Karhun kynsissä

Viikko 4/2023 (23.-29.1.2023)

Edelleenkään ei ihan ole sydäntalven fiilis, muutamana päivänä paremminkin keväiset tunnelmat. Tuulista on ollut, ja jääkaudellekin taas ajauduttiin kun puolenviikon maissa oli pari päivää plussa-asteita. Lauantaina tuli vähän lunta, mutta se ei hiihtotilannetta kauheasti helpottanut, ainakaan lähiladuilla.

Alkuviikko tuli otettua vähän kevyemmin. Maanantaina kävin kyllä pyörällä konttorilla, jokunen aste oli pakkasta ja pyörätiet hyvässä ajokunnossa, vaikka vähän olivatkin lumiset ja jäiset. Illalla tunti kotisalitreeniä.

Tiistaina olin kotikonttorilla ja iltapäivällä kävin kokeilemassa uutta hierontapaikkaa tuossa lähiseudulla, S Karhua. Kipeitä paikkoja löytyi vähän joka puolelta, kun edellinen hierontakerta oli ollut joskus syksyllä. Pahimmat paikat löytyivät hartijaseudulta.

Myös keskiviikkona olin kotikonttorilla. Aamupäivällä kävin juoksemassa 11 kilometrin lenkin Nokian suunnalla. Sisällytin lenkkiin kolme tonnin vetoa tonnin hölkkäpalautuksella. Ensimmäinen veto oli 4:06 min/km, toinen tasan nelosta ja viimeinen 3:48 min/km. Vedot eivät olleet ihan tasapuolisessa maastossa ja vähäinen liukkaus ja tuuli vaikutti vauhteihin. Mutta ihan hyvin kulki. Illalla poljin vielä ensin vajaan tunnin ohjelmanmukaisen Zwift-treenin 157W keskiteholla. Ja päälle vielä puolen tunnin vapaan polkaisun 169W keskitehoilla.

Torstaina olin autolla konttorilla ja töiden jälkeen kävin Selkäfixissä puolen tunnin jumpassa. Kotona kävin vielä juoksemassa Kolmenkulmantien – Teivon 14 kilometrin lenkin. Nyt alkaa olemaan jo pyörätiet aivan sulia, joten liukkaudesta ei ole harmia muuta kuin omalla kotitiellä. Pakkasta oli asteen verran ja jostain pohjoisen suunnasta tuuli puhalteli navakasti. Juoksu kulki ihan hyvin, paikoin oli jo kevyen tuntuista vaikka vauhti oli 4:53 min/km. Kyllä tämä tästä alkaa taas iloksi muuttumaan.

Perjantaina oli vaihteeksi pakkasta vähän enemmän, mutta ei nyt 6 astetta enempää. Työmatkapyöräilyyn piti kylläkin pakata nollakeliä enemmän vaatetta päälle. Päivä oli komean aurinkoinen ja kotiin päin polkiessa oli vielä ihan valoisaa eikä pyörän valoja tarvinnut sytyttää – kevättä ilmassa. Illalla poljin Zwiftissä harjoituksenmukaisen reilun tunnin polkaisun 160W keskitehoilla.

Kova viikonloppu alkoi lauantain Zwiftin ramppitestillä. Alkuun vartin verran lämpöä ja sitten alkoi minuutin välein 20W:n tehon nousut. 100W:sta lähdettiin liikkeelle ja 340W:n minuutin jaksoin polkea kokonaan. Seuraava 360W:n tehoalueella jalka ei enää montaakaan sekunttia liikahtanut. Tuolla suorituksella FTP-arvoksi muodostui 259W, eli syksyiseen testiin tuli nousua 15W. Tosin nyt minulla oli ensimmäistä kertaa testissä käytössä Assioman tehopolkimet joista teho mitattiin, eikä niin kuin aiemmin Tacx:n harjoitusvastuksesta. Eli aivan vertailukelpoiset eivät tulokset ole. Pyöräilyn päälle pari tuntia huilia ja sitten pitkälle juoksulenkille. Reitti kulki Nokian paloaseman kautta Nokian keskustaan, sielä Vihnusjärven ja Mustanvuoren ohi Epilään. Sitten matka jatkui Lielahden ohi Lamminpäähän ja sieltä kotiin. Matkaa kertyi 25.2 km ja aikaa kului 2:15, eli keskivauhti oli 5:23 min/km – ei siis vieläkään sitä 5:30 -vauhtia joka oli tavoitteena, ehkä ensi kerralla. Ihan hyvin jaksoi, mutta sykkeet olivat ainakin kymmenen iskua korkealla, keskari oli 131 bpm. Aamun pyöräily varmaankin vaikutti asiaan. Jostain länsi-lounaasta tuuli ihan reippaasti ja luntakin oli alusta asti siinä seassa, loppua kohden saeten. Sentin verran oli lunta tullut ja hieman varovainen piti olla, kun jäisiä kohtia ei näkynyt, tosin liukkaita kohtia oli vähän.

Sunnuntaina kävin heti aamulla Tesoman uimahallilla uimassa pari kilsaa. Pääosin menin pullarin kanssa, mutta lopuun otin 300 m:n pätkän ilman välineitä. Puolilta päivin kerasin jälleen vähän eväitä mukaan ja suuntasin yläkertaan polkemaan pidempää pyörätreeniä. Reitiksi otin Watopian Four Horsemen -reitin. Tuo on 90 kilometrin reitti ja siihen sisältyy n.2110 nousumetriä. Vähän epäilytti miten jalka jaksaa nousta nuo metrit, kun se on kuitenkin aika paljon tuohon kilometrimäärään. Rankka reissuhan se oli, mutta tulipahan sotkettua. Aikaa kului tasan neljä tuntia, eli keskariksi tuli 22.6 km/h:ssa. Keskitehot olivat 169W (FTP 65%) ja keskisyke oli 131 bpm. Ei ihme että pyörän päältä noustua oli jonkin aikaa pieni tärinä päällä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *