Voihan räkä!

Viikko 30/2022 (25.-31.7.2022)

Viides ja viimeinen kesälomaviikko ei mennytkään sitten suunnitelmien mukaisesti. Viikon piti olla kevy treenien osalta sillä sunnuntaina oli kesän pääkisa Challenge Turun puolimatka. Viikosta tuli kuitenkin totaalilepo, sillä jo sunnuntaiehtoon karhiva kurkku pohjusti tämän viikon sairastelut.

Maanantai oli vielä ihan ok-päivä. Pari kertaa tuli käytyä jopa mustikoilla ja muutenkaan päivällä ei ollut vielä mitään muuta kuin päänsärkyä, ja tällä verukkeella jätin uintitreenin väliin. Iltaa myöden veto alkoi kuitenkin hiipumaan ja yöllä oli jo melko heikko olo ja varmaan kuumettakin – olin varma, että nyt oli iskenyt korona, vaikka en oikein tiedä mistä se olisi tullut, kun ketää ihmisiä ei ollut tullut oikein tavattuakaan useampaan päivään.

Tiistaiaamuna olo oli vähän kohentunut, mutta päätimme silti änkeä mökkikamppeet autoon ja suunnata kohti kotia. Illalla oli vähän kuumetta, mutta koronatesti näytti negatiivista. Nokka alkoi tässä vaiheessa vetämään myös tukkoon.

Keskiviikko pelkkää lepäilyä ja elokuvien katselua. Illalla vielä vähän kuumetta. Luotto oli vielä kova (tai ainakin jonkinmoinen), että sunnuntaina voisi päästä viivalle.

Oli ajatellut, että perjantaina terveydentilan pitäisi olla sen verran hyvässä kunnossa, että pitäisi päästä tekemään pienet juoksu- sekä pyöräilylenkit, jotta sunnuntaina voisi kisailla. Torstai meni kuitenkin vielä lepäilessä television ääressä. Torstain korona-testikin näytti negatiivistä, eikä illallakaan ollut enää kuumetta. Räkä kuitenkin lensi vielä melkoisesti.

Perjantaina olotila olikin sitten jo vähän parempi, vaikka nokka olikin edellen tukossa ja nenäliinaa kului. Siksi en uskaltanut lähteä kokeilemaan juoksua tai pyöräilyä. Suunnitelmana kuitenkin oli, että lauantaina lähdetään Turkuun ja otetaan kamppeet mukaan, ja sunnuntaina katsotaan uskaltaako kisailla. Sen verran parempi olo oli, että pihalla tuli vähän puuhasteltua, nurmikkoa ajettua yms. Kisakamppeitakin tuli jo keräiltyä kasaan. Illalla olo oli ihan ok, mutta kuumemittari näytti vähän kohonnutta lämpöä.

Lauantain vastainen yö olikin sitten huono. Kuono oli niin tukossa, että ei oikein tuntunut nukkumisestakaan tulevan mitään – ei edes Tuulilla, joka siirtyikin jossain vaiheessa yläkertaan nukkumaan. Aamulla oli sen verran tukkoista, että oli selvää, ettei sunnuntaina pysty mitenkään kisaamaan. Kävin hakemassa terveyskeskuksesta sairaustodistuksen ja peruin kisan. Samalla peruttiin koko Turun reissu, kun ei ollut mitään järkeä lähteä hotelliin räkimään.

Sunnuntain vastainen yö oli jo sen puolesta vähän parempi, ettei nokka ollut ihan niin tukossa kuin edellisenä yönä, mutta yskä ja kröhä olivat nyt pahimmillaan, ja siitä seurasi taas se, että yksin sain yöni sängyssä nukkua. “Kisapäivänäkin” oli kuitenkin sellainen olo, että oli ihan oikea ratkaisu jäädä kisasta pois. Päivä tuli kuitenkin oltua ulkona ja tehtyä pihahommia. Huomenna sitten näkee, että ottiko toipuminen takapakkia pihalla olosta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *