Jouluun laskeutumista

Viikko 51/2023 (18.-24.12.2023)

Jouluviikko. Vai onko se sittenkin vasta seuraava viikko? No joulua kohti mennään kuitenkin kovaa vauhtia, ja yhtä nopeasti se kyllä menee ohikin. Alkuviikosta oli vähän epävarmaa kuinka valkea joulu sitä tulee. Etenkin kun tiistaina oltiin plussalla ja vettäkin sateli. Lumet eivät kuitenkaan lähimainkaan kadonneet Pirkanmaalta ja kun loppuviikosta saatiin vielä lisääkin lunta, ja kun oltiin pakkasella, niin ihan perinteisen joulun kelit saatiin.

Lämpimän viikonlopun jälkeen maanantaina oltiin jälleen vähän pakkasen puolella ja kevyenliikenteenväylät olivat menneet jäähän. Pyörällä kävin konttorilla, mutta nastarengas edessä oli ihan riittävä, eikä kauheasti tarvinnut liukastella. Illalla tein vielä tunnin kotisalitreenin.

Tiistai oli viikon ainoa kotikonttoripäivä. Aamupäivällä sää ulkona oli sen verran ikävä, että tein juoksutreenini matolla. Vajaan 50 minuuttia juoksin ja matto näytti matkaksi 10 kilometriä. Vauhti oli pyramidi ja keskariksi tuli 4:51 min/km ja keskisykeeksi 133 bpm. Illalla oli vuoden viimeiset sulkapallot. Tällä kertaa tuntui oma peli melko hyvältä, melkeimpä syyskauden parasta tekemistä.

Keskiviikkoaamusta oli asteen verran plussaa ja vähän liukastakin. Illalla lämpötila laski kuuteen pakkasasteeseen. Kotona poljin Zwiftissä ensin vähän vajaan 20 minuutin mäkitreenin, jossa keskitehot olivat 227W. Päälle vielä kelailin 35 minuuttia 163W keskiteholla.

Torstaina oli ohjelmassa vain työmatkapyöräilyt. Aamulla pakkasta neljä ja illalla seitsemän astetta. Illalla oli sen verran väsy, ettei jaksanut tehdä mitään reeniä.

Myös perjantaina kävin pyörällä konttorilla. Pakkasta oli pari astetta. Aamulla oli melko kova itätuuli, joka hyydytti vähän menoa. Päivällä sateli vähän lunta, joten kotiin päin polkiessa oli jonkin verran pöperöistä menoa. Illalla vielä tunti kotisalitreeniä.

Lauantaina matkustimme Alastarolle joulun viettoon. Aamulla kuitenkin ehti tekemään kahden tunnin sisäpyöräilyn. Kauhean kova isku ei ollut päällä, mutta sain kuitenkin keskitehoiksi 170W.

Aattoaamuna kävin Alastarolla juoksemassa kahdenkympin lenkin. Yöllä oli satanut vähän lunta, mutta yllättäen kevyenliikenteen väylät oltiin aurattu hyvin jo aamutuimaan. Alkumatkan oli vielä pimeää ja jokusen kilometrin jouduinkin juoksemaan valottomalla sivutiellä. Mutta kyllä sielläkin sen verran näki, ettei ojaan tullut juostua. Reitti kulki ala-asteen kautta Vännilään ja sieltä siemenkeskuksen kautta takaisin Alastaron keskustaan, ja sitten vielä pisto tiilitehtaalla. Pakkasta oli kolmisen astetta, alusta jäinen / luminen, mutta nastari piti melko hyvin. Aikaa tuohon lenkkiin kului 1:43 eli keskariksi tuli 5:09 min/km, ja keskisyke oli 129 bpm. Loppupäivä menikin sitten tankatessa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *