Perusmättöä

Viikko 7/2023 (13.-19.2.2023)

Tällä viikolla ei ole ollut ohjelmassa mitään speciaalia. Eikä muutenkaan ole mitään ihmeellistä tapahtunut. Alkuviikosta käytiin taas reippaasti plussan puolella, mutta loppuviikkoa kohden mentiin taas nollan tuntumaan. Torstaina sateli vähän, ja lauantaina ja sunnuntaina vähän enemmän uutta lunta, joten lumihomiin pääsi jokuseen otteeseen.

Maanantaina oli tuulista ja jokunen plussa-aste, joten työmatkapyöräilyt sujuivat jouhevasti. Illalla oli ohjelmassa vielä kolmen vartin kotisalitreeni.

Tiistaina olin kotikonttorilla, ja aamupäivällä kävin juoksemassa 11,5 km:n lenkin. Aikaa kului 54 minuuttia, eli keskari oli 4:43 min/km. Lumista ja jäistä oli, joten nastari jalassa oli ihan hyvä valinta. Illalla poljin 70 minuutin ohjelmanmukaisen Zwift-treenin 171W:n keskitehoilla.

Myös keskiviikkona juoksin aamupäivällä kotosalla reilun 13 kilometrin lenkin 4:49 min/km keskarilla. Edelleen piti mennä nastarilla, kun oli sen verran jäisen oloista. Pakkastakin oli asteen verran ja muutenkin oli ihan hyvä lenkkikeli, kun tuulikaan ei poikkeuksellisesti haitannut menoa. Illan selkäfixi jäi väliin jumpparin sairastumisen vuoksi ja oma olokin oli illalla vähän nuutunut, joten jätin kotisalitreenin väliin.

Torstaina polkaisin jälleen työmatkat. Iltapäivällä oli meno vähän märän oloista kun päivällä oli satanut vähän lunta/räntää. Illalla poljin vielä ohjelmanmukaisen sisäpyörätreenin 168W:n keskitehoilla.

Perjantaina myös pyörällä konttorilla. Jonkin verran oltiin taas plussan puolella ja torstain vähäiset lumisateet olivat tehneet pyörätiet vähän sohjoisiksi. Illalla vielä vajaa tunti kotisalitreeniä.

Lauantain vastaisena yönä oli jo satanut jokusen sentin verran lunta ja lumipyry jatkui koko lauantaipäivän. Lähdin kuitenkin aamupäivällä juoksulenkille köpöttelemään viikon pitkistä. Ensin suuntasin Teivoon, sieltä Lielahden ja Epilän kautta Nokian keskustaan ja sitten Kalkun ja Ikurin kautta takaisin kotiin. Matkaa kertyi 28 kilometriä ja aikaa kului 2,5 tuntia, eli keskari oli 5:20 min/km ja keskisyke 126 bpm. Syke oli kyllä vähän turhan korkealla. Muutaman sentin uuden lumen patjalla oli mukava ja pehmeä juosta, mutta kyllä se jonkin verran varmaan hidasti vauhtia. Myös reippahko kaakkoistuuli puhalteli paikoin vastaan. Hyvin jaksoi ja paikatkin kestivät, vaikka selässä tuntuikin vaihteeksi pientä jäykkyyttä. Iltapäivällä kävin vielä Tesoman uimahallilla. Uin pullarin kanssa 1900m putkeen ilman taukoja. Aikaa kului hieman alle 42 minuuttia, eli ei mitään kauheaa haipakkaa, mutta ihan hyvin jaksoi.

Sunnuntai alkoi lumihommilla, kun yöllä oli tullut taas ihan kunnolla lunta. Aamupäivän puolella ehdein vielä aloittamaan sisäpyörätreenin. Hommaan kului aikaa neljä tuntia ja talvikauden kolmas yli satasen polkaisu tuli suoritettua. Keskitehot olivat 176W ja noinkin korkeat tehot johtuivat siitä, että treenin ensimmäisellä puolikkaalla nousin Alpe Du Zwiftille, ja kun nousu keski reilun tunnin ja keskitehot olivat olivat 220W luokkaa, niin loppupuolen kevyempi osuus ei tiputtanut keskitehoa tuota alemmaksi. Yllättävän hyvin nousu sujui, mutta sen verran se jalkaa söi, että treenin jälkimmäinen puoliskolla jalka oli vähän väsynyt.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *