Juhannus tuli ja meni. Loma alkoi, mutta onneksi ei vielä mennyt kokonaan. Nuha onneksi meni. Pyhätunturin reissu myös oli ja meni. Asioita tulee ja menee, mutta jalkavaivat ovat ikuisia. Aamen.
Jalkavaivojen vuoksi jää myös parin viikon päähän suunniteltu Pallas-Hetta 55 km:n ultrajuoksukisa väliin. “Viimeistelyleiri” Pyhätunturilla naulasi lopullisesti kisasta vetäytymisen, sillä sen verran huonolta tuntui kivikoissa juokseminen jalkoihin, että turha sitä on lähteä nilkuttamaan ultramatkaa. Eiköhän se jotenkin olisi läpi päästy, mutta melko varmaan loppukesä olisi mennyt paikkoja parannellessa. Ei ole meikäläisestä ultrajuoksijaksi, pelkkä halu ei tunnu riittävän.
Jukola-viikonlopun jälkeen otettiin vähän rennommin ja niisteltiin nuhan rippeet pellolle. Maanantaina oli ohjelmassa työmatkapyöräilyä ja kotisalia. Tiistaina kävin kokeilemassa jalkapöydän kestävyyttä juoksulenkillä, mutta muutaman kilometrin jälkeen alkoi jo vähän tuntumaan ja muutenkin meno oli tukkoista, joten matkaa ei kertynyt kuin reilu seitsemän kilometriä. Keskiviikko olikin lepopäivä, sillä sillon alkoi kesäloma ja illalla lähdimme junalla kohti Rovaniemeä ja sieltä torstaiaamuna Pyhätunturille.
Päätin, etten anna jalkaongelmien ja flunssanjämän pilata pohjoisen lomareissua ja treenisuunniltelmani oli juosta joka toinen päivä ja joka toinen maastopyöräillä. Torstai oli siis juoksupäivä. Mökkimme oli Kortesoutajan alueella, pari kilometriä Pyhän keskustasta Luostolle päin. Siitä oli hyvä lähteä lenkille, sillä vaihtoehtoja löytyi. Ensimmäinen lenkkini lähti Soutajan latupohjia pitkin kohti pohjoista ja kiersin Pyhäjärven vastapäivään. Ensimmäinen viisi kilometriä oli vaihtelevaa maastoa latupohjalla ja hiekkatiellä, mutta seuraava seiska oli asfalttia. Lopuksi vielä kolme kisaa hiekkatietä. Hieman jalkapöytä kipeytyi kovasta alustasta, mutta ei kovin pahasti.
Juhannusattona oli vuorossa pyörälenkki. Lähdin liikkeelle aamupäivästä, jotta ehtisin takaisin ennen illaksi luvattuja sateita. Kiersin ensin Korteselän lenkin ja sieltä sitten latupohjia pitkin Astellille ja sieltä vieltä vähän suota pitkin eteenkin päin, mutta käännyin takaisin, sillä reitti alkoi muuttumaan vähän turhan kosteaksi maastopyörälle. Fätillä olisi mennyt varmaan mukavasti. Astellilta suuntasin kohti Karhujuomalampea. Alku meni ihan mukavasti, mutta Karhunjuomalammelle kääntymisen jälkeen tuli suo eteen, jossa onneksi oli poikkipuut (ei siis pitkospuut). Tällä pätkällä piti pyörää taluttaa ja kengät kastella. Tämänkin jälkeen oli vielä sellaisia kivikkoisia ja märkiä pätkiä, ettei ajotekniikkani riittänyt, joten taas meni taluttamiseksi. Loppunousun pystyi kyllä pienimmällä vaihteella polkemaan, mutta rankkaa oli. Karhunjuomalammelta pyöräilin ulkoilureittiä pitkin Kultakeron huipulle. Loppunousun jyrkimmässä kohdassa jouduin satakunta metriä taluttamaan, sillä kulma oli sen verran kova ja pitkä, että pienimmälläkään vaihteella ei kunto riittänyt. Huipulta sitten laskettelin “jarrut sauhuten” Pyhän keskustaan ja sieltä mökille. Matkaa ei kertynyt kuin 25 km, mutta aikaa meni yli kaksi tuntia.
Lauantaina, juhannuspäivänä lähdin heti aamusta tekemään juoksulenkkiä. Sadetta oli luvattu, mutta sitä ei onneksi tullut kuin heti alussa jokunen tippa. Suuntasin kohti Pyhän keskustaa ja sieltä luonnonpuiston poluille. Ensin juoksin hyväkuntoisia polkuja ja pitkospuita pitkin Tunturiaapan lintutornille. Sieltä Tiaislaavun kautta Porolaavulle. Tämä pätkä oli hieman pienempää polkua, mutta ihan juoksukelpoista. Porolaavulta juoksin latupohjia pitkin Pyhän keskustaan ja sieltä Revontulikappelin kautta mökille. Matkaa kertyi 17 km. Lopussa joutui muutaman kilometrin juoksemaan kovalla alustalla ja heti alkoi vähän tuntumaan jalkapöydässä.
Sunnuntaina keli oli mitä parahin pyörälenkille. Ensin kiersin Pyhäjärven Astellille asti ja sieltä suuntasin Kiimaselän laavulle. Tämä pätkä oli ihan hyväkulkuista polkua, välillä vähän kivistä, mutta esim. märille pätkille oli ajettu soraa, joten kuivin jaloin selvisi hienosti. Kiimaselän ja Huttujärven pysäköintipaikan välissä oli pari märkää kohtaa, jossa joutui vähän vääntämään, jotta pääsi suossa eteenpäin ja yhdessä kohtaa kastui kengätkin kun jouduin taluttamaan märän kohdan yli (ei uskallus riittänyt ajamiseen). Kävin Huttujärvellä kääntymässä ja ajoin takaisin tietä pitkin Astellille ja uudestaan Pyhäjärven ympäri. Matkaa kertyi 37 km ja aikaa kului kaksi ja puoli tuntia.
Maanantaina oli jälleen komea ulkoilupäivä. Ohjelmassa oli Noitatunturin valloitus juoksemalla. Reitti kulki Pyhän keskustan ja Isonkurunkangaan kautta kohti Oravalampea. Pari viimeistä kilometriä ennen Oravalampea oli sen verran kivikkoista, ettei edes maisemia uskaltanut katsella, vaan piti katsoa tarkkaan mihin jalkansa sijoitti. Tällä pätkällä alkoi viimeistään nousemaan epäilys, että ei tämä polkujuoksu olekaan minun juttuni. Oravalammelta Noitatunturin huipulle ei ollut kuin reilu kilometri matkaa, mutta kovinkaan montaa metriä ei päässyt juoksemaan. Pääasiassa reitti kulki rakkaa pitkin ja nousukulma oli sen verran kova, että juoksuaskelille ei ollut mitään mahdollisuuksia, eikä järkeäkään. Välillä eksyin vähän reitiltäkin, mutta ylös pääsin ihan ehjänä. Alaspäin mennessä aluksi reitti oli edelleen rakkaista, mutta nyt pystyi jo vähän enemmän hölkkäämäänkin. Annikinlammen jälkeen polku parani hieman ja Karhunjuomalammen jälkeen pystyi taa juoksemaan rennosti. Matkaa keryi 19 km, mutta aikaa kului yli kaksi tuntia. Paikat kuitenkin pysyi ehjänä kivikoista huolimatta. Ihan hieno reitti, mutta ei juosten.
Tiistaina oli jälleen pyöräilypäivä. Mökiltä suuntasin Soutajankankaan pyöräreitille. Reitti oli hieman liian kivikkoista minun mukavuusalueelleni, mutta selvisin kalustoineeni kanssa ehjänä tältäkin reitiltä kun taluttelin pahimmat pätkät. Soutajalta suuntasin kohti Vitikon pyöräilyreittiä. Nyt ei ollut kivikkoa, vaan pusikkoa ja suota. Itse asiassa eksyin reitiltä ja jouduin palaamaan kauhean paarmaparven saattelemana takaisin samaa reittiä. Suopätkällä rämpiessä ja pyörääni raahatessa takalokasuojakin taisi hävitä, mutta koska huomasin vahingon vasta mökillä, niin en lähtenyt enää uudelleen paarmoja syöttämään. Takaisin mökille palasin Soutajan myötäpäivää kiertäen teitä ja polkuja pitkin. Paska reissu, sillä kaiken lisäksi palleaankin iski tuttu kramppivaiva ja loppukilometrit olivat tuskallisen kivuliaita. Matkaa kertyi vain 21 km ja aikaa tuhraantui melkein kaksi tuntia.
Keskiviikkona oli vuorossa pohjoisen reissun päätöslenkki. Tarkoitus oli juosta pisin lenkki ja testata suht hyvin viikon rasituksen kestänyt jalkaterä. Suuntasin mökiltä Pyhän keskustan kautta jälleen Isonkurunkankaalle ja sieltä Isokurua pitkin Karhunjuomalammelle. Tuolla pätkällä nousut olivat muuten ihan inhimillisiä, mutta Isokurun päätteeksi muutaman sadan portaan nousu laittoi jalat mukavasti hapoille. Jokunen rappu piti jopa kävellä. Karhunjuomalammelta suuntasin takaisin kohti Isokurun laavua, josta sitten Porolaavulle. Sienimaassa tein pienen lisälenkin, josta suuntasin taas kohti Pyhän keskustaa ja mökkiä. Ennen mökille menoa kiersin kuitenkin vielä Korteselän lenkin. Matkaa kertyi 26 km. Jalat olivat kyllä melko loppu, mutta mitään pahempaa vauriota ei tullut.
Torstai oli sitten lepopäivä kun lähdimme heti aamusta ajamaan kohti Vuokattia. Koko päivä oli sateinen, joten illallakaan ei innostanut lähteä pienelle iltalenkille. Perjantaina ajoimme Vuokatista kotiin ja vettä tuli melkein koko matkan ajan. Onneksi kotona oli jo poutaista, joten kävin tekemässä illalla juoksemalla tunnin saunalenkin.
Lauantaina tein ainoastaan kotisalitreenin, mutta sunnuntaina oli jälleen pitkän juoksulenkin vuoro. PK-vauhdilla juoksin Tohlopin – Niemenrannan – Siivikkalan ja Ylöjärven keskustan kautta. Matkaa kertyi 31.5 km ja vauhti oli pari napsua alle viittä. Loppulenkistä alkoi jo vähän joka puolelle jalkoja sattumaan. Noin 90 km:n juoksuviikko alkoi tuntumaan paikoissa.