Aurinkoiseen Malangen Bryggeriin saavuimme tiistaina suoraan Kilpisjärveltä. Majapaikkana meillä oli Malangenin vuonon rannalla olevassa mökkikylässä, missä lumihuippuiset vuoret komistuttivat vuonon takaista maisemaa.

Ensimmäisen (kuten myös 2.:n ja 4.:n) kisapäivän kilpailukeskus sijaitsi Kjerkevikissä. Matkaa kisakeskukseen olisi ollut linnuntietä vain n. parin kilometrin verran, mutta välissä ollut vuono esti suoran kulun ja vuonon kiertoon kului aikaa reilu puoli tuntia ja matkaa kertyi päälle 30 km.

Ensimmäisen päivin lähtöni oli klo 18:25 ja päivällä ollut hieno aurinkoinen keli oli muuttunut vesisateeksi. Onneksi sade rauhottui ja loppuikin tyystin lähtöpaikalle pääsyyn mennessä. Lähtöpaikalle pääsy oli jo melkoinen ponnistus sinänsä, sillä nousumetrejä kertyi siinäkin jo hulppea määrä, ja sateen viilentämä kroppa saikin hyvän alkulämmön ennen starttia. Sen verran korkealle noustiin, että lähtöpaikalta näkyi vuonon toisella puolella sijaitseva majapaikkamme.

Lähtörutiinit Norjassa näyttivät poikkeavan jonkin verran tutuista suomalaisista vastaavista. Kolmen minuutin karsinassa järjestäjät tarkastivat onko oikea mies oikeassa paikassa. Kahden minuutin karsinassa oli tarjolla rastimääritteet. Minuutin karsina ei poikennut suomalaisesta, sillä siinä jännitys ei poikennut kotimaisesta tärinästä laisinkaan. Lähtöpiippauksen jälkeen napattiin kartta korista ja nollattiin emitti.

Ensimmäinen kisa oli ns. metsäosakilpailu ja matkaa sarjassani oli 7.7 km. Rasteja oli vain 9 kappaletta, joten pitkiä rastivälejä oli tiedossa. Kisa ei lähtenyt liikkeelle kovin mallikkaasti, sillä heti ensimmäiselle rastille tein varmaankin n.7 minuutin haun, eikä maasto tuntunut muutenkaan kovin tutulta hämäläiseltä ryteiköltä. Alusta oli tosi hyvä juosta (jos vain kovilta korkeuseroilta jaksoi) ja jopa minä pystyin vauhdissa lukemaan karttaa, sillä ei tarvinnut koko ajan pelätä, että jalka osuisi johonkin karahkaan ja olisin nenälläni turpeessa.

Toinen rasti löytyi jo vähän jouhevammin ja pikku hiljaa karttaan ja maastoon alkoi pääsemään sinuiksi. Peukalo alkoi vähitellen pysymään jatkuvasti eteen tulevien soiden ja kumpareiden ja nenien tahdissa.

Lampaiden kellojen kilkatus kuului vähän väliä jossain etäällä, mutta kertaakaan en laumaan törmännyt, vaikka muutaman kerran aitaus pitikin ylittää. Maasto oli sateen jälkeen märkää ja kun soita oli muutenkin paljon, niin melko uitettu olo välilä oli. Onneksi tiheiköt puuttuivat lähes kokonaan reitiltä joten puista ei kauheasti vettä niskaan tullut.

Muutamalla loppupään rastilla oli hieman hakua ilmassa, mutta suhteellisen mukavasti lippu kuitenkin löytyi. Etenkin pisimmästä, n.2.5 km rastivälistä olen erittäin tyytyväinen, sillä tossu tuntui etenevän ihan kiitettävästi ja rastillekin tulin kuin telkkä pönttöön (vai miten se sanonta nyt menikään). Meikäläisen vauhti on tietenkin suhteellista, sillä oma tuntuma ja tulosluettelo kertoma ihan omaa tarinaansa. No, enpä ollut ainakaan viimeinen – tänään.

Toinen osakilpailu oli teemaltaa tunturi. Lähtöpaikka oli sama kuin ensimmäisenäkin ja kelikin vähän vastasi edellistä päivää. Sadetta oli ollut juuri kisan alla ja lämpöä oli hieman päälle kymmenen astetta. Tämä oli myös ns. iltakisa, sillä lähtöaikani oli 20:17, ja kun matkaa oli edessä 9 km ja rasteja 16, niin ilta olisi jo melko pitkällä kun maalileimaus tulisi tehtyä. Onneksi pimeydestä ei tarvinnut olla huolissaan näillä leveysasteilla vaikka taivas olikin pilvessä.

K-piste oli samassa paikassa kuin edellisenäkin päivänä, mutta suunta ensimmäiselle rastille oli 90 astetta toiseen suuntaan – ylöspäin. Ensimmäinen rasti oli tällä kertaa suht. lähellä, mutta kyllä sillekin piti tehdä perinteinen hermopummi. Tosin ei niin mahtavaa kuin edellisenä päivänä.

Sitten suunnistus alkoi taas sujumaan paremmin, ja soiden lukeminen kartalta sujui ihan mukavasti. Välilä pääsi kiipeämään rinteitä ylös nelivedolla ja välillä olisi persuuksissakin pitänyt olla nasta, kun tultiin niin jyrkkiä rinteitä alas, ettei meinannut saada persliusun vauhti pysähtymään laisinkaan.

Loppupuolen rasteilla tuli tupeksittua pari hyvin alkanutta rastiväliä, kun itseluottamus petti ja aloin seurailemaan toisten menoa. Ja siitähän ei koskaan hyvää seuraa. Maaliin tultiin taas sijoilla jotain, mutta kyllä jokunen sentään taas jälkeenkin jäi.

Kolmas kisapäivä olikin Tromsan saarella, kisakeskuksena Tromsa-halli. Lähtöaikani oli vasta 18:29, mutta lähdimme jo aamupäivästä ajelemaan ja pyörimään Tromsan keskustaan. Ilta tulikin sitten pyörittyä Tromsan mettikössä. Kyseinen  kisa oli teemalla kaupunkiosakilpailu, mutta kaupunkiosakilpailua siitä ei tehnyt muu kuin kaupungin läheisyys.

Vihreitä arvoja tässä osakilpailussa oli painotettu huolella – ainakin kartan värityksessä. Lähes koko suunnistusalue oli joko vihreää tai tumman vihreää. Ja kun 4.5 km radalle oli ahdettu 19 rastia, niin sen tiesi jo alussa mitä tuleman piti. Sitä alkoi kaipaan jo jopa Tampereen ryteköitä tai Nokian kivikoita.

En nyt osaa sanoa löysinkö yhtään rastia heti ensi yrittämällä, telkkä sai tällä kertaa etsiä pönttöään oikein huolella. Viimeinen rasti taisi olla poikkeus. Mutta kun se oli loppuviitoituiksen alussa polkujen risteyksessä, niin en oikein tiedä voiko sen löytämistä pitää niin kovin suurena saavutuksena.

En nyt osaa sanoa sitäkään, että oliko tuo edes hauskaa. Hikeä ei tullut kuin tuskahien merkeissä, sillä kartaa piti pysähtyä lukemaan kymmenen metrin välein eikä sykettä saanut päälle ollenkaan. Toisaalta vaikka mikään rasti ei ihan kunnolla löytynyt, niin eipä mitään jättisuurta eksymistäkään päässyt tulemaan. Yhdellä rastivälillä jouduin palaamaan polkuviidakossa takaisinpäin ja ottamaan uudelleen vauhtia, mutta muuten meno oli pääasiassa eteenpäin – joskin hapuillen.

Neljäs ja viimeinen osakilpailu oli teemaltaan vuono. Tämän kisan lähtö olikin jo päivällä klo 15:10. Matkaa oli kartaan merkattu 7.4 km ja rasteja 17 kappaletta. Tälle päivälle järjestäjät olivat keksineet uuden lähtöpaikan, mutta säätä he eivät olleet suostuneet vaihtamaan. Vaikka aamu oli ollut lämpimän aurinkoinen, niin lähtöhetkellä alkoi taivaalta taas tiputtelemaan vettä. Viimeisillä rasteillä vettä satoi jo sen verran, että kastunut olisi jos olisi ollut kuivaa yllä, mutta sitä ei ollut.

Ensimmäinen rasti näytti tällä kertaa helpolta, mutta mitäpä sitä vanhoja tapoja vaihtamaan. Pummi alkuun pitää mielen kirkkaana loppumatkalla. Onneksi takaa lähtenyt kisakumppani huikkasi oma-aloittesesti rastille, joten kovin isoa koukkua ei tästä syntynyt. Kakkosella pystyin laittamaan hyvän kiertoon, kun näytin yhdelle saksalaiselle vanhukselle sijainnin.

Viidennelle rastille tuli sitten tehtyä päivän pahin. Jo matkalla sinne ounastelin, että nyt voi mennä pieleen ja pahasti, sillä tyhjä takarinne pitkän välin päätteeksi ei kuulu minun suurinpiin vahvuuksiini. Tuli sitten mentyä ohi ja yli oikein isolla jalalla, ja piti ottaa hattu käteen ja kysyä nöyrästi sijaintia.

Seuraavillakaan rasteilla ei tullut ihan telkkämäinen olo, mutta puu sentään oli yleensä oikea, vaikkei ihan pönttöön suoraan kopsahtanutkaan. Sijoitus oli jälleen perästäpäin luettuna ihan kohtalainenvaikka en ihan kärkikolmikkoon mahtunutkaan.

Oli kyllä ihan hieno neljän päivän rupeama. Maisemat ja maastot olivat komeita (lukuunottamatta kolmatta päivää) ja sopivan erilaisia hämeeseen verrattuna. Kelit olisivat saaneet olla suunnistuksen aikanakin paremmat, että olisi edes kerran nähnyt aurinkoa samalla kun pinkoi pitkin paljakkaa. Iltapäiväsateet taitavat olla melko yleisiä täällä päin kalottia.

Toinen positiivinen asia oli se, että polvi ja akillesjänne suostuivat jotenkin kestämään tällaisen rupeaman, vaikkei ne kovin tyytyväisiä maaliintulohetkellä olleetkaan.