Talvea pukkaa

Viikko 49/2022 (5.-11.12.2022)

Hiihtokelit alkavat tehdä tuloaan. Tällä viikolla on tullut sen verran uutta lunta, että luonnonlumilatujakin on alettua ajamaan. “Rajalatummekin” ajettiin tänään sunnuntaina jo kelkalla, joten pian saa alkaa rasvaamaan suksia. Tuo rajalatu voisi pysyä tänä talvena vähän paremmassa kunnosa, sillä sen reunoilta kaadeltiin pari viikkoa sitten isoja kuusia pois, joten nyt lumi sataa paremmin baanalle eikä keväälläkään neulaset pilaa latua varmaankaan niin helposti.

Alkuviikosta tuli pidettyä yksi lomapäivä, kun kun tiistaina oli itsenäisyyspäivä, joten maanantai oli hyvä ottaa lomaa. Tuli siis pari lisäpäivää klapien tekemiseen. Ja hyvä niin, sillä nyt alkaa tulla sen verran lunta tuonne mettän puolellekin, että kohta menee rämpimiseksi. Jokunen puu pitää vielä kaataa, niin saan kasani täyteen. Tosin taitaan mennä kuitenkin ensi vuoden puolelle kun Joulu “pilaa” yhden viikonlopun.

Maanantaina siis koko valoisan aika puuhommissa. Illalla kävin tekemässä vielä sauvalenkin. Tällä kertaa juoksin jo vähän pidempiä pätkiä, jopa puolentoista kilometrin pätkä putkeen. Koko sauvalenkille tuli mittaa 10.4 kilometriä ja siitä hölkkäsin noin kuutisen kilometriä. Aikaa kului reilun tunnin verran. Hölkkä meni ihan ok, mutta jälleen selkä kipeytyi sen verran, että seuraavina päivinä se kipuili taas normaalia enemmän.

Tiistai oli itsenäisyyspäivä ja se tuli vietettyä jälleen klapihommissa. Neljään päivään yli 20 tuntia puuhommia – onneksi keskiviikkona oli työpäivä. Illalla poljin trainerilla 75 minuutin treenin. Keskitehot olivat 166W ja sykkeet 124bpm.

Keskiviikkona oli ohjelmassa vain työmatkapyöräilyt. Pikkupakasta oli ja vähän lumista.

Torstaina oli kotikonttoripäivä. Lunta oli tullut sen verran, että sain ajella A:lla tien ja pihan puhtaaksi. Illalla taas kahden tunnin sisäpyöräily samalla jalkapalloa katsellen. Keskitehot olivat 162W ja sykkeet 119bpm.

Perjantaina taas vain työmatkapyöräilyt. Pikku pakkasta oli edelleen, mutta nyt vähän enemmän lunta. Pyörätiet oltiin kuitenkin melko hyvin ajettu. Ilta meni sohvalla makaillessa ja paria jalkapallopeliä katsoessa.

Lauantaina oli taas puuhommia koko päivä. Illalla reilu pari tuntia sisäpyöräily ja samalla jalkapallon katselua. Keskitehot 160W ja sykkeet 131bpm. Sykkeet aika korkealla – puuhommat varmaankin vähän rasitti.

Loppuviikosta oli taas tullut sen verran lunta, että sunnuntaiaamusta ajelin pihan ja tien A:lla puhtaaksi. Sitten pimeään asti puuhommia. Illalla pitkästä aikaa kotisalitreeni. Ehkä sitä oli ulkonakin tullut jo treeniä ihan riittävästi, mutta harjoituspäiväkirjaan tuli kuitenkin 50 minuuttia salia.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *