Jääkauden päätös

Viikko 3/2022 (16.-22.1.2022)

Tällä viikolla tuli helposta kotitien jäätilanteeseen kun puolen viikon maissa saatiin hyvä kerros nuoskalunta jään päälle. Nyt ei tarvita enää nastareita ja koirienkaan ei tarvitse liukastella kun tahmea lumi tampaantui auton renkaiden alla. Muuten viikko ollaan oltu suojan puolella, mutta viikonloppuna mentiin sentään vähän jo pakkasen puolelle. Luntakin tuntuisi vielä olevan, mutta latutilanne on silti heikko, kun baanat menivät niin jäälle, ettei isollakaan konella saa niistä kelvollisia – eli lisää lunta kaivattaisiin.

Maanantaina olin pyörällä konttorilla. Otin taas gravelin alle kun pyörätiet ovat jo sen verran sulat, että vähän heikommallakin nastoituksella pärjää. Tosin kotitie piti taluttaa ettei tule vaurioita. Illalla tein vielä tunnin kotisalitreenin.

Tiistaina kotikonttorilla ja töiden jälkeen juoksin 14 kilometrin lenkin Kolmenkulmantien ja Teivon kautta. Kotitien jää oli saanut sen verran tahmean kerroksen jo päälle, että kesätossulla uskalsi siinä juosta, lämpöä oli asteen verran. Juoksu tuntui melko mukavan kevyeltä vaikka vauhti olikin vähän alle vitosta.

Keskiviikkona kävin jälleen selkäfixarilla puolen tunnin treenissä. Tämän jälkeen ajelin Peetulle Haavistolle, jossa teimme reilun 7 kilometrin juoksulenkin Räikän ja Haaviston kevyenliikenteenväylillä. Keskivauhti oli 5:10 min/km, mutta lenkkiin mahtui pari kovempaa kilometriä. Melko mukavasti jalka liikahti.

Torstaina ajelin pyörällä taas konttorille. Alkuviikon lumet/sohjot oltiin ajettu pyöräteiltä pois, mutta nollakeli oli liukastuttanut hieman niitä, joten gravelilla sai olla tarkkana. Kotiin päin ajellessa tilanne ei ollut muuttunut miksikään. Illalla poljin vielä tunnin ohjelmanmukaisen sisäpyöräilyn Zwiftissä. Keskitehot olivat 167W.

Perjantaina vähän arvoin, lähtisikö konttorille, mutta päätin kuitenkin lähteä. Yöllä oli tullut sentin verran uutta lunta ja se teki edellisen päivän jäisestä kelistä siedettävämmän ja pyöräily olikin rennompaa ja mukavempaa. Pakkasta oli asteen verran. Illalla tein kolmen vartin kotisalitreenin.

Lauantaina juoksin ensimmäistä kertaa sitten syksyn maratonin yli kahdenkympin lenkin. Reitti kulki pieneltä osin hieman uusia maisemia pitkin. Ensin juoksin Kolmenkulmantien kautta Avantille ja Elovainiolle. Uusi pätkä oli radan vartta pitkin Siltatielle ja sieltä vasta Haavistolle. Lopuksi Teivon kautta suorinta tietä kotiin. Matkaa kertyi ruhtinaalliset 23.3 kilometriä. Alusta oli oikeastaan koko matkan hyvässä kunnossa, vähän luminen muttei liukas, eli kesäkengällä pärjäsi hyvin. Pakkasta oli asteen verran. Vauhti oli vähän liian kova 5:21 min/km (tavoite oli 5:30), joten sykekin nousi turhan korkeaksi, keskari oli 125 bpm. Ihan hyvin jaksoi eikä suurempia ongelmia ollut. Illalla kävin vielä uimassa Tesoman uimahallilla. Taukoineen olin altaassa kolme varttia ja tuossa ajassa ehdein uida 5 x 400 m. Kaikki 400 m pätkät menivät 8,5 minuutin tuntumaan.

Sunnuntaina aamupäivällä kävin koittamassa vapaan hiihtoa. Niin kuin olettaa saatoi, niin paikoin baanat olivat melko jäisiä, mutta etenkin Julkujärven päässä oli vähän lumisempaa. Perinteisen Topin lenkin heitin Lamminpään majan lisälenkeillä. Matkaa kertyi se vajaa 28 kilometriä ja aikaa kului vähän alle 2 tuntia. Sää oli mukava kun pakkasta oli nelisen astetta eikä tuulikaan haitannut menoa. Illalla poljin vielä trainerilla kevyehkön puolentoista tunnin vapaamuotoisen harjoitteen 154W keskitehoilla.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *