Inkkarisyksyä

Viikko 36/2023 (4.-10.9.2023)

Lehtiä on alkanut satelemaan maahan jo siihen tahtiin, että vaikka eilen ajelin nurmikon puhtaaksi lehdistä, niin tänään on tullut saman verran takaisin. Jos lehtien määrä on lisääntynyt, niin vesisateet ovat jääneet tällä viikolla vähiin. Viime viikolla oli tiistai ainoa päivä kun oli kuivaa, ja tällä viikolla tiistai ainoa päivä kun satoi. Muutenkin on ollut mukavan lämmin viikko. Parina aamuna tosin oli sen verran vilpoista, että piti laittaa oikein irtolahkeet jalkaan ja lisäkerros yläpäähänkin.

Viikkoa on vähän varjostanut alavatsalihasongelma. Tai sellaiseksi sen olen itse diagnosoinut. Se ei sinänsä ole kipeä, särje tai jomota, mutta koko ajan se vähän itsestään ilmoittelee. Pyöräilyssä ei haittaa yhtään, juoksussa on vähän tuntemuksia ja kävelyssäkin tärähdys tuntuu. No, katsellaan vielä mihin suuntaan se menee, ennen kuin alkaa miettimään jatkotoimenpiteitä.

Maanantaiaamuna oli taas rengashuolia kun ajelin toimistolle päin. Puolessa välissä alkoi eturengas tyhjenemään ja jokusen kerran sitä pumppailin täyteen, mutta ei se kauaa pitänyt. En kuitenkaan alkanut vaihtamaan kumia tien päällä, vaan köröttelin melko tyhjällä renkaalla työpaikalle asti, ja iltapäivällä sitten vasta vaihdoin ehjää tilalle. Kotiin päin pääsikin sitten paremmilla rengaspaineilla.

Tiistai oli se sadepäivä, mutta aamupäivällä pääsin vielä kuivissa olosuhteissa tekemään juoksulenkin. VK-lenkki oli kyseessä, eli reipasta vauhti lähdin liikenteeseen. Toisen kilometrin alusta kahdeksannen alkuun otin aina 200 metrin kovan vedon ja jatkoin sitten reipasta VK-vauhtia, eli kevyttä palautusta ei ollut vetojen välissä laisinkaan. Näiden kilsojen ajat olivat siinä neljän minuutin tuntumassa. Lopussa sitten vielä jokunen kilometri vähän rennommin. Tai rentous oli tosin aika kaukana, sillä treeni oli melko rasittava ja viimeiset vedot painoivat jo aika lailla. Yhteensä matkaa kertyi 11,35 km ja aikaa kului 47:30, eli keskariksi tuli 4:11 min/km, keskisykekin 148 bmp. Illalla alkoi myös syyskauden sulkapallonelurit. Vakioporukka, vakioaikaan, vakiopaikassa. Pari ensimmäistä erää pelaamiseni oli vähän hakemista ja tuli aika paljon lapsuksia, mutta sitten pelit alkoivat taas sujumaan. Alku tuli otettua myös varovaisesti, kun tuli kuulosteltua, mitä vatsalihas sanoo sulkiksesta, mutta eipä se pelejä haitannut.

Keskiviikkoaamuna ei ollut kuin 8 astetta lämpöä, joten kesävaatetus vaati vähän lisäkerrosta. Maantiepyörällä olin liikenteessä ja töistä poljinkin taas vähän pidemmän kautta kotiin, eli Toivion, Säijän ja Nokian kautta. Lämpöasteet olivat tuplaantuneet aamusta, joten hieman sai aamuun verrattuna vaatetusta vähentää. Noin 65 kilometriä tuli mittariin ja keskari oli hieman päälle 29 km/h. Tehot olivat 177W.

Torstaina olin kotikonttorilla ja aamupäivällä kävin juoksemassa 9 asteen lämmöissä kevyen 11,7 km:n lenkin. Aikaa kului vajaa 55 min, joten keskariksi tuli 4:41 min/km. Vähän turhan kovaa tuli mentyä etukäteissuunnitelmiin nähden. Töiden jälkeen lähdimme Peetun ja Villen kanssa tekemään oikeastaan ensimmäistä yhteistä pyörälenkkiämme. Poljin ensin Peetulle, josta jatkoimme sitten Viljakkalan kautta Hämeenkyröön. Sieltä jatkoimme Heinijärvelle, ja pienen pohdinnan jälkeen päätimme tehdä ihan kunnon lenkin, joten suuntasimme Jumesniemeen ja sieltä Salmin, Siuron ja Sasin kautta kohti kotejamme. Itselleni kertyi matkaa 114 km ja aikaa kului vähän päälle neljä tuntia. Keskari oli siis vähän alle 28 km/h ja keskitehot maltilliset 163W. Ilta oli kyllä hieno pyörälenkille. Lämpöä 17 astetta ja alun länsituulikin tyyntyi, joten ihan miellyttävässä kelissä ja reitillä saimme polkea. Perille tuli päästyä vasta puoli ysin aikoihin ja tuolloin alkaa jo hämärtämään sen verran, että melkein olisi huomiovaloja tarvinnut. Sauna teki poikaa lenkin päälle.

Perjantaina olikin sitten ohjelmassa vain pyörällä käynti toimistolla. Kotiin päin tulin Tahmelan ja Tesoman kautta. Matkalla poikkesin Timoa morjestamassa.

Lauantaiaamusta polkaisin vajaat 12 kilometriä Ratinaan juoksemaan ensimmäistä Tampereen ParkRuniani. Oulussa olin juossut vastaavan tapahtuman pari vuotta aikaisemmin, mutta Tampereella tämä oli ensimmäinen kerta. Reitti kävi kääntymässä arboreettumissa, joten matkasta noin 3/5 oli hiekkapohjaista. Tähän 5 kilometrin juoksuun kului aikaa muutama sekuntti alle 19 minuuttia. Hieman paremman ajan etukäteen ajattelin juoksevani, mutta varmaankin viikon rasitukset painoivat ja myös hiekka-alusta hidasti menoa. Muuten sää oli mitä mainioin, lämpöä 20 astetta, puolipilvistä eikä tuulikaan juurikaan osunut reitille. Takaisin kotiin graveloin vähän uusia hiekkateitä tutkaillen Siivikkalan perällä, ja myös Asuntilassa ja Haavistolla tuli pyörittyä ennen kuin tulin Teivon kautta kotiin. Matkaa kertyi vähän vajaat 60 kilometriä.

Sunnuntain vastainen yö tuli nukuttua “taas” (toinen kerta) riippumatossa. Yö oli lämmin, varmaankin 14-15 astetta, joten kylmästä ei tarvinnut kärsiä, eikä myöskään kosteudesta. Aamupäivällä juoksin puolipitkän lenkin Tesoma – Tohloppi – Rahola – Nokia -akselilla. Ensimmäinen 18 kilometriä tuli mentyä ihan PK1 vauhdilla ja sykkeillä. Tällä kertaa pystyin pitämään sykkeet alhaalla ja vauhtikin oli melkein sitä mitä tavoittelin, vähän olisi voinut olla vieläkin rauhallisempaa. Mutta kun keskisyke tuolla matkalla oli 114 bpm, niin se on kyllä ihan hyvä kun keskivauhti oli 5:16 min/km. Seuraavat kolme kilometriä oli reipas kiihtyvävauhtinen, jossa ensimmäinen kilometri oli 4:06 min/km, toinen 3:57 ja kolmas 3:45. Loppuun vielä vajaa pari kilsaa hölkkäpalauttelua. Eli matkaa kertyi 22,7 kilometriä ja aikaa kului 1:56. PK1 vauhti oli kyllä mukavaa, kevyttä ja rentoa menoa. Vetokin lähti ihan mukavasti liikenteeseen, mutta etenkin viimeinen kilsa oli melko ranka, etenkin kun se oli vauhdikkain ja sisälsi vedoista eniten nousumetrejä. Yllättävän hyvin kulki, vaikka ajattelin että riippumattoyön jälkeen voi olla vähän väsynyttä, kun tuli kuitenkin heräiltyä yöllä aika usein.

Määräviikon jälkeinen tehoviikko on nyt takana. Ensi viikko otetaankin sitten vähän kevyemmin ja kuunnellaan kun kunto nousee kohisten ja paikat elpyvät.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *