Riippumaton( )testaaja

Viikko 34/2023 (21.-27.8.2023)

Pikkuisen syksyn tuntua alkaa olemaan jo säässä. Toki lämpöä vielä riittää ja aurinkokin on paistellut, mutta fiilis alkaa hakemaan jo syksyä. Ja ensi viikollahan se syksy virallisesti alkaa. Sen verran hyviä kelejä kuitenkin on ollut, että pari pidempää pyörälenkkiä on päässyt tekemään, mutta sadetutkaa on saanut kyllä vähän vahdata. Onneksi on kuitenkin menty kuivemmissa keleissä kuin mitä on ennusteltu. Lauantain ja sunnuntain välinen yökin muuttui poutaiseksi ja silloin pääsin testaamaan uutta riippumattoani. Se on ENO:n JungleNest, jossa on integroituna ötökkäverkko. Maton alle virittelin ENO:n Ember UnderQuiltin, joten kylmä ei päässyt tulemaan alhaalta päin. Peittona oli vanha untuvamakuupussi avattuna. Tarppia kun en ole vielä hommannut, niin virittelin maton pihasaunan tolppiin siten että pystyin makaamaan katoksen alla, jos vaikka kuitenkin yöllä alkaisi satamaan. Yöllä ei sadetta tullut, mutta aamutuimaan alkoi vähän satelemaan, joten maton sijoituspaikka oli ihan hyvä. Yöllä tarkeni ihan hyvin. Makuuasennon löytämisessä oli vähän tekemistä, mutta yllättävänkin hyvin sain kuitenkin nukuttua. Tosin tarvitsin korvatulpat, kun illalla oli käynnissä venetsialaiset ja paikalliset taajamamökkiläiset juhlistivat sitä paukuttelemalla.

Treeniviikko oli melko kevyt, sillä jalka oli vielä melko väsynyt lauantain puolimarasta. Selkäkin vähän taas jumpitteli, mutta eipä se juuri menemistä haitannut. Isompia tehoja ei tullut treeneissä otettua, paremminkin määrää, mutta ei sitäkään ihan hirveästi.

Maanantaina kävin pyörällä toimistolla. Lämmöissä ei päästy ihan viitentoista asteeseen ja iltapäivällä kotiin ajaessa tuli vähän tihkusadettakin.

Tiistain olin kotikonttorilla. Aamupäivällä kävin testaamassa suht kevyellä 11 kilometrin lenkillä uusia Nimbus-lenkkareitani. Melko muhkeiksi ovat uudet Nimbukset muuttuneet. Aikaa lenkkiin kului 50 minuuttia, eli kyllä noillakin tossuilla näemmä pääsee, kun keskari oli 4:34 min/km, keskisykkeen ollessa 128 bpm. Illalla vielä tunnin kotisalitreeni.

Keskiviikkona olin myös kotikonttorilla. Päivä oli treenien osalta täyslepopäivä. Pari koiralenkkiä ja MM-kisojen katselua.

Torstaina kävin jälleen pyörällä toimistolla. Kotiin päin tulin Tahmelan ja Tohlopin kautta. Aamupäivällä kävin juoksemassa Valmetilta Tampellan lenkin, josta tuli tällä kertaa 13,5 kilometriä ja aikaa kului vähän toista tuntia. Vähän rauhallisemmin yritin mennä ja vauhdeissa se näkyikin, mutta eipä juuri sykkeissä. Sää oli mukavan tyyni ja lämmöiltäänkin sopiva, vaikka alkuun epäilin, että lyhyillä voisi tulla kylmä.

Myös perjantaina menin pyörällä töihin. Tällä kertaa maantiepyörällä. Aamulla oli tosi tömäkkä sumu ja kypärästä valui vain vesi, kun kosteus tiivistyi siihen. Illalla poljin Jasperintien, Säijän, Nokian ja Takalauttalan kautta kotiin. Matkaa kertyi vähän päälle 70 kilometriä ja aikaa kului 2:20, eli keskari nousi juuri ja juuri 30 km/h paremmalle puolelle. Sää oli vallan mainio, sillä tuulta ei juurikaan ollut ja lämpökin sopiva 19 astetta. Keskitehot olivat 186W, joten ihan mukavasti sain tehoja.

Lauantai näytti myös mukavan poutaiselta ja jopa aurinkokin paisteli. Eli oli hyvä pyöräilykeli. Tosin kaakkoistuulta oli jonkin verran ja se vähän hidasti menoa tietyillä pätkillä. Poljin Nokian kautta Tottijärvelle Turuntien reunaa pitkin. Tottijärveltä Narvaan ja sieltä Koskenkylän kautta Viialaan, Lempäälään ja Sionkylän kautta takaisin kotiin. Matkaa kertyi 102 kilometriä ja aikaa kului vähän vajaat 2:20. Keskari oli 31,1 km/h ja tehot 187W. Alkaa varmaan olemaan viimeisiä pitkiä viikonloppupyöräilyjä – mutta toivottavasti ei.

Sunnuntaina näytti sääennuste sellaista, että koko päivän sataisi. Sade kuitenkin lakkasi jo aamu-ysin aikoihin ja heti koiralenkin jälkeen lähdin juoksemaan viikon pitkistä. Reittinä oli Nokia, Pitkäniemi, Villilä, Ranta-Kaarila, Tesoma, Lintuviita, Ikuri. Matkaa kertyi tasan 26 kilometriä ja aikaa kului 2:15. Eli 5:10 min/km vauhtia menin ja keskisyke oli ihan ok 121 bpm. Lopussa alkoi jalka vähän väsymään, etenkin kun lopussa oli aika paljon nousuosuutta. Edellispäivien pyöräilyt myös varmaankin painoi. Sää oli loppujen lopuksi ihan hyvä. Vettä ei satanut, vaikka vähän kostean oloista olikin. Itätuulikaan ei kauheasti haitannut. Nimbukset toimivat pidemmälläkin lenkillä, vaikka nauhoitus alkoikin lopussa vähän painamaan.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *