Harmaaskuu

Viikko 45/2023 (6.-12.11.2023)

Ojien pohjilla on vielä vähän lumikasoja, mutta muuten tämän viikon vesisateet ja lämpöasteet ovat hävittäneet edellisen viikon lumet. Jos viikon säälle voisi antaa RGB-arvot, niin ne olisivat ehdottamasti 150,150,150. Sen verran harmaata ja pimeää on ollut vuorokaudet läpeensä. Melkein päivittäin on myös satanut tai suhjuttanut vettä, joten ulkoilessa on melkein aina jotenkin kastanunut, vähintäänkin kengät. Sunnuntainakaan ei menty kuivempaan suuntaa, mutta onneksi vähän kylmempään, joten märkäkin tuli alas vaaleammassa olomuodossa.

Maanantai-ilta meni Helsingissä messu-demojen kasaamisessa. Aamulla kuitenkin poljin maasturilla töihin ja aamupäivällä kävin vielä juoksemassa Valmetilta arboretumin ja Ratinan kautta Ranta-Tampellaan ja melko samaa reittiä takaisin. Matkaa kertyi 14,5 kilometriä ja aikaa kului 1:11, eli keskari oli vähän alle vitosta. Keskisyke ole melko korkealla 137 bmp, vaikka reitti on melko tasainen. Eikä juoksu muutenkaan kauhean rennon oloista ollut. Lämpöä oli viitisen astetta ja alusta onneksi jo sula, eli sen puoleen ei valittamista.

Tiistaina oli kotikonttoripäivä. Aamupäivällä kävin fyssarilla kertomassa surkeasta elämäntilanteestani, tai ainakin viimeaikaisista vaivoistani. Pakaraan ja lonkankoukistajaan ongelmat viittaisivat. Pakara pitäisi saada aktiiviseksi ja lonkankoukistajien jumit auki, yms. Jumppaan ja voimatreeniin pitää siis keskittyä tämä talvikausi. Illalla oli perinteiseen tapaan sulkapallonelurit. Kovat pelit olivat taas ja hiki lensi. Ja mikä pääasia, niin paikat pysyivät ehjinä.

Keskiviikko myös kotipäivä. Illalla käytiin Peetun kanssa juoksemassa rauhallinen 11 kilometrin lenkuran Nokian Välimaan kautta. Aikaa meni tunnin verran, joten keskari oli mukavan rauhallinen 5:24 min/km. Keskisyke 124 bpm oli kuitenkin vauhtiin nähden aika korkea. Muuten juoksu tuntui rennolta eikä paikat menneet jumiin.

Myös torstaina tuli kotoiltua. Illalla poljin trainerilla tunnin ja kolme varttia. Keskitehot olivat 167W ja keskisyke 122 bpm. Ei mitään ihmeellistä, ihan perusrullaillua tähän kohtaan kautta.

Perjantaina kävin gravelilla konttorilla. Märkää oli molempiin suuntiin, vaikka en nyt ihan läpimäräksi kastunutkaan. Illalla vielä tunti kotisalia ja päälle vähän nettijumppaa tällekin päivälle.

Launtaina oli myös suttunen päivä. Aamupäivällä kun lähdin juoksulenkille ei juurikaan tullut taivaalta mitään, mutta kun juoksin puolimaratoonin verran, niin ei sitä kauheasti tarvitse sataakaan että kastuu märäksi jos vaan melkein koko ajan tulee jotain taivaalta. Aikaa kului 1:47, eli keskari oli 5:04 min/km. Keskisyke oli taas liian korkealla 131 bpm. Ihan ok juoksu kulki, vaikka lopussa alkoikin taas vetämään takareidet jumiin. Oikeassa jalassa on ollut hyppääjän polvi vaivaa, mutta myös vasemman polven takaosa on vähän kiukutellut viikon verran. Tällä lenkillä oli pari melko jyrkkää jousua ja niissä tuo vasen polvi ei tykännyt ollenkaan, vaikka muuten ei lenkin aikana vihotellut. Jalka joutui varmaankin ponnistamaan sellaisessa kulmassa, että polvi ei tykännyt siitä.

Sunnuntaina tuli käytyä koiralenkki räntäsateessa, mutta muuten treenit olivat sisällä. Poljin tämän syyskauden ensimmäisen satasen trainerilla. Matkaa kertyi 118,5 kilometriä ja aikaa kului neljä tuntia. Vauhti oli vähän alle kolmea kymppiä ja vertikaalia kertyi n.1300 m. Keskitehot 166W ja syke 123bpm. Ihan ok jaksoi kun olin varustautunut juomien lisäksi banaanilla ja vihreillä kuulilla. Putkelta polkeminen otti vähän polviin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *