Viikko 31/2026 (27.7. – 2.8.2026)

Tämä viikko on ollut taas vähän poikkeuksellinen, sillä olen ollut puolet viikosta yksin kotimiehenä, kun Tuuli on lomaillut keskiviikosta eteenpäin pohjoisessa. Tai no, en sinänsä ole ollut kotona, sillä käytin heti vapauden mahdollisuuden ja lähdin tekemään pienen pyöräreissun.

Sää on ollut viikolla melko vaihtelevaa. Vettä on saatu jokusena päivänä, mutta on ollut myös mukavan lämpimiä päiviä. Mutta pääosin ihan mukavaa loppukesän kelejä ulkoliikuntaan ja -puuhasteluun.

Maanantaina toimistolla normaaliin tapaan pyörällä. Aamusta oli lämmintä, kun mittari näytti 15 astetta. Töissä oli edelleen melko hiljaista, vaikka porukkaa olikin tullut lisää lomilta töihin. Päivällä oli satanut, ja kotiin polkiessa olikin vähän märkää, vaikka vettä ei enää satanutkaan.

Myös tiistaina pyörällä töissä. Aamulla 13 astetta ja edelleen märkää. Aamupäivällä juoksin Toivio – Loukonlahti – Pere -lenkin, josta kertyi mittaa 12.3 km ja aikaa kului 58 minuuttia. Juoksu kulki ihan mukavasti, vaikka etukäteen epäilinkin, miten jaksaisi. Välillä suhjutteli vettä, mutta se teki vaan hyvää. Kotiinkin polkiessa sateli jonkin verran vettä, ja ihan sen verran että märkänä tulin kotiin. Illalla vielä Karhulla puolentoista tunnin hieronta. Kipeitä paikkoja löytyi ihan kivasti.

Keskiviikkona maantiepyörällä töihin. Töiden jälkeen poljin Hiedanrantaan Vesilahden ja Tottijärven kautta. Matkaa kertyi 82 kilometriä ja aikaa kului 2:45. Keskitehot 162. Lämpöä oli 23 astetta, aurinkoista ja jonkin verran länsituulta. Laukossa oli yleisötapahtuma ja sen vuoksi liikennettä oli Narvasta eteenpäin aika lailla. Laukon risteyksen jälkeen meno rauhottui. Hiedanrantaan poljin sen vuoksi, kun Tuuli oli jättänyt aamulla auton sinne, kun jatkoi matkaa ratikalla. Piti hakea auto pois kuleksimasta

Torstaina edelleen pyörällä töissä. Aamupäivällä kävin juoksemassa töistä päin 12 kilometrin lenkin Ratina – Eteläpuisto -akselilla. 9. ja 10. kilometri reippaampaa kyytiä. Kauhean kevyttä ei meno ollut, mutta kyllä näitä reippaita pätkiä pitää alkaa ottamaan ohjelmaan mukaan.

Perjantaina tein puolikkaan kotikonttoripäivän. Suunnitelmissa oli lähteä puolilta päivin parin yön pyöräretkelle. Ikävänä tekijänä oli, että klo 14-15 oli luvattu reipasta vesisadetta ja ukkosmyräkkää. Sadetutka myös näytti, että näin tapahtuisi. Klo 14.15 satoi vielä ihan hyvin ja olinkin jo päättänyt, että jätän retken väliin, vaikka kaikki laukut oli pakattu, ja muutenkin pyörä lähtövalmiina. Tuntia myöhemmin olin kuitenkin pyörän päällä matkalla kohti Vehkajärveä. Koko illan oli pilvistä, ja näytti että voisi vielä jopa ehkä sataakin, mutta viikonloppureissun ainoat vesipisarat tulivat Sorvan hiekkapätkällä, eikä sielläkään niin paljon että olisi kastunut. Hieman kuitenkin peläytti, että oliko ne ukkosmyräkät vasta tuloillaan.

Sorvan kaupassa kävin hakemassa viikonlopuksi eväitä, ja sen jälkeen matka pääsi alkamaan ihan kunnolla. Sorvasta matka eteni ensin Tottijärvelle, sieltä Myllykylän jälkeen Masoon ja sitten Piimäsjärvenmaahan. Piimäsjärvenmaassa tuli poljettua pieni pätkä itselleni uutta pätkää. Vesilahdentien ylityksen jälkeen Kivilahdenmaan kautta Halkivahaan. Varessuontie oli myös uutta pätkää minulle. Loppumatka kulki Oriniemen ja Tursan kautta. Mökille tultaessa mittari näytti 90 kilometriä ja vähän päälle 4 tuntia, nousua ja laskua noin 600 metriä. Sen verran oli päivällä satanut, että hiekkatiet, jota oli 2/3 matkasta, olivat aika pehmeitä ja paikoin myös kuraisia. Pe-La yö tuli yövyttyä mökillä, joten fasiliteetit olivat kunnossa kun pääsi suihkuun, ja sänkyyn nukkumaan.

Lauantai valkeni aurinkoisena. Eli heti mökiltä lähtiessä sai laittaa aurinkorasvat päälle. Päivän mittaan lämpö nousi lähelle hellelukemia. Tuuli puhalteli jostain lounaan suunnalta, joten pääosan matkasta se oli sivutuulta, mutta ihan loppupäivästä se puhalteli mukavasti myötäisesti. Mökiltä poljin ensin tuttuja teitä Nuutajärven ja Hanhisuon ohi. Urjala – Forssa -tien ylityksen jälkeen koko loppupäivä mentiinkin sitten ihan uusia reittejä. Ensin tuli vastaan Välkkilä, sitten Vuorenkylä ja Pirttikoski. Pirttikosken kesäteatterilla poikkesin kiipeämään lintutorniin, jotta saisi pienen tauon polkemiseen.

Sitten tuli vastaan Rimmilä, Myllykylä ja Miekolammi. 10-tien ylityksen jälkeen poikkesin Renkossa munkilla ja limpparilla. Tämän jälkeen maisematkin muuttuivat metsäisistä enemmän peltomaisemiin ja muutenkin avonaisemmaksi, myös tuulen suunta alkoi olemaan yhä enemmän selän puolelta. Janakkalan kirkonkylässä poikkesin Laurinmäen museoalueella. Siellä tein reissun ensimmäisen (ja viimeisen) pussipastalounaan. Laurinmäellä oli juuri alkamassa “Taaran Markkinat ja Taiteet” -tapahtuma, ja siksi sinne virtasi aika paljon porukkaa. Myös kaikenlaisia myyntikojuja oli esillä.

Turenkissa poikkesin hakemaan kaupasta vähän muonalisäystä ja vettä pulloihin. Sitten matka jatkui ihan mukavissa maisemissa ja myötätuulessa kohti Lammia, jossa myös poikkesi täydentämään vesivarastojani ja ostamassa illaksi kokiksen. Reissun ainoa juttutuokio tuli kaupan pihassa, kun kaksi pikkupoikaa ihmetteli pullojen määrää pyörässäni. Hyvä huomio, sillä nyt minulla on kolme pullopaikkaa menopelissäni, kun hommasin pari magneettikiinnitteistä pulloa. Nyt on näppärämpi irroittaa ja kiinnittää pullot telineestä.

Kolmas kerta toden sanoo. Sillä nyt pääsin Evon Niemisjärvelle yöpymään. Ensimmäinen yritys oli Jukolan aikaan, kun piti polkea Kotkaan tämän kautta, mutta huono keli sotki suunnitelmat. Toisen yrityksen missasin hyvän sään vuoksi ja lähdin Rovaniemen reissulle, enkä tähän suuntaan. Lammilta Niemisjärvelle oli vielä parikymmpiä matkaa, pääosin hyväkulkuista asfalttitietä. Kun olin NIemisjärvellä todennut paikan sopivaksi yöpymiselle, niin kävin vielä kieppaisemassa Evon ammattikorkeakoulun kautta. Tästä tuli lisämatkaa noin 16 kilometriä. Koko päivän mitaksi tuli 170 kilometriä ja aikaa kului hieman päälle 7,5 tuntia. Nousua 1145 metriä ja laskua 1075 metriä. Jonkin verran oli hiekkapätkääkin, mutta pääosin asfaltilla poljin. Hiekkapätkätkin pääosin hyväkuntoista. Niemisjärvellä ensin järveen pesulle, sitten iltanuudelit ja jälkkärit. Sitten vielä pientä köpöttelyä ennen kuin leirin pystytys ja iltatoimet. Yksin ei tarvinnut olla, sillä telttailijoita oli jonkin verran samalla alueella.

Yö tuli nukuttua ihan hyvin. Muutaman kerran tuli kyllä herättyä. Kerran helikopteri meni ihan yläpuolelta yli, ja kerran joku alkoi hakkaamaan puita jollain tulipaikalla. Tai näin olin ainakin kuulevinani, tuskin ne untakaan olivat. Pari kertaa heräsin sitten muuten vaan. Aamulla köllöttelin puoli kasiin asti ihan väkisin, mutta sitten alkoi polttelemaan matkan teko sen verran, että piti ponkaista ylös. Aamupuuroon löytyi mustikoita ihan käden ulottuvilta, joten lisähöysteet olivat kunnossa. Positiivista paikassa myös oli, että siellä oli hyvä kaivo ja seinästäkin näytti saavan vettä. Eli turhaan olin huolissani juomaveden riittävyydestä.

Sunnuntaista näytti tulevan jälleen aurinkoinen päivä, mutta jätin vielä aurinkorasvat purkkiin. Niemisjärventie oli hiekkaa, mutta sitten pääsin taas asfaltille. Porraskosken ja Kuohijoen välinen pätkä oli kuitenkin hiekkatietä, mutta hyväkulkuista. Maisemat olivat myös tällä pätkällä komeat, kun Kuohijärvi kimmelteli auringonpaisteessa melkein tien reunassa. Kuohijoki – Sappee -väli oli melkoisen mäkistä. Isoimmalta vaihteelta piti päästä pikaisesti pienimmälle, ja sitten toisin päin. Sappee – Holja -väli oli taas vähän inhimillisempää profiilia ja muutenkin parempaa asfalttia. Sitten pieni pätkä Pälkäneen tietä ja tämän jälkeen taas kohti Sappeeta. Tämä on siis toinen Sappee ihan pienellä alueella, täältä löytyy se laskettelurinne. Sappeen jälkeen taas hiekkatielle kohti Salmentakaa, Iharia ja Raikkua. Nyt alkoi vastatuuli tuntumaan ihan kunnolla, ja kolmen tunnin ajo yhdellä banaanilla alkoi myös tuntumaan. Tavoitteena oli Vehoniemen Automuseo, jossa poikkesinkin suolaiselle ja makealle. Loppumatka kulkikin taas paremmissa voimissa Kangasalan ja Tampereen läpi takaisin kotiin. Matkaa kertyi 111 kilometriä ja aikaa kului vähän alle 5:20. Nousu- ja laskumetrejä oli noin 920. Sää oli ihan komea, vaikka tuulista olikin. Aurinkorasvallekin olisi varmaan ollut sijansa, mutta jäi tällä kertaa laittamatta.

Varusteet olivat aika sopivat. Hieman kevennetty versio viikon reissusta. Vähemmän varavaatetta ja muuta vararoinaa. 16 litran satulalaukun sai jättää kotiin, ja siltikin yksi laukku oli vähässä kuormassa. Tällä kertaa ei myöskään sattunut mitään kommelluksia eikä hukkaamisia. Viikonloppureissun kulut olivat: polttoaineet 0€, majoituskulut 0€, ruuat n.40€. Kyllä kannatti lähteä retkelle, vaikka meinasi jäädä lähtemättä – yleensä se on niin, että kannattaa. Saa nähdä tuleeko vielä mahdollisuus tänä vuonna.