillä jossain vaiheessa näytti siltä, että 5 tunnin alitukseen pitäisi tehdä tosissaan hommia, mutta se alittuikin ruhtinaallisesti – kiitos Terälahdentien vetureille. Myös ilma oli loppujen lopuksi vallan mainio, sillä sadetta ei tullut kuin vähän alussa, lämpöä ja aurinkoa ei ollut liikaa, ja vastatuuli oli reitin alkupuolikkaalla jossa oli myös vetovuorolaisia enemmän. Hieno tapahtuma.
