Juhlinta jatkuu

Viikko 50/2023 (11.-17.12.2023)

Vuosi lähenee loppuaan ja kaikenlaista tapahtumaa olisi tarjolla. Tälle viikolle osuikin pieni suma joulunodotusohjelmaa. Hyvin pystyin välttämään rankemman juhlimisen, mutta pientä ilmoittelua kuitenkin tuli harrastettua.

Talvikeleissä edelleen mennään. Tosin viikonloppuna saatiin jo plussakelejä ja vesisadettakin, mutta ei se onneksi ihan hirveästi lumia vienyt pois. Kevyenliikenteenväylät menivät jonkin verran jäähän, mutta ei ihan peileiksi sentään.

Viikko alkoi jälleen kotikonttoripäivillä. Maanantaina ohjelmassa oli vain tunnin kotisalitreeni. Tiistaina kävin juoksemassa 11 kilometrin Nokian Välimaan lenkin. Yritin pitää vähän vauhdikkaampaa tahtia yllä, mutta se riitti vain 4:45 min/km keskivauhtiin. Syke kyllä nousi 135 bpm:iin. Itsenastoitettu Hoka askel piti melko hyvin ja muutenkin meno oli ihan mukavan oloista. Illalla perinteiseen tapaan vielä puolitoista tuntia sulkapalloneluria.

Keskiviikkona kävin autolla konttorilla vain yhdessä palaverissa ja toimittajan tarjoamalla joululounaalla, sitten takaisin kotiin etäilemään Sisun seuraksi. Illalla poljin Zwiftissä tunnin mäkitreenin 205W:n keskiteholla. Kohtalon ivaa, että juuri kovassa treenissä unohdin laittaa tuulettimet päälle (eikä niitä tietenkään kesken treenin voi käydä laittamassa päälle) ja olo olikin melko uitettu, kun hikeä pukkasin ihan tosissaan. Lattiallekin valui käsivarsia pitkin lammikollinen hikeä ja otsapyyhe oli läpimärkä. Tuli ainakin todistettua, että tuulettimista on jotain hyötyä.

Torstaina oli viikon ainoa päivä, kun kävin pyörällä toimistolla. Keli oli luminen ja pakkasta seitsemän astetta, eli ihan hyvä pyöräilykeli. Illalla vielä tunti kotisalitreeniä.

Perjantai olikin pitkästä aikaa täyslepopäivä. Illalla olin Valmetin pikkujouluissa. Olin kylläkin autolla liikenteessä, joten kuivin suin tuli oltua, eikä siten kovin pitkään viihdyttyä paikan päällä. Kotona olin jo kympin aikoihin. Mutta tulipahan ainakin syötyä hyvin.

Lauantaina päivällä oli kauden toinen TeivoCupin osakilpailu. Tämän vuoksi edellisen päivän pikkujoulut tuli otettua rauhallisesti. Pakkasta oli neljä astetta, alusta luminen mutta kova, tuuli puhalsi jostain itä-kaakosta, eli paluumatkalla oli vastatuulta. Aikani 19:21 oli vähän hitaampi kuin edellisessä osakilpailussa, mutta niin näytti järjestään olevan melkein kaikilla muillakin. Porukkaa oli tällä kertaa niukasti mukana. Miehiä vain 19 ja niistä olin seitsemänneksi nopein. 50-sarjassa olin nopein. Kotiin päästyäni, pienen tauon jälkeen, poljin Zwiftissä pari tuntia kevyttä palauttelevaa 156W:n keskiteholla. Olisi tuo kyllä voinut olla vieläkin palauttavampaa, sillä keskisyke nousi kuitenkin 133 bpm:iin. Illalla oli ohjelmassa kaverin glögijuhlat, jossa kävin “piipahtamassa”. Kyllähän siellä venähti klo 11 asti. Glögissä tuntui olevan jotain terästettä, joten hyvä että olin liikenteessä julkisilla. Mukavat illanistujaiset olivat ja kotiinkin tuli päästyä jo ennen yhtä. Reilun puolen tunnin kävely bussilta kotiin ja kun vettä oli alkanut satamaan ihan reippastikin, niin aika läpimärkänä tuli kotiin raahauduttua.

Sunnuntaina päivällä kävin juoksemassa pitkästä aikaa ihan kunnon pitkän lenkin. Matkaa kertyi vähän päälle 27 kilometriä ja aikaa kului 2:25. 122 bpm:n keskisykekin oli ihan ok, vaikka keskivauhti jäikin 5:18 min/km:iin. Yön vesisade oli tehnyt kevyenliikenteenväylät melko jäisiksi, mutta nastari piti onneksi melko hyvin, vaikka liukkaitakin paikkoja kyllä oli. Reitti kulki Kalkun kautta Nokialle ja sieltä Vihnusjärven ja Villilän kautta Epilään ja sieltä Lielahden, Teivon ja Haukiluoman kautta takaisin kotiin. Länsituuli puhalti ihan kohtalaisesti, mutta kun lämpöä oli asteen verran, niin ei kylmä tullut missään vaiheessa. Juoksu kulki jopa ihan kepeästi, vaikka liukkauden takia paras renous asekeleesta puuttuikin. Loppupuolella matkaa alkoikin jalat kyllä menemään taas jumin puolelle.

Hiihtokausi jäi avaamatta tälläkin viikolla, mutta sukset tuli laitettua jo siihen kuntoon, että niillä pääsee pikaisellakin aikataululla liikenteeseen.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *