Tänäkin vuonna tuli pidettyä talviloma perinteiseen tapaan viikkoa aikaisemmin kuin mitä näillä korkeuksilla nomaalisti pidetään. Ja syykin on sama, eli Pirkanhiihtoon valmistautuminen. Suunnitelmat ja odotukset olivat kovat hiihtokilometrien suhteen, mutta suunnitelmat romuttuivat heti ensimmäisen viikonlopun vähän turhan talviseen keliin.

Lauantaille oli suunniteltu vähän lyhyempi lenkki, sillä arvio oli, että perjantain Sonata Arctican keikalla tehty nesteytys hyydyttäisi suurimmat menohalut lauantailta, mutta se olikin herra talvi ja sen mukana tuoma parin kymmenen asteen pakkanen ja navakka viima, joka hyydytti hiihtohalut.

Sunnuntaina oli tarkoitus lähteä Pinsiön kierroksen 60 km lenkille, mutta herra talvella oli jälleen sormensa pelissä ja pakkasen ja viiman lisäksi tuli vielä vaaka suoraan lunta. Eli sunnuntainkin jälkeen talviloman km-määrä näytti edelleen nollaa. Lunta toki tuli kolattua useampi tunti, joten ihan hiettä ei sunnuntai kulunut.

Maanantai ei kauheasti muutosta tuonut keleihin. Viima onneksi oli hellittänyt ja aamupäivällä tulikin lähdettyä 25 km:n lenkille. Uusi lumi ja kova pakkanen oli vienyt luiston ladulta ja meno oli sen mukaista. Hiihdon jälkeen tuli kolattua taas yön aikana tulleet lumet tieltä. Illalla vielä 16 km saunahiihtolenkki.

Tiistaiaamu oli komean aurinkoinen, mutta kylmä. Vähän ennen puoltapäivää lähdin tekemään 36 km:n hiihtolenkkiä. Suurin osa matkasta eteni aurinkoisessa kelissä, mutta viimeisen kympin aikana alkoi jälleen tuiskaamaan lunta ja meno muuttui entistäkin tahmeammaksi. Onneksi Tuulin synttärivieraat viihtyivät pitkään joten ei tarvinnut edes harkita toisen hiihtolenkin tekemistä. Ja tuskin olisi tullut muutenkaan lähdettyä, sillä illan aina tuli kymmenisen senttiä uutta lunta.

Keskiviikkoaamuna kävi toteen alkuviikon epäilykset ja orastava kurkkukipu oli äitynyt nuhan asteelle. Uhmasin kuitenkin valuvaa nenää ja kiipesin katolle lykkäämään kolmeksi tunniksi lunta alas. Tämän jälkeen hiihtoa 44 km ja sitten vielä kolmeksi tunniksi takaisin  lumihommiin.

Torstaiaamusta oli melko tukkoinen olo ja nuha oli tullut päälle tosissaan. Kipusin kuitenkin tunniksi viimeistelemään talon katon lumihommat. Päivällä olo oli hieman helpottunut ja päätin kaikesta huolimatta lähteä Tuulin matkaan hiihtämään 28 km:n lenkin. Ilma ja keli oli viikon paras joten tälläista hiihtopäivää ei voinut mistään hinnasta sivuuttaa. Hiihdon jälkeen autotallin katto puhdistui parissa tunnissa. Sisään päästyä kuumemittari kainaloon, mutta lämpöä ei onneksi ollut, pelkästään pirun tukkuin olo.

Perjantaina tuli keskityttyä ainoastaan nenän niistämiseen ja palapelin tekoon, sillä nuha jylläsi kropassa tosissaan. Iltaan mennessä olo alkoi vähän paraneen ja lauantaiaamusta uskalsikin lähteä jo ladulle. Reilun asteen pakkanen tuntui tosi lämpimältä keliltä, sillä parin kuukauden tiukka pakkasjakso oli totuttanut kropan jo vähän hyisempiin keleihin. 56 km tuli väisteltyä puista putoilevaa lunta ja lipsuteltua plussan puolelle menneillä laduilla.

Sunnuntaiaamuna lämpömittari näytti sellaisia lukemia, että liisterin kanssa piti alkaa leikkimään. Oli se onni, että tuli kulutettua pari minuuttia enemmän aikaa pitovoitelun laittamisessa, sillä liisterisuksi toimi todella upeasti. 60 km lenkillä suksi toimi lähes koko matkan erittäin upeasti, liippaantunut latu takasi hyvän luiston ja sitä huolimatta ylämäissä “seinäpito”. Paikoin irtolumi jäi pohjaan kiinni, mutta ei kuitenkaan haitaksi asti. Lauantaihin verrattuna 4 km pitempi matka, mutta aikaa kului 20 min vähemmän.

Suomen olympiajoukkueenkin ylitti mitalliodotukset… siis minun odotukseni. Oli veikannut, että kolme mitallia tulee, mutta niitähän tuli kaikenkaikkiaan viisi (ennen miesten 50 km hiihtoa). Pessimisti ei siis pety.