Treenivuoden 2018 tilinpäätös

Nyt kun ollaan päästy vuoden 2019 puolelle, niin voidaan vanha vuosi laittaa pakettiin tekemällä tilinpäätös menneestä vuodesta.

Sään osalta mieleen jäi päälimmäisenä kuuma kesä. Jopa sen verran kuuma, että se haittasi treenaamista. Juoksulenkit piti tehdä aamuvarhaisella tai myöhään illalla, sillä aurinkoiset hellepäivät eivät houkutelleet lenkille kuumimpaan aikaan. Toisaalta sitten kevät oli melko kylmä ja pakkasia olikin aina huhtikuun puoliväliin asti. Hiihtokelit olivat siis hyvät normaalia pidempään.

Vuoden aikana ei ollut mitään kovin vakavia urheiluvaivoja. Toisin ne pienet vaivat, jotka haittasivat juoksemista olivat juuri pahimpaan aikaan, jolloin oli tarkoitus osallistua kisoihin. Pahimpana ongelmana oli lähes koko kesän haitannut vasemman jalkapohjan ja peukalovarpaan ongelmat. Myös vasempaan jalkapöytään sain kortisonipiikin, jolla sain jokusen viikon haitanneen vaivan pois.

Kisailut jäivät vuoden aikana melko vähiin. Syynä tähän oli sekä kesän kuumat säät että pienet jalkavaivat, jotka haittasivat juoksutreenejä sen verran, että kisakuntoon ei tuntunut pääsevän syksyn kisoihin mennessä. Vähäinen kisailu toisaalta antoi mahdollisuuden treenata tasaisemmin, eikä kalenteriin tullut niin paljon passailu-/palauttelujaksoja.

Muutamissa kilpailuissa tuli toki käytyä. Huhtikuun lopulla oli Loimaalla vajaan 7 km:n Savihölkkä ja seuraavana päivänä Tammelassa n. 8 km:n polkujuoksukisa. Edellisenä vuonna juoksin toukokuussa usean Inov TrailCup -osakilpailun, mutta menneenä vuonna osallistuin ainoastaan Toivion osakilpailuun (6 km). Vuoden pääkisaksi muodostui Oulun Terwamaraton, jossa juoksin toiseksi parhaan maratonaikani. Edellytyksiä oli juosta jopa oma ennätykseni, mutta sää ja vatsa eivät suosineet uuttaa ennätysaikaa. Maratonin jälkeen olikin jokunen kuukausi kisataukoa ja seuraava kisa oli vasta Himoksen 26 km:n polkujuoksukisa. Syksyllä tuli kisailtua vielä Hämeen hölkässä (20 km) ja alkutalvesta yhdessä TeivoCupin osakilpailussa (5 km).

Muita tapahtumia, joissa tuli oltua numerolappu rinnassa, olivat Pirkan pyöräily, jossa poljin 207 km:n matkan sekä sunnistuksessa osallistuin Jukolan viestiin Punkalaitumen Kunnon joukkueessa.

Viime talvena oma hiihtokauteni alkoi jo ennen vuoden vaihdetta, jolloin pääsin tekemään yhden hiihtolenkin. Sitten tulikin parin viikon tauko ja hiihtokausi pääsi toden teolla liikkeelle vasta tammikuun puolen välin paikkeilla. Hiihtokausi venyi aina huhtikuun puolen välin kieppeille, johon mennessä kertyi 1200 km (vuosi 2017: 300 km) ja hieman päälle 90 tuntia (vuosi 2017: 26 tuntia). Eli huomattavasti parempi talvi kuin edellinen (ja sitä edeltävä).

Suunnistusmäärät sen sijaan tuntuu menevän vuosi vuodelta huonompaan suuntaan. Tällä kaudella ei tullut suunnistettua kuin Lahti-Hollolan Jukolan viestissä. Edellisenä vuonna tuli sentään käytyä vähän iltarasteilla sekä jokusessa kisassakin.

Sulkapallokerratkin vähenivät jonkin verran viime vuodesta. Syynä tähän on ollut se, että Mansen Sulan treeneissä käynnit ovat jääneet lähes vallan väliin ja pelailtu on ainoastaan tiistaisin vakiovuorolla. Kertoja oli tänä vuonna 34 (59) ja tunteja 51 (84).

Kotisalissa tuli tehtyä 49 noin tunnin treeniä (37). Ulkopuolisilla saleilla ei tullut käytyä kertaakaan.

Sisäpyöräilyä tuli harrastettua myös edellistä vuotta vähemmän. Keväällä ei trainerin selkään tullut hypättyä kertaakaan, mutta syksyllä taas alkoi sisäpyöräilykin maistumaan. Kertoja vuodelle tuli 16 (28), kilometrejä 486 (895) ja tunteja 16 (30).

Ulkopyöräilyä, maantie- ja maastopyöräilyä erottelematta, kertyi 6335 km (6100) ja 284 (256) tuntia. Tuosta määrästä työmatkapyöräilyä oli 4844 km ja 218 tuntia. Kesällä tosin työmatkapyöräilyksi laskettiin pidemmätkin lenkit, jotka päätyivät tai lähtivät työpaikalta. Syksyllä ostin uuden sport-polkupyörän, jolla tein pääosan syksyn työmatkapyöräilystä.

Uutena lajina tälle vuodelle tuli uinti (vapaauinti). Kävin syksyllä viitenä kertana aikuisten vapaauintitekniikkakurssilla, jonka jälkeen aloin käymään pari kertaa viikossa Tesoman uimahallissa tekemässä omaa treeniä. Yhteensä uintikertoja tuli 22 ja kilometrejä kertyi noin 30. Alkuun tein noin 1000 m / 45 min harjoituksia, mutta loppuvuoteen menessä tunnin uintimääräksi alkoi tulla 2500 m.

Juoksumäärät olivat koko vuoden ajan melko tasaiset. Huonoin kuukausi oli helmikuu 89 km (8 kertaa) ja paras joulukuu 314 km (21 kertaa). Normaali kuukausi oli 250-280 km kieppeillä. Yhteensä juoksukertoja vuoden aikana oli 170 (140), aikaa noihin tuli käytettyä 200 tuntia (159) ja matkaa kertyi 2553 km (2036). Matolla juoksun osuus noista määristä on 30 kertaa, 323 km ja 25,5 tuntia. Keskimääräiseksi lenkin pituudeksi tuli siis 15 km / 70 minuuttia (14,5 / 68).

Kaiken kaikkiaan vuoteen mahtui 625 treenikertaa (611) ja aikaa noihin kului 714 tuntia (625). Painossa ei ole vuoden aikana tapahtunut juurikaan muutosta, sillä viime uudenvuodenpäivänä painoin 300 g enenmmän kuin tänään.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *