Aurinkoa toivelistalla

Viikko 4/2024 (22.-28.1.2024)

Käytiin tänään Sisun kanssa äänestämässä Vuorentaustassa, minä laitoin numeron lappuun ja Sisu teki nimmareita hankeen. Jälleen on ollut leuto viikonloppu ja pihalla on päässyt touhuilemaan ja lenkkeilemään. Tänään kun oli plussapäivä, niin päätin kaivaa aurinkopaneelit esiin autotallinkatolta lumen alta. Olihan siinä oma hommansa, mutta kyllä kannatti, heti alkoi tuottoa tulemaan ja tälle päivälle kertyi jo 49 Wh tuottoa. Nyt saisi sitten paistaa. Lauantaina tuli päräytettyä moottorisahakin pitkästä aikaa käyntiin. Tosin en kaadellut mitään, mutta pätkein alaliiterin viimeiset 60 cm halot takkaan matuvaan mittaan.

Jos viime viikolle tuli normaalia vähemmän treenitunteja, niin tällä viikolla otettiin vahinko takaisin. Sen verran sopivaa ulkoilukeliä on ollut, että työmatkapyöräilyäkin tuli joka päivä jolloin kävin konttorilla. Perjantai oli aino vähän kylmempi päivä, mutta se oli sopivasti etätyöpäivä muutenkin.

Olin maanantaina pyörällä töissä, vaikka melko huonoa keliä oli luvattu. Lämpö oli mennen tullen nollassa ja etelästä tuuli napakasti. Aamulla oli jo vähän lunta ilmassa ja pyörätiet paikoin pöperöisiä, mutta ei kovin pahasti. Illalla pöperöä olikin sitten jo enemmän ja lumiräntää tuiskasi. Onneksi tuulen suunta oli sellainen, ettei se juuri päässyt haittaamaan. Rajasalmen sillalla joutui ajamaan mahdollisuuksien mukaan ajotiellä, kun kaikki lumet oli ajettu ajotieltä pyörätielle. Illalla vielä tunnin kotisalitreeni.

Tiistaina kotikonttoripäivä.Aamupäivällä kävin juoksemassa ulkona vajaan 11 kilometrin lenkin 4:55 min/km vauhdilla. Nastari oli jalassa, mutta siitäkin huolimatta oli melko liukasta menoa. Alusta oli joko lunta, jäätä tai sohjoa. Ihan ok meni, vaikka kovin rennosti ei päässytkään juoksemaan. Illalla perinteiseen tapaan puolitoista tuntia sulkapalloneluria. Tälläkin viikolla oli omalta osaltani tuloksellikkaat pelit.

Keskiviikkona taas pyörällä töissä. Nollan tuntumassa oltiin mennen tullen ja alusta jäinen. Maastopyörän etupään nastoituksella kuitenkin pärjäsi ihan hyvin. Illalla reilu tunti sisäpyöräilyä. Tällä kertaa tuli mentyä vähän maltillisemmin kun jalka tuntui jotenkin väsyneeltä. 167W keskitehoilla tuli poljettua.

Myös torstai oli konttoripäivä. Aamulla oli pari astetta pakasta ja illalla pari enemmän. Alusta oli edelleen jäässä. Illalla juoksin Nokian paloaseman lenkin. Matkaa kertyi vähän päälle 14 kilometriä ja aikaa kului 1:09, eli keskari oli 4:51 min/km. Melko hyvin nastari piti, mutta kyllä paikoin sai liukastellakin, mutta aika rennosti juoksu silti kulki. Sykkeet edelleen vauhtiin nähden turhan korkealla, 129 bpm.

Perjantai otettiin vähän kevyemmin ja ohjelmassa oli vain tunnin kotisalitreeni.

Parin kuukauden tauon jälkeen tein lauantaiaamusta Zwiftin ramp-testin. Eli 100W:sta lähetään ja minuutin välein tehoa nostetaan 20W. Niin pitkään poljetaan kun vaan jalka liikkuu. Tällä kertaa sain ensimmäistä kertaa poljettua 260W koko minuutin, mutta heti kun tehot nousivat 280W:iin, niin meno loppui kuin seinään. Tuo suoritus antoi FTP-arvoksi 272W, joka oli jonkin verran parempi kuin edellinen paras suoritukseni, toisin sanoen tuli uusi enkka. Iltapäivällä kävin vielä hiihtämässä 36 kilometrin lenkin. Topin lenkin kiersin ja menne tullen kävin Virelässä kääntymässä. Aikaa meni melko tarkkaan kolme tuntia, eli vauhti ei ollut kovin kummoista. Skinillä olin jälleen liikenteessä ja pidon kanssa edelleen ongelmia, joskaan ehkä ei ihan niin paljon kuin aiemmin. Kädet olivat taas kovilla. Pakkasta oli nelisen astetta. Ladut oltiin pääosin ajettu, mutta ajamattomiakin pätkiä oli vähäsen, sillä aamulla oli tullut jokunen sentti uutta lunta.

Sunnuntai lähti liikkeelle pitkällä juoksulenkillä. Lämpötila oli nollan tuntumassa ja kevyenliikenteenväylät pääosin lauantaiaamun lumisateen jäljiltä. Onneksi pöperöä ei kauheasti ollut ja päkiänastoitetulla kenkällä pärjäsi hyvin. Reitti kulki Kolmenkulmantien kautta Ylöjärven keskuustaan ja Teivoon, josta tiputin ison tien reunaan ja suuntasin Lielahteen päin. Matka jatkoi sieltä Epilän ja Kaarilan kautta Kalkkuun ja sieltä Välimaan ja ABC:n kautta Ikuriin ja kotiin. Matkaa kertyi vähän päälle 27 kilometriä ja aikaa kului 2:23. Tuosta tuli keskariksi 5:15 min/km ja keskisyke oli 126 bpm – eli ei ihan kesälukemissa. Ihan hyvin jaksoi ja sen vuoksi matka pitenikin alkusuunnitelmista.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *