Duathlonia

Viikko 18/2023 (1.-7.5.2023)

Lomaviikon jälkeen paluu karuun arkeen oli hyytävä. Aamupakkasia, räntää, rakeita yms. mitä nyt vappuviikkoon Suomessa kuuluukin. Takkaa piti alkaa taas uudelleen lämmittämään kun yöpakkasista ei päästykään eroon. Päivälläkin pyörittiin pääasiassa viiden asteen pyörteillä, mutta onneksi viikonloppuna lähenneltiin jo kymppiä. Aurinkopaneelien tuotannosta näkee hyvin kuinka kylmä viikko oli, sillä tuotto parhaimmillaan oli 18 kWh ja huonoimmillaan 4.2 kWh. Tosin edellinenkään viikko ei ollut kovin kummoisempi, mutta lomaa edeltävänä päästiin melkein joka päivä 20 kWh:iin.

Treeniviikko oli tuntien osalta melko kevyt, n. 10 tuntia. Piti vähän kevennellä etelän leirin jälkeen kun viikonloppuna oli tiedossa Tikkakoskella SM-Duathlon. Hieman alkoi kaduttamaan sinne osallistuminen kun seurasi viikon aikana lämpötilaennustetta kisapäivälle. Alkoi mietittymään millä kamppeilla sitä oikein tarkenee pyöräillä, kun kuitenkin juoksussa on saanut hien päälle ja sitten pitäisi lähteä 8 asteiseen viimaan.

Jo maanantai oli kevyt päivä. Vapun ja jälkisynttäreiden vuoksi tuli herkuteltua vähän turhankin paljon, etenkin kun lomaviikolla oli kertynyt vähän lisäpainoa, vaikka kovasti tuli reenattuakin. Illalla sentään sain aikaiseksi tunnin kotisalitreenin. Ilta meni tänäkin päivänä pitkäksi kun piti katsoa snookerin MM-kisojen loppuottelun päätös.

Tiistai oli kotikonttoripäivä. Vähän pidempään tuli nukuttua, kun ilta venähti puolilleyöhön. Illalla piti turvautua traineriin kun ulkona oli neljä astetta lämmintä ja satoi vettä. N. 100 minuutin polkaisun tein Zwiftissä. Treeni sisälsi kolme vähän tiukempaa n.7 minuutin vetoa ja pari vähän kevyempää. Keskitehot olivat 178W.

Keskiviikosta tuli täyslepopäivä. Konttorillakin kävin autolla, kun piti käydä hammaslääkärissä. Illalla piti juosta, mutta snookerin katselut painoivat vielä ja siirsin vetotreenin torstaille.

Torstaina kävinkin sitten gravelilla konttorilla. Aamulla oli nelisen astetta pakkasta, joten taas sai pakata päälleen vähän enemmän vaatetta. Iltapäivän viisi astetta ei tuntunut kauheasti aamua lämpimämmältä, kun tuultakin oli jonkin verran. Kotiin päästyäni hölkkäilin Lamminpään kentälle tekemään 400 m vetoja. Kuusi vetoa tein ja ajat olivat 1:29 – 1:19 välillä, loppuakohden koveten. Jalka ei ollut kauhean kevyen tuntuinen, ainakaan ensimmäisissä vedoissa, mutta ihan hyvän treenin sain tehtyä.

Perjantaina ei ollut ohjelmassa kuin työmatkapyöräilyt. Aamulla taas nelisen astetta pakkasta ja illalla 7 astetta plussaa kun pyöräilin Tahmelan ja Tohlopin kautta kotiin. Illalla kävin vielä testaamass tri-pyörää Kolmekulmantiellä. Kuuden kilometrin polkaisussa sain varmuuden, että pyörä on kisakunnossa.

Lauantaina aamupäivällä lähdin ajelemaan kohti Tikkakoskea ja duathlonin SM-kisoja. Viidenkympin ikä ei antanut tällä kertaa uutta sarjaa, sillä sarjani oli M45-54. Edellisvuoden hopeasaavutukseen ei lähtöluetteloa katsoessani ollut mahdollisuuksia. Kovia nimiä löytyi listalta ja myös uusia nimiä, joista ei ollut mitään tietoa. Saavuin pelipaikalle jo puolen päivän jälkeen ja pääsin seuraamaan nuorison kisailua. Osa kisaili kovinkin kevyissä pukimissa ja itseäni mietitytti kovasti, että millä setillä sitä lähtisi liikenteeseen. Lopuksi päädyin tri-kisa-asuun + pitkät sukat + irtihihat ja -puntit + buffa päähän.

Pari minuuttia klo 15 jälkeen oli lähtö, ja ensimmäisenä oli 5 kilometrin juoksuosuus. Hurjaa vauhtia kärki lähti menemään ja vaikka olin selvästi kärjen takana, niin ensimmäinen kilometrini oli 3:48 min/km. Kärjelläkin vauhti vähän tasaantui alkurynnistyksen jälkeen ja omatkin kilometriajat rauhoittuivat pikkuhiljaa, ollen kuitenkin kaikki alle 4 minuutin. Viime vuonna sijoitukseni oli helppo todeta, kun tulin juoksusta ensimmäisenä vaihtoon. Nyt en tilannetta tiennyt, mutta tuloksista selvisi, että olin ensimmäisen juoksun jälkeen ikäryhmässäni sijalla 7/14. Aika oli 11 sekunttia edellisvuotta heikompi. Myös ensimmäinen vaihto oli 15 sekunttia hitaampi kuin edellisenä vuonna. Aika ehkä kului juomahörppyyn ja kellon kanssa sähläämiseen. Pyöräosuudelle lähtiessä huomasin että unohdin laittaa hanskat käteen. Tuuliliivin jätin tarkoituksella pukematta, mutta hanskat oli tarkoitus laittaa. Kahdeksan lämpöastetta oli kyllä vähän vilpakka keli polkea, mutta onneksi aero-asento vähensi viimaa. Ainoastaan käsivarret vähän kohmettuivat, näpit onneksi ei niinkään. Pyöräilyosuus oli muuten melko surkea esitys. Yritys oli kova, mutta siltikin aika painui yli 35 minuutin, joka oli melkein kaksi minuuttia heikompi kuin edellisenä vuonna. Keskitehot jäivät 20 W edellisestä vuodesta, vaikka ajattelin, että se voisi olla jopä edellistä vuotta korkeampi. Ei vaan saanut itsestä irti. Pyöräilyssä ei kuitenkaan tullut ohi kuin yksi polkija, mutta oman sarjalaisiani en saanut ketään kiinni. Muiden sarjojen menijöitä sai kyllä ohitella ihan huolella. Pyöräilyn jälkeen toinenkin vaihto oli edellistä vuotta hitaampi melkein 20 sek. Toiselle, 2.5 kilometrin juoksuosuudelle sain selän eteeni noin 50 m päähän. Sen sain ohitettua kilometrin juoksun jälkeen ja sitten ei uusia selkiä enää edessäni näkynytkään, joten ihan kaikkia ei tarvinnut puristaa itsestään irti. Keuhkot kyllä olivat kovilla ja kuin tulessa. Kylmällä ilmalla oli melko varmaan vaikutusta asiaan. Toinen juoksuosuus meni aikaan 10:06, joka oli sentään melkein parikymmentä sekunttia edellisvuotta parempi, mutta muistaakseni edellisenä vuonna ei ollut edessä eikä takana yhtään kirittäjää. Tuo juoksuaika oli kuitenkin ikäsarjassani kolmanneksi paras. Loppuaikani oli 1:07:21 ja sijoitukseni oli 9/13. Aika oli aika pettymys.

Kuva: Jari Birling
Kuva: Jari Birling

Sunnuntaiaamuna oli lämpötila napsun plussan puolella kun lähdin viikon pitkikselle. Jalka ei ollut lähtiessä ihan kevyimmillään, mutta juoksu tuntui kuitenkin ihan hyvältä. Reitti kulki ensin Virelän kautta Nokian Välimaahan, sieltä Villilän ja Hyhkyn kautta Tahmelaan, josta paluumatka kulki Epilän ja Tohlopin kautta Tesomalle ja sieltä Ikurin kautta kotiin. Matkaa kertyi vähän päälle 28 kilometriä ja aikaa kului vähän alle 2,5 tuntia. Keskari oli 5:10 min/km ja syke 125 bpm, eli PK:n puolella pysyttiin. Ihan OK-juoksu, vaikka lopussa alkoikin vähän painamaan. Sää oli kyllä mukavan keväinen ja järvimaisemissa oli mukava juosta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *