Great Britain

Posted on by

Seison keittiössä suu pyöreänä ihmetyksestä, kädessäni Itellan lähettämä saapumisilmoituslappu. Poimein lapun postilaatikostani sunnuntaipäivänä, viikonloppureissun jälkeen. Lähettäjäkentässä lukee “Great Britain”. Mitäköhän Mahtava Britania on minulle lähettänyt. Pikaisen mietinnän jälkeen mieleeni ei muistunut yhtään tilausta jonka olisin tehnyt, en Suomesta, saati sitten UK:sta. Jokusia viikkoja sitten olin kyllä tilannut kyseisestä saarivaltiosta urheiluvarustusta, mutta sekin lähetys oli jo saapunut. Niin pahassa humalassakaan en ole ollut, että olisin tehnyt ns. kännitilauksia, joita sitten aamulla ei enää muista tehneensä – niinkin on kuulemma joillekin käynyt. Vastaanottajakentässäkin oli selvästi oikein nimeni ja osoitteeni. Se, että osoitetiedoissa ei ollut maan nimeä mainittuna, sai minut epäilemään, että lähetys olisi tullut Suomesta. Ei muuta siis kuin netti auki ja googlaamaan, että olisiko Great Britain -nimistä firmaa olemassa, mutta sellaisen googlaus oli ihan turhaa, sillä sellaista hakusanaa ei voinut keksiä, etteikö tulokseksi olisi tullut miljoonaa väärää hakutulosta. Oli siis tukahdutettava jännitys ja odotettava maanantaita, jotta pääsisi hakemaan lähetyksen.

Maanantaipäivän aikana asia pääsi jo unohtumaan, mutta pyöräillessäni töistä kotiinpäin, mieleeni muistui lähetys joka odotti minua postin hyllyssä. Mitäköhän se voisi olla… Jos se olisi kuitenkin Englannista, niin voisiko se liittyä edelliseen tilaukseeni. Olisinkohan minä tehnyt esimerkiksi miljoonannen tilauksen netin kautta ja olisin voittanut siitä hyvästä jonkin todella upean urheiluvempeleen. Vai olisiko joku todella kaukainen Englannin-sukulainen jättänyt minulle jonkun suuren perinnön, esim. jonkun linnan Skotlannin nummilta. Tai koska lähettäjänä on Great Britain, siis valtio, jonka hallitsijana on kuningatar Elisabet, niin olisiko itse kuningatar lähettänyt minulle tämän kirjatun lähetyksen – varmaankin kutsu paikallisiin linnanjuhliin.

Mikään pähkäily ei tuonut päähäni ajatusta mikä lähetys voisi olla. Ei siis auttanut muu kuin nöyränä poikana kävellä Postin konttoriin sisään saapumisilmoitus tiukasti käteen puristettuna. Jännitys sai vielä kestää hetken, sillä edessäni tiskillä asioi joku mies jolla oli selvästikkin jotain ongelmia lähetyksen kanssa, tai paremminkin sen lunastamisen ja maksamisen. Hänen pakettinsa jäi sillä kertaa lunastamatta, mutta minä tälläsin lappuni tiskiin ja lähetys oli saatava kouriin hinnalla millä hyvällä – etenkin kun tiesin, ettei se maksanut mitään. Virkailija otti lappuni ja katsoi pikaisesti ilmoituksen koodin ja alkoi penkomaan tiskin alla olevaa laatikkoa. Olin odottanut, että esiin tulisi A4:n kokoinen pahvinen kirjekuori, mutta sieltä ilmestyikin n. 20 x 10 x 5 cm kokoinen paketti joka oli päällystetty harmaalla muovilla. Allekirjoitus lappuun, henkkareiden vilautus ja aarre olisi käsissäni. Mieleni olisi tehnyt repiä harmaa muovi saman tien riekaleiksi ja katsoa mitä paketti sisälsi, mutta maltoin mieleni sen verran, että kävelin autolle asti. Matkalla autolle lueskelin tarraa joka paketin kyljessä oli ja siitä kävi selville, että kyllä se ulkomailta oli tullut. Harmaa muovikin viittasi siihen, että lähetys voisi olla samasta paikasta mistä olin aiemmin tilannut urheiluvälineitä. Paketin keveydestä tosin pystyi myös päättelemään, ettei siellä ainakaan mitään kovin ihmeellistä “tilaajalajaa” voinut olla. Autoon päästyäni Focuksen avain upposi harmaan muovin sisään ja pikaisella tempauksella muovi repesi ja paketin sisältö tuli näkyviin. Eipä löytynyt paketista tilaajalahjaa, ei linnan avaimia tai kruunuilla koristettua kutsukorttia. Eipä ei, paketissa oli sukat, jälkilähetys edellisestä urheiluvälinetilauksesta. Ja itseasiassa sukat olivat vielä Tuulille!