Viikko alkoi rauhallisesti treenien suhteen. Sunnuntain Pirkka painoi jaloissa sen verran paljon vielä, että illalle pystyi hyvällä omallatunnolla järjestämään muita pisneksiä Tiistainakin vielä työmatkapyöräilyt jäivät väliin, mutta illalla tuli käytyä jo pelaamassa sulkapallo neluria puolentoista tunnin ajan. Pohkeet olivat edellen melkoisen jumissa, mutta melko hyvin ne lämmittelyn jälkeen alkoi sulkapallopeliin venymään. Keskiviikkona pääsin jo pyöränkin päälle ja tein viikon ensimmäisen työmatkapyöräilyn. Illalla tuli tehtyä vähän myös voimatreeniä kotona.
Torstaina olin etähommissa kotona ja kävinkin aamupäivästä tekemässä 8 km:n juoksulenkin. Kevyt lenkki piti tehdä, mutta jälleen vauhti karkasi 4:35:een. Pohkeet edelleen jumissa, joten vähän alkoi jänskättämään, että tuleeko jalat kuntoon lauantain suunnistukseen mennessä. Illalla kävin vielä MaSun sulkapallotreeneissä. Parin tunnin pelivuoro piti olla, mutta oikea olkapää kipeytyi sen verran, että päätin jättää pelit kesken tunnin jälkeen. Olkapää on ollut taas vaihteeksi vähän huonommassa kunnossa. Voi olla että torstain vieläkin huonompaan kuntoon vaikutti keskiviikon punttitreeni, jossa tein vähän uusia yläkropan liikkeitä.
Perjantaina töiden jälkeen lähdettiinkin sitten kohti Tukholmaa. Laiva lähti illalla Turusta ja maissa olimme taas aikaisin lauantaiaamuna. Tukholmasta bussilla kohti Vårstaa, jossa kisattiin tämän vuoden 25-manna suunnistusviesti. Hieman painetta toi osuus, jolle minut oli PunKun joukkuueessa lykätty. Osuus oli 24., eli miesten viimeinen ja pitkä osuus, 8.2 km. Ei siinä muuten olisi paineita ollut, mutta kun etukäteen oli tiedossa, että olisin yhteislähdössä klo 16 ja laiva lähtisi satamasta 19:30, niin ihan hirveästi ei ylimääräistä aikaa metsässä saanut käyttää.
Kahdeksan tunnin odottelun jälkeen pääsin vihdoin metsään. Yhteislähtö laukaistiin vasta klo 16:10, eli aikataulu oli entistäkin kireämpi. Nämä paineet siivittikin minut suunnistuksellisesti ihan uudelle tasolle. Jukolan viestissä on totuttu urajuoksuun ja peesailuun. Jukolassa on kuitenkin hajontoja, joten hieman pitää itsekin huomata suunnistaa. Tällä kertaa pääsin kuitenkin sellaiselle osuudelle, joka tiedettiin etukäteen olevan reitiltään kaikille sama. Ja kun kyseessä oli yhteislähtö sekä oli selviä aikataulupaineita ja juoksukuntokin oli ihan kohtalainen, niin tämän kertainen suunnistustaktiikkani oli törkeä peesailu.
Ensimmäiselle rastille peesailutaktiikka toimi niin kuin pitikin. Otin vaan varmuuden vuoksi suunnan rastille ja tarkastin rastin koodin, mutta muuten seurasin vain letkan mukana. Toiselle rastivälille ihan sama homma. Tämä tosin oli sen verran pitkä rastiväli, että välillä piti vähän karttaa vilkaista, että edes suurin piirtein tietää missä kohtaa mennään. Rastia lähestyessä kävi kuitenkin niin, että letkamme sekottui toisen letkan kanssa ja pian pakka olikin aivan sekaisin eikä seurattavia juurikaan ollut. Jonkin aikaa tuli yksin paikannettua itseään kartalta ja alkoi jo hieman kylmäämään, että näinkö hyvä suunnitelma kämähti heti toiselle rastille. Pian kuitenkin löysin taas oman letkani ja myös toinen rasti löytyi.
Vahingosta viisastuneena otin silmätikuksi yhden TuMen paidan ja seurasin sitä kuin hai laivaa ja toivoin, että hän olisi edes vähän parempi suunnistaja kuin minä. Olin myös melko varma, että myös hänellä on kiire laivalle. Viisi seuraavaa rastväliäa tuli seurattua pelkästää tätä Turun menijää. Letkassa oli kyllä muutama muukin, mutta luotin TuMeen. Aina rastilta lähtiessä yritin ottaa suunnan ja katsoa seuraavan rastin koodin, mutta välillä piti vain keskittyä pysymään laivan perässä.
Kymmennen rastin kohdilla huomasin, että letkamme todellinen vetäjä olikin eräs toinen, jota Turkulainenkin vain peesaili. Kolmikkona menimme useita seuraavia rastivälejä ja minä tyydyin vain pysymään porukan perän pitäjänä. Välillä en ehtinyt ottaa edes suuntaa seuraavalle rastille kun yritin pysyä kivikoisella, märällä ja liukkaalla reitillä veturin matkassa.
Jonkin verran pummia tuli letkan vetäjällekin, joten maaliin pästyämme aikaa oli mennyt noin 80 minuuttia. Vettä oli alkanut taas satamaa ihan kunnolla ja kilpailukeskus oli muuttunut päivän aikana melkoiseksi mutavelliksi. Sen verran kiire oli bussille, että en ehtinyt vaihtamaan kisakeskuksessa kuin kuivan paidan päälleni ja sitten rinkka selkään ja reilun kahden kilometrin vaellukselle kohti bussia. Sen verran tiukkaa vauhtia piti pitää, ettei kylmä päässyt yllättämään, vaikka housut, sukat ja kengät olivat läpimärät. Tulos kuitenkin saatiin ja laivaan ehdittiin, joten siltä osin reissu oli onnistunut. Keli olisi voinut olla kyllä kuivempikin, mutta tuulta ei onneksi ollut tällä kertaa samalla tavalla kuin edellisenä vuonna.
Sunnuntaina kotiin pästyämme ja päiväunien jälkeen tuli avattua myös syksyn sisäpyöräilykausi. Tunnin treeni oli perinteisen hikinen, mutta melko rankalta polkeminen tuntui. Kesällä on tullut pyöräiltyä sen verran vähän pitkiä matkoja, että pyöräilykunto on päässyt vähän rapistumaan. Mutta eiköhän se tässä talven aikana taas saada kohdilleen.
10 vuoden takaa
Kymmenen vuoden takaisessa blogi-kirjoituksessa on näemmä pidetty levoviikkoa juoksusta. Jalat ovat olleet juoksukelvottomat. Taka nimittäin oli ollut Karhunkierroksen juoksu sekä Tuulin kanssa Jämin 8 tunnin rogaining.