Otaniemessä

Viikko 6/2023 (6.-12.2.2023)

Talvi jatkuu kelien osalta yhtä epävarmana kuin aiempinakin viikkoina. Ei oikein tiedä mihin suuntaan kelit ovat menossa, mutta kohta alkaa jo toivomaan, että ei tarvisikaan enää talvisempaan suuntaan mennä. Alkuviikko mentiin pikkupakkasessa. Sitten siirryttiin taas plussan puolelle ja lumipyryyn. Ja viikonloppuna taas pakkasten kautta plussalle. Tuulisia päiviä on ollut myös tällä viikolla normaalia enemmän.

Viikko oli vähän enemmän juoksupainotteinen. Viimeksi on tullut tällainen yli 60 kilometrin juoksuviikko syyskuun alussa. Määrän lisäksi tuli myös jonkin verran tehojakin. Ja vähän pääsi uusiin maisemiinkin köpöttelemään, kun viikoppuna majailtiin yksi yö Espoon Otaniemessä.

Maanantaina oli nelisen astetta pakkasta, ja hyvä työmatkapyöräilykeli. Muuta hikiliikuntaa ei sitten tälle päivälle tullutkaan.

Tiistaina olin perinteiseen tapaan kotikonttorilla. Aamupäivällä kävin juoksemassa Nokian Välimaan lenkin. Ensimmäisen kilsan otin rauhallisesti, mutta sitten siirryin VK:n puolelle ja yritin vähän reippampia kilometriaikoja. Sykkeistä ei ole tarkkaa tietoa, kun jälleen Polarin vyö sohlasi, mutta kyllä se lopussa yli 160bpm:n oli. Keskivauhti oli 4:24 min/km, joka on ihan hyvä kun ottaa huomioon, että pakkasta oli nelisen astetta ja alusta luminen/liukas, ja kesäkengällä liikenteessä. Illalla oli vielä reilun tunnin hieronta Karhulla.

Keskiviikkona oli myös kotikonttoripäivä, ja tänäänkin kävin aamupäivällä juoksulenkillä. Tällä kertaa kiersin Kolmenkulmantien ja Teivon kautta. Matkaa kertyi 13.4 km ja vauhti oli 4:38 min/km. Rauhallisemmin piti mennä, mutta jotenkin jalka tuntui yllättävänkin kevyeltä, vaikka edellisenä päivänä olin mennyt reipasta vauhtia. Sykkeet menivät jälleen VK:n puolelle. Lämmöt olivat jo vähän plussan puolella. Illalla poljin vielä 90 minuutin ohjelmanmukaisen Zwift-treenin. Keskitehot olivat 175W. Jalka vähän väsynyt aamupäivän juoksusta, mutta hyvä treeni hieman väsyneelle jalalle.

Torstaina kävin konttorilla pyörällä. Vähän oltiin jälleen plussan puolella ja lounaasta tuuli reippaasti. Illalla oli ohjelmassa vielä tunnin ohjelmanmukainen Zwift-treeni. Tällä kertaa otettiin vähän rauhallisemmin ja keskitehot jäivätkin 159W:iin.

Perjantain vastaisena yönä ja aamulla tuli uutta lunta melkein kymmenen sentin verran. Olin autolla töissä enkä joutunut aamun lumimyräkkään, joka oli kuulemma ihan sakea ja tuli kovan tuulen kera. Töidän jälkeen kävin ensin selkäfixissä puolen tunnin jumpassa. Sitten kotona tein vielä pitkän juoksulenkin Elovainion, Haaviston ja Teivon kautta. Matkaa kertyi vähän päälle 26 kilometriä. Keskivauhti oli 5:25 min/km ja keskisyke vähän päälle 120bpm. Jälleen sykevyö sohlasi, joten tarkkoja sykkeita ei tiedä. Edelleen oli tuulista ja lämpökin tippui vähän pakkasen puolelle. Aamun lumet oltiin ajettu hyvin pois kevyenliikenteenväyliltä joten pöperössä ei tarvinnut kesäkengällä edetä. Liukasta kyllä vähän oli, kun plussakeli oli vaihtunut pakkaskeliksi. Yllättävän hyvin jaksoi, vaikka töiden ja jumpan jälkeen vasta lähdinkin pitkikselle. Paikoin oli jopa kevyeen oloista.

Lauantaiaamupäivällä kävin kokeilemassa taas hiihtoa ja oikein perinteistä tyyliä. Ladut olivat kyllä hyvän näköiset kun edellisenä päivänä sataneet lumeto oli ajettu laduiksi, mutta todellisuudessa melko jäiset latu-uran pohjat olivat. Suksi kuitenkin toimi melko hyvin jäisestä kelistä huolimatta. Kädet tosin olivat alusta asti jostain syystä väsyneen oloiset. Iltapäivällä ajelimme Espooseen.

Sunnuntaiaamulla kävin juoksemassa Otaniemestä Seurasaareen ja takaisin. Pakkasta oli viitisen astetta, mutta edellisiin päiviin nähden melko tyyntä. Matkaa kertyi hieman päälle 12 kilometriä ja aikaa kului tasan tunti. Paikoin oli lumista/sohjoista, mutta aika paljon sulaakin. Juoksun päälle aamusaunaan ja hotellin uima-altaaseen pulahtamaan. Sitten runsaalle hotelliaamiaiselle. Päivällä kävimme uimassa Mäkelänrinteen uintikeskuksessa. 50 m:n radalla pääsi uimaan, joten porukkaa mahtui enemmän radalle, ja vaikka ohittelemaan jonkin verran joutuikin, niin ei mitään hirveää ruuhkaa ollut. 2100m tuli uitua ja aikaa taukoineen tuohon kului 50 minuuttia.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *