Sunnuntain aamuhämärissä tuli sitten seisoskeltua 11. kerran Niinisalon varuskunta-alueella odottaen, että Pirkanhiihto ammuttaisiin taas liikkeelle. Eipä antanut herra pakkanen tänäkään vuonna armoa, vaan pudotti lämpömittarin lukeman 13 pakkasasteen kieppeille. Onneksi ei sentään tullut sellaisia asteita mitä viikolla vielä ennustettiin (-19 ast.), sillä sitten olisi ollut taas alkumatka tuskien taivalta. Nyttenkin vähän pelotti sormiosaston kohtalo, sillä jokusen vuoden vanhat Sinisalon Lopsterit on myllänyt sen verran monta kertaa pesukoneessa, että paras lämmityskyky on tumpuista jo hävinnyt. Ja näytää sorkkakäsineistä muuta pieni reikäkin jo löytyvän, joten roskiin lentävät Sinisalot tämän hiihtokauden jälkeen. Uusia vastaavia kintaita on metsästetty kissojen ja koirien kanssa, mutta kun hiihtoinnostus on vallannut koko kansakunnan, niin kaikki vastaavanlaiset sormenlämmittimet ovat kaupoista loppuneet. Kerrastopuoli on sentään kunnossa, sillä alusasuksi tuli puettua lähes tuliterä Devold:n merinovillainen lämpökerrasto. Toisaalta kyllä tänä talvena tällaisiin pakkasiin on jo totuttu, joten ei se mikään yli-inhimillinen koitos pitäisi olla, etenkin kun päivälämmöksi on ennustettu -5 astetta ja aurinkokin tulisi päivällä vielä lämmittämään menoa.
En tiedä onko Suomen puolustusvoimien tykit mennyt talven pakkasissa umpijäähän, mutta perinteinen lähtötykinlaukaus oli vaihtunut rynnäkkökivärin (?) sarjatuleen. Ja taisi olla rynkkykin epäkunnossa, sillä laukaukset tulivat vasta kun porukka oli lähtenyt jo liikkeelle. No, matkaan kuitenkin päästiin. Viime vuosien tapaan tuntui lähtevän Pirkka tänäkin vuonna liikkeelle. Luisto oli mitä oli ja porukkaa lappasi ohi vasemmalta ja oikealta. Ensimmäinen 20 km, Jämille asti, meno oli yhtä tuskaa. Luisto tuntui olevan muita huonompi, eikä missään letkassa tuntunut pysyvän mukana. Selkä kramppaili myös edellisvuosien tapaan koko alkumatkan ja tunnelmat eivät olleet aivan korkealla. Kolmessa tunnissa puolimatkaan pääsystä oli turha edes haaveilla (tuo on joka vuosi tavoitteena, että pääsisi puolimatkan ohi ennenkuin puoli-Pirkkalaiset ehtivät ladulle).
Jämin jälkeen pääsi jo sellaisiin letkoihin joissa alkoi jo pystymäänkin. Silti alamäissäkin piti usein lykkiä jotta letkat eivät karkaisi, sillä luisto oli edelleen heikko – olikohan tullut laitettua vähän turhan rouheesti pitoa sukesenpohjiin. Sen verran kiirettä ladulla täytyi pitää, että välillä meni sähellykseksi. Kerran porkka hyppäsi väärälle puolen omaa suksea ja turvaalleenhan siinä tuli mentyä – siinä meni sitten se letka. Mahakin oli mennyt alkumatkan aikana sen verran sekaisin, että puolimatkassa lentokentällä piti pysähtyä istunnolle. Viitisen minuuttia siinä tuhraantui aikaa ja taas tuli jäätyä hyvistä letkoista.
WC-keikan jälkeen lähdin tempomaan eteenpäin vähän reippaammin, ja yllättäen reippaampi meno alkoi tuntumaan ihan hyvältä. Nyt alkoi hiihtäjää tulemaan selkä edellä vastaan. Aluksi pelkästään puoli-Pirkan hiihtäjiä, mutta matkan edetessä alkoi näkymään sellaisiakin numeroita joiden selän tuntumassa ei tullut alkumatkassa pysyttyä. Tuntui siltä, että kone lähti käyntiin vasta 40 km:n kohdalla ja kun 45 km:ssä tuli vielä poistettua karstat koneesta pyttyyn, niin estettä menolle ei näyttänyt olevan.
Kilometrit taittuivat ja juottoasemat jäivät yksi toisensa jälkeen taakse. Rokkakosken nousutkaan eivät tuottaneet vaikeuksia, ja porukkaa tuli ohiteltua sielläkin ihan mukavasti. Meno tuntui vielä Julkujärvelläkin ihan hyvältä joten alkoi epäilyttämään, että onko sitä tullut mentyä vieläkin liian hiljaa. Julkujärveltä on enää vajaa kymmpi maaliin joten nyt uskalsi laittaa viimeiset pököt pesään ja katsoa tulisiko sieltä vielä selkää vastaan. Ja kyllähän sieltä tuli, ei nyt tainut enää oman sarjan hiihtäjiä tulla, mutta muita täyden matkan menijöitä kylläkin. Maalissa aika 6:44:53 on muutaman minuutin huonompi kuin viime vuonna, mutta ilman vessakeikkaa aika olisi melko samoissa. Sijoitus oli 49., eli muutaman pykälän parempi viime vuotta. Ja kun tänä vuonna sarjassamme oli enemmän osallistujia, niin suhteessa sijoitus parantui ihan hyvin. Reissun keskisyke oli 139 (aerob. kynnys 138), eli sykkeistä päätellen kiristämisen varaa olisi ollut. Mutta kun talven kaikki hiihdot ovat olleet pk-vauhtisia, niin eipä koneelta kauheita kierroksia voinut odottaakkaan. Toisaalta tällaista sunnuntaihiihtoahan tämä meikäläisellä on, joten ei noilla ajoilla ja sijoituksilla ole minkään maailman väliä. Pääasia oli, että 11. suoritus on nyt plakkarissa, sillä sekään ei ollut ihan itsestään selvyys, sillä akillejänne ei ole vieläkään kunnossa, mutta ihmeen hyvin se päivän rasituksen kesti.
Yksi tämän vuoden Pirkan kovimmasta teoista oli kuitenkin sarjassa MIEHET/ 40v./P (90 km) numerolla 3211 hiihtäneen Äijän suoritus. Ne jotka tietävät tämän super-miehen viimeisen vuoden koettelemukset, niin eivät voi kuin ottaa lippiksen pois päästä ja kumartaa syvään kun vastaan tulee. Huikeeta…
Muuten Pirkan alusviikko meni melko leppoisasti. Pari hiihtolenkkiä tuli tehtyä, että tavoiteltu 1500 km ennen talven pääkoettelemusta tulisi täyteen. Tankattua tuli sen verran, että torstai-illasta lauantai-iltaan paino nousi reilut 3 kg (mitenköhän sen saisi taas pois – 90 km hiihtoa ei varmaankaan riitä, eikä jälkitankkauksessakaan ole säästelty). Suurin saavatus viikolla kuitenkin oli palapelin saaminen valmiiksi. Toisena talvena se, epäilyksistä huolimatta, tuli valmiiksi, ja 24000. palanen meni paikoilleen 6.3. iltapäivällä. Kaikenkaikkiaan sitä tuli tehtyä n. 6 kk:n aikana. Helpotus on nyt suuri.
