Paska kesäkuu jatkui tälläkin viikolla. Kelit kyllä ovat olleet kohdillaan, mutta treenaan ei ole päässyt. Maanantaina jätin vielä iltarastit väliin ja säästelin jalkapöytää keskiviikolle, jolloin oli tarkoitus avata suunnistuskausi ja tehdä se ainoa harjoitus ennen Jukolan viestiä.

Maanantaina ja tiistaina kävin kyllä pyörällä töissä ja tiistaina kävin jopa uimahallissa uimassa moneen vuoteen. Kuutisensataa metriä jaksoin uida, aina välillä huilaillen, mutta sitten loppui into polskutteluun. Siihen loppuivat myös viikon treenit, sillä jo tiistaina hieman orastava kurkkukipu äityi seuraavana yönä kunnon kivuksi. Seuraavat päivät tulikin sitten huilailtua ja toivottua, että pahin menisi ennen sunnuntaiaamua ohi, jolloin pitäisi olla kartta kädessä Hollolan supikoissa.

Ke-To-Pe-La kulutettiin nenäliinoja ja yritettiin ottaa rauhallisesti. Keskiviikolle suunniteltu suunnistuskauden avauskin siirtyi sunnuntaille ja heti tositoimiin. Perjantaina kävin jalkahieronnassa, mutta sillä ei kunto kasva. Lauantaina alkoi tuntemukset olemaan jo paremmat. Aamupäivästä harjoittelin piilolinssin laittamista silmään ja vedin jopa suunnistusnastarit jalkaan 8 kuukauden tauon jälkeen. Tein myös takametsässämme muutaman sadan metrin juoksun, vain todetakseni, että kurkku tulee melko helposti araksi kun vähän hengitystiheyttä kasvattaa.

Sunnuntaina olin kuitenkin klo 9 Jukolan uusintalähdössä. Yö oli mennyt joten kuten teltassa nukkuessa. Onneksi yö oli ollut lämmin eikä flunssa ollut pahentunut. Itse suunnistuksesta ei ole kauheasti mitään kerrottavaa. Mitään isompaa pummia ei reissuun mahtunut. Perinteistä Jukolan letkajuoksua se jälleen tänäkin vuonna oli. Ei juurikaan omia reitinvalintoja metsässä tarvinnut tehdä, kunhan vain valitsi oikea letkan.

Päälimmäisenä mettäreissusta jäi mieleen ensimmäisen rastin jälkeen piilolinssi, joka sai oksasta vähän hittiä ja joka meni jotenkin hieman ryttyyn. Se sitten haittasi niin juoksemista, kartanlukua kuin muutenkin keskittymistä viimeisen kahden tunnin ajan, kun en saanut metsässä otettua piilaria pois. Toiseksi jäi mieleen se pölyn määrä, joka oli lähtöpaikalta maaliin asti. Suihkussa sai hinkata pitkään itseään puhtaaksi. Loppupuolella myös polveni hieman yliojentui ja se vaivasi myös jonkin aikaa matkan aikana, mutta sen suurempaa vauriota ei kivikkoisesta alustasta huolimatta tullut.

Flunssa ei onneksi tuntunut pahtuvan noin 140 minuutin metsälenkistä. Jalkapöytä kipeytyi hieman, mutta seuraavana päivänä se kipu oli jo hävinnyt. Jalkojen lihakset tulivat muuten kyllä yllättävänkin kipeiksi ja etenkin polvi oli vähän arka tietyissä asennoissa. Näistä vaivoista kun pääsee eroon, niin sitten toivottavasti pääsee taas reenaan tosissaan.