Snookeria

Viikko 5/2024 (29.1. – 4.2.2024)

Viikko sitten tuli hommattua Discovery+ -kanava ja nyt on sitten koko viikko seurattu Germany Masters -turnausta. Tiedä sitten oliko virhehankinta, toivottavasti nyt ei kaikki viikot mene vain urheilua katsellessa. On tässä toki päästy reenaankin, ja oikeastaan ihan hyvä määrä tunteja tälle viikolle on kertynytkin, kaiken kaikkiaan 20.

Ulkoilukelit ovat olleen kyllä aika hyvät tällä viikolla. Tosin sen verran lämmintä ja sateista on ollut, että pelkona oli jääkelien paluusta, mutta onneksi mitään pahoja liukkauksia ei saatu. Lumihommia on saanut tehdä pariin otteeseen, sen verran luntakin on viikon aikana sadellut.

Maanantaina kävin pyörällä konttorilla. Aamulla ja illalla oli asteen verran plussaa, alusta oli osittain sen verran jäinen, että vähän kaipaili jo taaksekin nastarenkasta. Lounaasta puhalteli reipas tuuli. Illalla tunnin kotisalitreeni.

Tiistaina olin kotikonttorilla, ja aamupäivällä kävin juoksemassa 11 kilometrin lenkin Nokian Välimaan kautta. Keskari oli 4:34 min/km, eli vähän reippaampaa tuli mentyä. Alusta oli vähän jäinen, mutta nastari piti yllättävänkin hyvin. Pakkasta oli viitisen astetta, eli viikon alimmat lukemat. Juoksu kulki ihan mukavasti, vaikka näin reippaita lenkkejä ei ole tullutkaan tehtyä vähään aikaan. Illalla puolitoista tuntia sulkapalloneluria. Kolmas viikko peräkkäin pelit sujuivat todella hyvin ja oman puolen erätappiot jäivät vähiin.

Myös keskiviikko oli kotikonttoripäivä. Ulkolämpö oli hieman plussa, mutta minä tyydyin illalla sisäpyöräilyyn. Poljin tämän talvikauden ensimmäisen harjoitusohjelman mukaisen treenin. Ohjelmassa oli 90 minuutin melko tehopainotteinen polkaisu ja keskitehoksi tulikin 193W (FTP 70%). Ihan mukavasti jaksoi polkea, vaikka lopussa mentiinkin reilu puoli tuntia koko ajan 190W-245W:n välillä.

Melko pahaan räntämyräkkään jouduin torstaina aamulla toimistolle pyöräillessä. Lännestä tuuli kovaa ja märkää satoi melkein koko aamumatkan. Maahankin oli kertynyt jo sen verran tavaraa, että eteneminen ei ollut kovin nopeaa. Illalla oli jo melko hyvin pyörätiet aurattu, mutta paikoin oli vielä pöperöä. Illan juoksulenkillä löysin Lamminpäästä vielä pätkiä, joita ei ollut aurattu, mutta muuten oli pöperövapaata. Pakkasta oli asteen verran ja lännestä tuuli edelleen ihan napakasti. Vähän oli väsynyt fiilis ja jätinkin lenkin vähän reiluun 10 kilometriin ja muutenkin juoksin rauhallisesti, rentoutta hakien. Vauhti oli inan päälle vitosta, mutta keskisyke nousi silti 129 bpm:iin.

Perjantaina työmatkapyöräilyjen aikaan oli kolme astetta pakkasta. Alusta oli edelleen jäinen/luminen, mutta mitenkään erityisen liukasta ei ollut. Illalla tein tunnin kotisalitreenin. Tai oli se vähän pidempi, mutta kun katsoin snookeria samalla, niin tehokas aika jäi varmaankin tuohon tuntiin.

Lauantaina päivällä oli kauden neljäs TeivoCupin osakilpailu. Plussalla oltiin kolmisen astetta, lännestä tuuli jälleen reippaasti ja uutta luntakin oli yöllä satanut. Onneksi reitti aurattiin juuri ennen kisaa, mutta silti oli vähän pöperöpaikkoja. Sen verran oli lämmin sää, että vuodenaikaan nähden melko kevyissä kamppeissa sai juosta. Aikani oli tällä kertaa 19:28, joka oli puoli minuuttia edelliskertaa parempi, mutta kolme viikkoa sitten olikin 10 astetta kylmempää ja kamppeita oli enemmän päällä. Tällä kertaa tosin ei tarvinnut tehdä loppurutistusta, kun erot olivat viimeisellä kilometrillä sen verran selvät eteen- ja taaksepäin. Aikani riitti vasta kakkoseksi viiskymppisten sarjassa, mutta silti varmistin tämän kauden ykkössijan omassa sarjassani, kun neljä parasta lasketaan tuloksiin ja minulla on kolme voittoa ja tämä kakkossija. Illalla piti polkea kevyt sisäpyöräily verraksi, mutta kun samalla tuli seurattua snookerin semifinaalia, niin ajoajaksi tulikin 3:17 ja matkaa kertyi hieman reilu 100 km. Keskitehot olivat kylläkin maltilliset 158W (FTP 58%). Yllättävän hyvin jaksoi polkea, vaikka päivällä kisa olikin.

Sunnuntaina aamupäivällä hiihdin kauden pisimmän lenkin, kun kävin ensimmäistä kertaa tänä talvena Koukun majalla kääntymässä. Matkaa kertyi 52 kilometriä ja 4:20. Alleni otin Tuulin skinit kun halusin kokeilla toimisivatko ne paremmin kuin omani. Pito niissä oli kyllä paljon omiani parempi, mutta luisto puolestaan paikoin heikohko. Huonoon luistoon vaikutti varmaankin myös keli, sillä koko alkumatkan tuli vähän väliä lumisadekuuroja joka selvästi heikensi luistoa. Nokian päässä latu oli enemmän liipalla ja siellä luisto olikin parempi. Yllättävän hyvin jaksoi vaikka edellinen päivä olikin aika rankka. Pitävä suksi myös auttoi ettei kädet loppuneet matkan aikana kesken.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *