Skotlannin rastiviikko järjestettiin tällä kertaa länsirannikolla Obanin ympäristössä. Kuusi kisapäivää oli mahdutettu viikkoon, joten ohjelmaa oli tiedossa. Vuoden verran oli tullut lueskeltua järjestäjien FaceBook tiedotuksia, mutta 31.7. pääsi sitten itsekin paikan päälle tutustumaan sikäläisiin suunnistumaastoihin ja -järjestelyihin.
Järestelyjen taso yllätti positiivisesti – kaikki toimi vähintäänkin yhtä hyvin kuin Suomenkin rastiviikoilla. Laatu näkyi jo heti ennen kisaa saaduissa materiaaleissa. Kunkin päivän opastukset ja järjestelyselostukset oli kerrottu perinpohjin, joten jos vain jaksoi ne lukea, niin mikään ei pitänyt jäädä epäselväksi. Jokaisena päivänä parkkipaikalle ajaessa jaettiin vielä autoihin erillinen lappu jossa oli kaikki tiedot päivän kisasta ja mahdolliset muutokset järjestelyistä. Parkkipaikan nuolenkantajat opastivat näyttävästi autot paikoilleen, ja kisakeskukset olivat muutenkin selkeät ja kompaktit. Vessoja oli riittävästi, joten kovin pitkiä jonoja ei päässyt syntymään ja paperiakin riitti.
Ensimmäinen suunnistuspäivä oli pilvinen ja harmaa, lämpöä oli kuutisentoista astetta ja lähtöhetkellä vettä suhjutti pikkuisen taivaalta, ei kuitenkaan niin paljon, että se olisi kunnolla edes kastellut. Kisakeskus sijaitsi vähän Obanin keskustan pohjoispuolella ja reitti oli Dunollie & Dunstaffnage -kartalla. Reitin pituus oli 4.9 km, jolle lähdettiin meren rannalta hiekka-beacheltä. Rasteja oli 12 kpl.
Ensimmäisen päivän lähtö
Ensimmäisen päivän kisakeskus
Alkumatka meni kartan värityksen sopeutumiseen. Tummemma keltainen oli hyvää juostavaa niittyä, kun taas vaaleemman keltainen saattoi olla alustaltaan mitä vaan, mutta yleensä se oli hankalakulkuista mättäistä heinikkoa tai saniaista joka saattoi ulottua pään yläpuolelle. Tumman vihreästä ei kannattanut edes miettiä menevänsä läpi, sillä se oli jotain tosi tieheää koivikkoa tai sitten katajan tyyppistä pensaikkoa josta ei olisi edes päässyt läpi. Kartalle mahtui myös paljon aitoja. Joko kivisiä tai piikkilankaisia.
Pahimmat virheet kasaantui reitin alkurasteille, mutta mitään suurta eksymistä ei päässyt tulemaan. Yhdellä rastilla tosin tuli juostua niittyä ristiin rastiin yrittäen paikallistaa minkä puskan juurella sitä ollaan. Loppu menikin sitten jo paremmin eikä mitään isompaa etsimistä tullut eteen. Suurin murhe oli akillesjänne, joka ei juurikaan antanut juosta, vaan eteneminen ole melkoista nilkutusta. Päivän sijoitus oli 9/27.
Toinen päivä oli Ardenaskie:n kartalla. Sää oli edellispäivän kaltainen, lämpöä oli saman verran ja taivaalta tuli välillä pientä tihkusadetta. Reitin pituus pituus oli 5.1 km ja rasteja 16 kpl.
Toisen päivän kisakeskuksesta
Maasto oli ensimmäistä päivää hitaampikulkuisempaa, sillä aluskasvillisuutta oli paljon ja sen korkeus oli taas paikoin miehenmittaista. Hyvää juostavaa ei reitin alkupuoliskolla ollut lainkaan ja loppuosallakin vain paikoin. Päivän reitillä päästiin jo kunnon metsänkin puolelle, kun lopussa reitti kulki muutaman sadan metrin matkan tiheän kuusikon läpi.
Päivän alku lähti sujumaan heikosti ja jatkui vielä surkeemmin. Ensimmäisen neljän rastin aikana pummia oli tullut jo melkein 20 minuuttia. Tämän jälkeen tuli muutama parempi rastiväli, mutta sitten taas pari todella heikkoa. Viimeiset 7 rastia sitten sujuivat taas ihan hyvin, mutta alkumatkan katastrofeja ne eivät pystynyneet hyvittämään. Päivän sijoitus oli 18/25.
Kolmannen päivän parkkipaikka oli samassa paikassa kuin toisenkin, mutta kisakeskus oli siirretty kilometrin verran toiseen paikkaan. Tällä kertaa ilma oli vähän selkeämpi, eikä välitöntä sateen uhkaa ollut ilmassa. Lämpöä oli 19 astetta. Kartta oli Creag Mhic Chailein, reitin pituus 5.6 km ja rasteja 13 kpl.
Matka kolmannen päivän kisakeskukseen
Kolmannen päivän kisakeskus
Päivän maasto oli vaihtelemaa ja paikoin pitkiä pätkiä hyvääkin juostavaa. Paikoin oli paljon soita ja välillä taas kunnon korkeuseroja. Reitin loppupuolella päästiin taas juoksemaan vähäksi aikaa komeaan kuusimetsikköön.
Tällä kertaa suunnistus sujui mallikkaasti. Yksi pieni haku oli kolmanneksi viimeisellä rastilla, muttei siinäkään tuhlautunut aikaa kuin reilun minuutin verran. Näin hyvää suunnistusta en muista tehneenikään pitkään aikaan. Eikä nykyisellä nilkutuskunnolla juuri nopeampaan suoritukseen olisi pystynytkään. Sijoitus oli 4/28.
Löytämisen iloa kolmantena päivänä
Kolmen kisapäivän jälkeen oli vuorossa vapaapäivä. Se olikin mukavan lämmin ja aurinkoinen. Mutta neljännen kisapäivän aamuna tuli taivaalta ämmiä äkeet selässä, ja suunnistusäästä näytti tulevan todella kostea. Onneksi lähtöön mennessä sade rauhottui ja vähän lähdön jälkeen se lakkasi kokonaan. Lämpöä oli 17 astetta, joten kylmä ei päässyt sateesta huolimatta tulemaan. Torinturk:n kartalla oli 18 rastia ja matkana oli 6.3 km.
Tälläkään kertaa ei päästy kunnon metsään, vaan reitti kulki pääosin avonaisilla nummilla. Korkeuseroja oli paljon ja alusta oli raskaskulkuista ollen joko soista tai mättäistä heinikkoa. Vain paikoin pääsi juoksemaan sydämmensä kyllyydestä; tai paremminkin sen mitä akillesjänne antoi myöden.
Neljäskin päivä sujui melko hyvin eikä mitään suurta, toisen päivän kaltaista, pummia tullut. Muutama parin minuutin haku tuli, ja pari heikompaa reitinvalintaa, mutta muuten suunnistus sujui ihan mukavasti. Päivän sijoitus oli 4/27.
Viides kisapäivä sijaitsi jälleen lähempänä Obanin keskustaa eräässä niemen kärjessä. Sää ei poikennut edellisistä päivistä. Sadekuuroja tuli silloin tällöin ja lämpötila oli 18 asteen luokkaa. Loch Nell & Shenavallie -kartalla oli 16 rastia ja reitillä pituutta 5.5 km.
Alusta oli kisaviikon märin ja mutaisin. Märkiä soita ylitettiin ristiin rastiin ja ne kohdat joissa pääsi juoksemaan karja-aitauksessa, niin siellä mutaa oli paikoin puoleen sääreen asti. Myös muutama miehenkorkuinen saniaisviidakkokin tuli jälleen läpäistyä.
Muutamaa pientä koukkausta lukuunottamatta päivä oli lähes täydellinen. Vielä jaksoi juosta ihan hyvin, vaikka alusta oli todella pehmeä, märkä ja mutainen. Sijoituskin oli tähänastisista paras 3/25. Kokonaissijoitus, joka lasketaan neljästä parhaasta tuloksesta, nousikin nyt neljänneksi. Tosin kärkikolmikko oli jo sen verran karussa, ettei niitä voinut enää saada kiinni.
Kuudes päivä poikkesi kaikin puolin edellisistä. Ensinnäkin sää oli poutainen ja taivas puolipilvessa. Lämpöä oli lähes 20 astetta, joten paras suunnistussää koko viikkoon. Lähtöpaikalle oli matkaa 2 km ja jälkimmäisellä kilometrillä oli nousua lähes 200 m, joten alkulämmöt sai helposti päälle ilman juoksuakin. Kartta oli Ardchattan ja reitilläni oli 11 rastia ja pituutta 5.7 km.
Viimeisen päivän kisakeskusmaisemia
Myös maasto poikkesi edellisistä päivistä täysin, sillä kisa käytiin avonaisella vuorella jossa riitti niin korkeuseroja, notkoja, kumpareita ja puroja. Ainoastaan reitin loppuosasta löytyi vähän “saniaisvihreetä”, mutta muuten kartan väritys oli keltainen. Alusta oli tällä kertaa melko nopeakulkuinen (jos jaksoi vaan juosta).
Alun kolme ensimmäistä rastia löytyi mallikkaasti, mutta neljännelle mennessä kumpareet ja nenät menivät sekaisin ja hakua tuli varmaankin viiden minuutin verran. Rastiväli 5-6 oli pituudeltaan reilun puolitoista kilometriä ja otin siinä tietoisen riskin lähtemällä juoksemaan pelkällä kompassisuunnalla sen tarkemmin rastivälillä olevia miljoonia koukeroita lukematta. Rastin takana oli stopparina lammasaita joten jos sinne asti päädyn, niin tiedän ainakin missä olen. Vähäisestä karttaluvusta huolimatta pysyin melko hyvin kartalla, mutta aloin kuitenkin etsimään rastia liian aikaisin ja ylimääräistä pyörimistä tuli jälleen viiden minuutin verran ennenkuin rasti löytyi. Myös seuraavaa rastia tuli etsittyä muutama ylimääräinen minuutti, mutta sitten loppu sujui taas suht hyvin. Päivän sijoitus oli 7/21.
Kisan kokonaissijoitus, kun neljän parhaan päivän sijoitukset lasekettin yhteen, oli 4/32. Kolme ensimmäistä olivat suvereeneja, joten siihen joukkoon ei ollut mitään mahdollisuuksia. Hirveän kova ja laaja taso ei tuntunut meidän M35 lyhyt -sarjassa olevan, sillä näillä suunnistuksillä ei Suomessa olisi päässyt lähellekkään kärkeä, vaikka suunnistus suht mukavasti sujuikin. Tyytyväinen tulokseen kuitenkin olen, sillä alkuun tuntui, ettei “metsään” välttämättä pääsisi ollenkaan kun jalkavaivat haittasi sen verran menoa.