Patikkaa ja pyöräilyä

Pari viikkoa on mennyt taas ihan siivillä. Hyvä niin, sillä taas on kesäloma lähempänä. Edellisellä viikolla työt pääsi vähän haittaamaan harrastuksia, sillä jouduin maanantaina Helsinkiin työreissulle ja pääsin sieltä vasta tiistaina pois. Myös torstai-iltapäivänä kävin Hesassa. Maanantaina kävinkin tekemässä H:kissä tunnin sightseeing -lenkin. Välillä tuntui olevan vähän eksyksissä, mutta takaisin keskustan hotellille kuitenkin löysin.

Tiistaina kun olin päässyt pääkaupungista pois, niin juoksin töistä kotiin VK1 lenkin. Kankeeta oli ja vauhti ei ollut ihan samaa kuin edellisellä viikolla, mutta eipä krampannut vatsakaan.

Keskiviikko oli taas treenintäyteinen, sillä ohjelmaan kuului normaalien työmatkapyöräilyjen ja salikäynnin lisäksi suunnistus Noki-rasteilla. 5 km Tottijärven reissu ei mennyt ihan putkeen vaikka kolmas sija tulikin.

Torstaiaamusta oli vuorossa PK2 -juoksu töihin. Lopussa tehty 2 km:n kovempi veto meni 7½ minuuttiin joten juoksu tuntui kulkevan ihan ok.

Perjantaina tein taas muutamaan viikkoon tauon jälkeen Säijän-lenkin. Lenkki poikkesi vähän edellisistä kerroista sillä käännyin Säijän kaupalta Säijärven tielle. Toinen poikkeus oli, että Varuskunnantieltä jatkoin suoraan Sorkkalantielle. Nämä reittimuutokset olivat kyllä ihan positiivisia, sillä upeita maalaismaisemia näiden teiden varsilla sai ihailla.

Lauantaina oli tarkoitus tehdä 10 km kova lenkki. Alku lähtikin hyvin liikkeelle, mutta 8 km jälkeen, kun olin juossut 3:50 min/km keskivauhtia, alkoi taas vatsalihas kramppaamaan ja kova lenkki loppui siihen. Illan saunalenkki jäi tekemättä, sillä säästelin vähän sunnuntain vaellukselle.

Sunnuntaina tehtiin Tuulin kanssa Helvetinjärvellä 12 tunnin ja 55 km vaellus, mutta siitä ei sen enempää, sillä siitä löytyy oma blogi-kirjoitus.

Tämän viikon maanantaina ei jaksanut aamulla lähteä salille, sillä jalat olivat sen verran väsyneet sunnuntain vaelluksesta, että ei ollut järkeä lähteä rautaa heiluttelemaan. Töissä kylläkin kävin pyörällä.

Ti, ke ja to olivat lähes toisintoja edelliseltä viikolta. Keskiviikon iltarastit tuli suunnistettua Ylöjärven Viisajärvellä. Suht mukavasti liput löytyivät ja sijoitus olikin 4.5 km reissulla 3., tosin tosimenijät olivat pitemmällä matkalla.

Perjantai oli lähes lepopäivä, sillä silloin ei tullut käytyä kuin salilla.

Lauantaistakin oli tulla myös lepopäivä, sillä vesisade siirsi juoksulenkille lähtöä tunti tunnilta. Illalla oli pakko sitten lähteä juoksemaan. Olin suunnitellut tekevani 400 m vetoja, mutta muutin harjoituksen 12.5 km vauhtileikittelyksi jonka aikana tein eri mittaisia ja eri vauhtisia vetoja. Meno oli tosi väsynyttä.

Sunnuntaina oli vuorossa Pirkan Pyöräily, mutta ei siitäkään sen enempää, vaan kisaraportti löytyy omasta blogistaan.

Vko 22:
MA: ip. juoksu 12.9 km
TI: ip. juoksu 16.3 km
KE: ap. pyöräily 18 km, sali 1h, ip. pyöräily 16.5 km, suunnistus 7 km/55 min (tot.)
TO: ap. juoksu 16.3 km
PE: ap. pyöräily 18 km, sali 1h, ip. pyöräily 50.8 km
LA: ap. juoksu 12.5 km
SU: vaellus 55 km/12 h

Vko 23:
MA: ap. pyöräily 16 km, ip. pyöräily 16 km
TI: ap. pyöräily 16 km, ip. juoksu 16.3 km
KE: ap. pyöräily 18 km, sali 1h, ip. pyöräily 16.5 km, suunnistus 5.8 km/42 min (tot.)
TO: ap. juoksu 16.3 km
PE: sali 1h
LA: ip. juoksu 12.5 km
SU: pyöräily 132 km

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *