Perjantaiaamuna ulkona odotti mukava yllätys, kun maa oli ensikertaa tänäsyksynä valkoisena. Yöllä oli tosiaan satanut muutama sentti lunta. Ei sillä määrällä tosin vielä hiihtämistä kannattanut ajatella, mutta oikeaan suuntaa ollaan taas menossa. Tänään sunnuntaina tuleekin taas taivaan täydeltä vettä ja viimeisetkin lumet alkavat hävitä nurmikolta.

Harjoitusviikko oli samanlainen kuin edellinenkin, eli pari kertaa pyörällä töissä ja pari salituntia. Lauantainan tuli tehtyä 7,5 km kävelylenkki ja samalla vähän kokeiltua jalan kestävyyttä… polvi ei tykännyt. Ei siis mitään uutta sillä rintamalla.

Maanantaina kävin tapaamassa yhtä fysioterapeuttia toivoen, että hän löytäisi jotain mikä aiheuttaa iänikuiset jalkavaivani. Mitään mullistavaa ei ainakaan heti löytynyt, mutta ilmeisesti käyttämäni tukipohjalliset ovat voineet heikentään jalkapohjan lihaksiani, ja siten vaikuttaa myös juoksuaskeleeseen. Tasapainolautailua ja jalkojen koordinaatioharjoituksia minulle määrättiin ensihätään. Ensiviikolla pitäisi mennä uudestaan, joten tutkimukset jatkuvat

Maananaina myös vietiin Tuulin kanssa kummipoika Emil ensimmäistä kertaa suunnistamaan. Se oli ihan mukava reissu, sillä Lammimpäässä on sen verran helppoa maastoa, että suunnistuksen aloittaminen käy helposti. Kahden kilometrin matka meni yllättävänkin mukavasti ja Emil tuntui tykkäävän. Kartta opittiin kääntämään oikein päin ja oikeat polut löytyivät. Ja rastin löytyminenhän oli se tosi mahtava asia. Harmi vaan kun kausi on lopuillaan, sillä Emil olisi halunnut lähteä toistekin. Toivottavasti into säilyy kevääseen asti.

Koska jonnekin tätä kertynyttä energiaa pitää kuluttaa, niin lauantaina päräytin taas moottorisahan käyntiin ja aloin “mettähommat”. Puuta nurin, pätkiksi ja pinoon. Siinä sitä hiki virtaa ja mieli lepää. Harmi vaan kun päivät ovat jo sen verran lyhyitä, että viikolla ei oikein puuhommia ehdi tekemään.