Ei tuu kesää

Viikko 22/2023 (29.5.-4.6.2023)

Ei oikein tunnu tulevan kesän tulosta mitään. Takkaa ei nyt sentään ole alettu uudelleen lämmittämään, mutta pitkiä kalsareita, lämpökerraston paitaa ja villasukkia on pitänyt alkaa taas aika-ajoin käyttämään. Aamut ovat olleet kylmiä, eikä päivissäkään ole ollut hurraamista. Ja kun melkein kaikki viikon päivät ovat oleet tosi tuulisiakin ja välillä tullut vettä (ja rakeita), niin hyytävää on ollut pihahommissa ja lenkeillä.

Treenien suhteen on tullut vähän passailtua ja yritetty saada paikkoja palautumaan. Maanantai olikin perinteiseen tapaan kevyt päivä. Kun tuli oltua vielä kotikonttorilla, niin työmatkapyöräilytkin väivät väliin. Illalla tuli tehtyä vain kolmen vartin kotisalitreeni.

Myös tiistai oli kotikonttoripäivä. Aamupäivällä kävin juoksemassa kevyn vähän päälle 12 kilometrin lenkin. Pitkästä aikaa kiersin vanhan kunnon Tesoma-Kalkku-Ikuri -lenkin, joka kulkee pääosin kuntopolkuja pitkin. Tätä lenkkiä on tahkottu viimeisen parinkymmenen vuoden aikana aika ahkerasti, mutta jotenkin tuo on viime vuosina jäänyt vähän vähemmälle. Aikaa kului vähän alle tunti, ja keskariksi muodostui 4:48 min/km ja sykkeeksi 127 bpm. Eli hyvä peruslenkki.

Keskiviikkona olin aamupäivän kotona, mutta sitten pyöräilin töihin syömään, palaveroimaan ja pienimuotoiseen illanviettoon. Illalla kotiin poljin Jasperintien, Sorkkalan ja Nokian keskustan kautta. Matkaa kertyi 31 kilometriä aikaa kului 1:12. Gravelilla olin liikenteessä ja länsituuli oli aika tuima, joten vauhti ei kovin kummoiseksi muodostunut – tosin ei ollut tarkoituskaan.

Torstaiaamuna tuli poljettua töihin päin vähän kovempaa kyytiä kun piti näyttää yhdelle peesaavalle sähköpyöräilijälle, mistä kana pissii. Ei ole tainnut ennen mennä työmatka alle 34 minuutin, ainakaan gravelilla. Edelleen oli tuulista ja se auttoi aamulla vähän matkan tekoa, mutta illalla sitten taas ei. Kotiin päästyä poljin vielä Lamminpään kentälle juoksemaan 5 kilometrin testijuoksua. Alla oli toistamiseen uudet Hokan Rocket x2 -kengät. Rata oli eteläkaartesta vielä päivän sateiden jälkeen vähän märkä ja kenkä oli liukkaan tuntuinen ko. kohdassa. Juoksu meni kuitenkin olosuhteisiin ja ajankohtaan nähden ihan mainiosti. Vitosen ajaksi tuli 17:57, keskisykkeen ollessa 159 bpm ja maksimin 174 bpm. Kilsat olivat melko tasaisia viimeistä lukuuntottamatta (joka meni aikaan 3:21) kilsat olivat kaikki 3:36 – 3:42. Kengästä tuli todettua, että se on vähän liian pientä koko, joten laitoin tilaukseen pykälää isomman. Toivottavasti saan sen pian alleni.

Perjantai oli viikon kylmin päivä eikä lämmöissä päästy kymmeneenkään asteeseen. Ja kun tuli vielä vettäkin vähän ja tuuli kovin, niin vaatetta piti olla työmatkapyöräilyssä päällä ihan kunnolla. Illalla poljin töistä Tesoman uimahallille, jossa kävin uimassa taas jokusen viikon tauon jälkeen. Pari kilsaa polskuttelin bullarin kanssa ja välillä lättäritkin oli käytössä. Eipä isommin napannut. Illalla kotona vielä 40 minuutin kotisalitreeni.

Lauantaina aamupäivällä kävin juoksemassa puolipitkän PK-lenkin. Lämpöä oli kymmenisen astetta. Reitti kulki Ikurin ja Tesomanjärven kautta Tohloppijärvelle ja sieltä Vaasantien viertä pitkin Teivoon ja lopuksi Vuorentaustan ja Haukiluoman kautta kotiin. Matkaa kertyi vähän päälle 18 kilometriä ja aikaa kului 1:33. Keskari siis 5:05 ja keskisyke 118 bpm. Teivon kohdilla tuli pieni paussi juoksuun, kun piti saatella yksi nuori reppana Teivon ABC:lle, kun poika ole vähän huonossa kunnossa ja melkoisesti kuutamolla. Enpä pystynyt oikein muutakaan hän hyväkseen tekemään kun ei ollut kännykkääkään mukana ja kaverin kännykän akkukin oli lopussa. Toivottavasti sai ABC:lta tarvittavaa apua. Ilta menikin sitten mukavasti naapurissa YO-juhlissa.

Sunnuntaina kävimme ReAn kanssa tekemässä vähän pidempi graveli-lenkki Lamminpään, Julkujärven ja Nokian latupohjilla. Takaisin päin tulimme Pinsiö ja puuvuoren kautta. Matkaa kertyi 65 kilometriä ja aikaa kului 3 tuntia. Vauhti ei noussut kuin 21.3 km/h:ssa, mutta kyllä siihenkin sai sotkea välillä ihan tosissaan, välillä taas oli melko hitaita pätkiä. Keskitehot olivat 151W. Mukava lenkki ja hyvässä seurassa matkakin taittui joutuisasti. Viileää vähän oli, mutta onneksi lenkin päällä päästiin lämpimään saunaan.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *