Off Course – Pori

Viikko 18/2022 (2.-8.5.2022)

Reissuviikko. Ei nyt kauheasti mutta normaalia enemmän. Lämmöt ovat olleet keväiset, mutta ei vielä kesäiset. Yöpakkasiakin on ollut, joten tumppua on tarvinnut aamupyöräilyissä pukea päälle. Myös tosi tuulisia säitä on ollut joka päivä. Lumet alkavat käymään vähiin, mutta näin äitienpäivänä edelleen on takapiha melko luminen.

Maanantaina ei ollut ohjelmassa muuta kuin reilun tunnin hieronta. Oikea olkapää edelleen vihoittelee, mutta en uskaltanut pyytää sille erikoiskohtelua. Päivällä lähdin ajelemaan kohti Helsinkiä ja kasaamaan messudemoja messukeskukseen. Teknologiamessut järjestettiin taas koronatauon jälkeen.

Tiistaina aamupäivällä kävin kiertämässä Nokian paloaseman lenkin. Sykkeitä yritin pitää alle 130bpm:n ja siinä onnistuinkin hyvin. Keskisyke oli 123bpm ja maksimi 129bpm. Matkaa kertyi hieman päälle 15 kilometriä keskivauhdin ollessa 5:03 min/km. Lämpöä oli kuutisen astetta ja luoteesta tuuli melko reippaasti. Ihan hyvältä juoksu tuntui. Illalla poljin vielä trainerilla puolentoista tunnin sisäpyöräilyn. Harjoitus sisälsi 3 x 10 minuutin vetoja 200W:n tehoilla ja 5 minuutin kevyellä palautuksella. Ihan mukavasti vedot menivät. Loppuverran otin vähän pidennettynä versiona.

Keskiviikkoaamuna oli kolmisen astetta pakkasta kun poljin töihin, mutta iltapäivällä päästiin jo 8 plus asteeseen. MO:n juoksutreeneissä teimme alkuun avaavia tekniikkaharjoitteita ja sitten 20 minuutin ajan intervallivetoja. Vetojen ja palautusten mitat vähän vaihtelivat, mutta vedot olivat muutaman sadan metrin luokkaa. Jalat olivat melko väsyneen ja tyhjän oloiset, eikä vedot tuntuneet oikein hyviltä. Jälleen oli tuulista. Juoksun päälle oli tunnin uintitreenit Ylöjärven uimahallissa. Pääasiassa kelailua eri vauhdeilla.

Torstaina aamulla poljin normaalia reittiä töihin maantiepyörällä, mutta kotiin päin tulin Säijän ja Nokian keskustan kautta. Ensimmäinen vajaa 50 minuuttia otin melko rauhallisesti. Sitten oli vuorossa 50 minuutin veto, jossa yritin pitää yli 200W:n tehoja. Veto onnistui ja tuntuikin ihan hyvältä ja keskiteho oli 241W. Vetopätkällä tuulen suunta oli vähän joka suunnasta, mutta ehkä suurimmalta osin sivusta (lounaasta). Lämpöä oli 13 astetta. Yhteensä matkaa kertyi 59 kilometriä.

Perjantai olikin lepopäivä. Ajelimme iltapäivällä Porin Yyteriin juhlistamaan 20v hääpäiväämme. Illalla tuli käytyä syömässä sekä kylpylän puolella, jossa pääsi tekemään muutaman lyhyen altaanmitan uinnin.

Heti lauantaiaamusta kävin juoksemassa Yyterin kangaspoluilla ja merenrannan pitkospuilla. Ensin juoksin 45 minuuttia lämpöä ja sitten 10 x 1 minuutin reippaita vetoja minuutin kävelypalautuksella. Alun vedot tein kangaspoluilla ja pari viimeistä kovemmalla alustalla. Päälle vielä vajaa 4,5 km palauttelua. Yhteensä matkaa kertyi 17,5 kilometriä ja aikaa kului 1:26. Jälleen oli kova länsituuli, mutta onneksi aika paljon pääsi juoksemaan tuulelta suojassa, lämpöä oli 8 astetta. Juoksujalka tuntui hyvältä ja keskiviikon jalan tyhjyys oli tipotiessään. Juoksun päälle nopea kylpylässä ja saunassa käynti ja sitten hotelliaamiaiselle. Illalla kävinmme vielä Porin uimahallissa uimassa. Uin bullarilla 3 x 1000m 50m radalla. Uintiaika oli 1:04:35 ja tonnien välissä oli pieni tauko. Sitten nauttimaan kulttuurista.

Sunnuntaina aamupäivällä lähdin ajelemaan Yyteristä kohti Alastaroa. Yyteristä Poriin oli mukavaa ja tasaista pyörätietä 17 kilometrin verran. Sitten alkoi Porin keskustassa sompailu. Vaikka olin tehnyt Garminiin reitin ja sen avulla navigoin keskustassa, niin jokunen kerta tuli mentyä harhaan reitiltä ja piti palata takaisin. Onneksi keskustahärdelliä ei ollut kuin kolmisen kilsaa, jonka jälkeen pääsi taas vapaasti polkemaan. Ulvilassa joutui taas vähän seuraamaan navigaattoria. Nakkila ja Harjavalta menivät nopeasti ohi, mutta Kokemäellä joutui vaihtamaan taas mittarin näkymän navigaattorin puolelle. Kokemäeltä suuntasin Köyliön kautta Säkylään ja sieltä Virttaan kautta Alastarolle. Lämpöä oli n. 7 astetta ja aurinko paisteli mukavasti, joten kylmä ei päässyt tulemaan. Tuulen suunta oli myös tosi optimaalinen ja sen vuoksi keskivauhti nousikin 32 km/h:iin. Koko reitti oli myös erittäin tasainen ja nousumetrejä 122 kilometrin reitillä ei ollut kuin 330. Laskumetrejä oli n. 250, eli lähtöpiste oli alempana kuin maali. Pyöräilyn päälle juoksin vielä vartin verran 300m reippaita vetoja 200m palautuksella. Ihan hyvältä juoksukin tuntui vielä pyöräilyn päälle.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *