Musiikki jumputtaa taustalla ja kuuluttaja kannustaa yleisöä lyömään käsiään yhteen. Tuijotan edessäni seisovan mustaa selkää omissa ajatuksissani. Todellisuudessa edessäni seisoo kymmeniä, jopa satoja mustapukuisia henkilöitä. Jos katsoisi sivuilleen tai taakseen, niin näkisi saman verran lisää miehiä ja naisia pukeutuneena mustaan neopreeniin. Olin keskellä satapäistä ihmisjoukkoa.

Olo oli keskittynyt. Suurin jännitys oli jo poissa, mutta vain muutama tunti aiemmin Varkauden hotellin aamiaispöydässä olo oli todella hermostunut. Jännitys alkoi helpottamaan heti kun pääsi pakkaamaan kisakasseja ja ajamaan Joroisten kisakeskukseen ja maistelemaan kisatunnelmaa.

Mustapukuisia henkilöitä syöksyy neljän hengen ryhmissä, muutaman sekunnin välein Valvatuksen hieman päälle 19 asteiseen veteen, saman lämpöiseen kuin mitä ilmakin sillä hetkellä on. Jumputus jatkuu taustalla ja kuuluttaja yrittää tsempata niin kilpailijoita kuin yleisöäkin.

Notkiskelen hieman särkevää alaselkääni. Adrenaliini ei ole vielä turruttanut särkyä, mutta pian sekin hetki tulisi, pitää vaan toivoa, että vaikutus kestäisi ainakin seuraavan viiden tunnin ajan. Selkä on kipuillut jo yli puolentoista viikon ajan. Joka päivä se on mennyt parempaan suuntaan, mutta vielä maanantaina tehdessäni 12 km:n juoksulenkin Punkalaitumella, se oli jäykkä ja kipeytyi vähän juoksusta. Keskiviikon kaksi 40 km:n rauhallista pyörälenkkiä Tuulin kanssa tuntui olevan vaan hyväksi selälle, vaikka matkan aikana tuli tehtyä jokunen kova vetokin. Myös saman päivän iltana tehty reilun kilometrin uintitreeni meni ilman kipuja. Mutta torstaina tehty viiden kilometrin lenkki kotosalla taas vähän tuntui selässä. Tosin tuon lenkin aikana tuli tehtyä jokunen lyhyt ja kova vetokin.

Neljän hengen ryhmiä syöksyi jatkuvalla syötöllä veteen ja niin tuli minunkin vuoro laittaa uimalasit silmille, nenäklipsi paikoilleen ja kello käyntiin. Edessäni olisi ensimmäinen puolen matkan triathlon. Ennen uintia olin ehtinyt tekemään pienen lämmittelyjuoksun ja ottamassa tuntumaa myös veteen. Keuhkot olivat siis hyvin auki ja uinti lähtikin mukavasti liikkeelle. Rolling startti takasi sen, että ainakin alkumetrit pääsi uimaan rauhassa eikä ruuhkaa ollut.

Ensimmäisten kymmenten metrien jälkeen huomasin, että vasemman linssin sisään pääsi vettä. Yritin antaa sen olla häiritsemättä, mutta todellisuudessa se häiritsi vähän jopa suunnistustakin. Pari kertaa heti alkumatkasta jouduin pysähtymään ja tyhjentämään vedet uimalaseista, mutta tämän jälkeen lasit istuivat sen verran hyvin paikoilleen ettei vuotoja enää tullut.

Rannalta katseltuna reitti näytti kyllä pitkältä, mutta ei miltään mahdottomalta. Mutta kun vedenpinnan tasolta tähysti isoja keltaisia poijuja, joiden jono tuntui vain jatkuvan ja jatkuvan, tuntui urakka mahdottomalta. Sain kuitenkin rauhoitettua mieleni, vaikka tiesin etten ollut aimmin uinut näin pitää matkaa yhteen menoon. Onneksi aallokkoa ei ollut paljoakaan, joten siitä ei tarvinnut ottaa lisäpaineita.

Muutaman sadan metrin jälkeen uinti lähti rullaamaan mukavasti. Hengitysrytmi löytyi eikä mitään isompia kontakteja kanssauimarien kanssa tullut. Keltaiset poijut tulivat yksi kerrallaan vastaan eikä uinnin kanssa ollut ongelmia. Pari sataa metriä ennen uintiosuuden päättymistä, tuli nyrkki yllättäen vasemman ohimon tiennoille. Uimalasit vähän liikahtivat ja myös vettä meni linssin alle, mutta en alkanut sitä enää siinä vaiheessa tyhjentämään, vaan jatkoin omaa rauhallista tahtiani kohti maalipoijuja. Loppumatkasta alkoi myös selkä vähän väsymään, mutta onneksi ei kipeytymään.

Maihinnousu on kuin peilikuva lähdöstä. Mustapukuisia henkilöitä nousee vedestä yhtenä jatkuvana letkana. Itse selviydyin 1900 metrin uintiosuudesta ajassa 0:38:25, joka oli oman sarjani (M 45-49) 38.:nneksi nopein (/57) (miehet 217/389, kaikki 292/579). Aika oli sitä luokkaa, kuin olin etukäteen toivonutkin. Tiesin ettei minulla ole rahkeita parempaan aikaan, mutta toisaalta jos aika olisi ollut nelosella alkava, niin olisin ollut pettynyt uintiosuuteen.

Maihinnousun jälkeen hain oman T1-kassini telineestä ja siirryin vaihtamaan pyöräilyvarusteita päälleni. Märkäpuku lähti suht mukavasti pois päältä, jonka jälkeen istuin maahan ja tyhjensin vaihtopussin. Ensin pyöräilykypärä päähän, sitten jalkojen kuivaus, sukat ja kengät jalkaan, pyöräilylasit päähän ja numerovyö lanteille. Uintivälineet kassiin ja hölkäten kohti omaa pyörää. Matkalla vaihtopussi heitettiin järjestäjien pakettiautoon ja samalla söin myös yhden geelin. Pyörää taluttaen hölkkäsin parin sadan metrin matkan ylämäkeen Kuopiontielle, jossa sai vasta hypätä pyörän päälle. Vaihtoaikani oli 4:36.

Pyöräilyosuus suuntasi aluksi kohti Joroisten keskustaa, jossa nelisen kilometrin polkemisen jälkeen teimme Teboilin pihassa U-käännöksen ja lähdimme ensimmäiselle 43 km:n lenkille. Aamulla kun ennen kisaa poljimme pyörät kilpailukeskuksesta kyseistä tietä pitkin uintipaikalle, ilma tuntui viileältä, vaikka päällä oli pyöräilytakki. Mutta nyt kun tehoja oli enemmän käytössä, niin vielä vähän märkäkin hihaton kisa-asu oli ihan riittävä.

Käytössäni oli ensimmäistä kertaa wattipolkimet, joilla pystyin seuraamaan millä tehoilla matka taittuu. Koska aiempaa kokemuspohjaa sopivista wateista ei ollut, niin ajattelin, että noin 200 W voisi olla sopiva polkuteho. Tämä arvio perustui trainerilla polkemiini watteihin, mutta sopivista kolmen tunnin wattilukemista ei ollut mitään käsitystä. Toisaalta etukäteissuunnitelmani oli pitää 32 km/h keskivauhtia, joka tekisi ajaksi tällä 90 kilometrin matkalla n. 2 tuntia 50 minuuttia. Olin kuitenkin kuullut, että reitti olisi suhteellisen nopea, joten päätin olla pelästymättä nopeampaakaan keskivauhtia.

Kilpailussa oli peesauskielto, joka tarkoittaa sitä, ettei kymmentä metriä lähempänä edellä ajavaa pyöräilijää saanut mennä, vaan silloin piti tehdä ohitus tai jättäytyä kauemmaksi. Kilpailua valvovat tuomarit voivat antaa peesauksesta joko varoituksen, 5 minuutin ‘stop and go’ rangaistuken, joka kärsittäisiin juoksuosuuden alussa tai jopa hylkäämisen. Käytännössä alkumatkasta täysi peesaamisen välttäminen oli melko mahdotonta, sillä pyöräilijöitä oli niin paljon liikenteessä ja ohittamisia tehtiin puoleen ja toiseen ihan jatkuvasti. Jälkeenpäin kuulin, että useampikin kilpailija oli saanut tuon 5 minuutin penalty box -komennuksen, mutta itse onneksi vältyin rangastukselta, vaikka matkan aikana varmaankin oli kohtia, joissa rikoin peesaussääntöä, tosin tarkoituksella en kertaakaan peesannut, vaan yritin aina tehdä ohituksen tai jättäytyä riittävästi jälkeen.

Kuva: Riikka Litmo

Pyöräilyreitti suuntasi Joroisista Kuopiontietä pitkin kohti pohjoista. Kymmenen kilometrin ajon jälkeen käännyimme Hankasalmentielle, jota ajoimme noin 14 kilometriä ja teimme U-käännöksen ja palasimme takaisin Kuopiontielle. Jatkoimme vielä reilun kilometrin verran Kuopiontietä pohjoiseen, jossa teimme jälleen U-käännöksen ja suuntasimme kohti Joroisten keskustaa. Tällaisia kierroksia oli kaksi. Tiet olivat muulta liikenteeltä suljettu, joten autoliikennettä ei tarvinnut kilpailun aikana varoa. Tuulen suunta oli pohjoisesta, mutta onneksi se ei ollut kuin n. 3 m/s. Lämpöä oli n. 20 astetta ja taivas oli vielä puolipilvinen. Juoksuosuudelle lämpö nousi vielä pari astetta ja aurinko alkoi paistamaan enemmän.

Wattipolkimistani huolimatta pyöräilyni oli melkoista tempoilua. Ylämäkiin tein välillä liian kovia ohituksia, paikoin jopa yli 400 W:n tehoilla. Tällainen väkisinkin kuluttaa voimia, mutta kun ei malttanut pudottaa ylämäkiin riittävästi vauhtia vaan lähti passailun sijaan ohittelemaan muita. Heti alkumatkasta huomasin, että myös keskivauhti oli karkaamassa käsistä. Ensimmäisen kymmenen kilometrin jälkeen keskinopeus oli yli 36 km/h ja vielä puolessa välissäkin matkaa keskinopeus oli juuri tuon 36 km/h.

Pyöräily kuitenkin eteni ihan mukavasti. Vaikka tehot heittelivät liikaa ja keskivauhtikin oli paljon suunniteltua kovempi, jalat tuntuivat vielä ensimmäisen kierroksen jälkeen ihan hyviltä. Koko matkan olin juonut urheilujuomaa, ja 35 km:n kohdilla söin yhden geelin ja otin myös järjestäjiltä vesipullon, josta join muutaman hörpyn ja heitin pullon pois tiensivuun. 54 km:n kohdalla heitin tyhjän urheilujuomapulloni huoltopaikalla tiensivuun ja nappasin järjestäjiltä uuden pullon. 77 km:n kohdalla otin toisen geelin ja järjestäjien vesipullosta muutaman hörpyn.

Toisella pyöräilykierroksella oli vähän väljempää pyöräillä, eikä ohituksia tarvinnut niin paljon enää tehdä. Parin viimeisen kymmenen kilometrin aikana selkä alkoi vähän kipuilemaan ja se säteili myös molempiin pakaroihin. Pystystä ajaminen helpotti aina jonkin verran selän kankeutta. Keskivauhti tippui pikku hiljaa, mutta pyöräilyosuuden päätteeksi mittarini näytti vielä 35.3 km/h.  Olin pystynyt ajamaan lähes koko matkan triathlon-tangolta, joka osaltaan auttoi pitämään minulle noinkin kovaa keskinopeutta. Keskitehot olivat 209 W ja pyöräilyaikani oli 2:30:21. Tämä oli hurjasti parempi aika kuin mitä olin etukäteen arvioinut pystyväni polkemaan. Sain nostettua sijoitukseni omassa sarjassani 23.:nneksi. Olin sarjassani pyöräilyosuuden 18.:nneksi nopein (/57).

Pyöräilyn päätteksi pyörä vietiin hölkäten telineeseen omalle paikalle ja siitä pyöräilykengät jalassa hölkäten vaihtamaan juoksuvälineitä päälle. Pyöräilyn päättymisestä juoksun alkuun kului aikaa 2:44, jossa ajassa piti vaihtaa vielä juoksukengät jalkaan. Kenkiä laittaessa jalkaan jalkaterät vispasivat pyöräilyn rasituksesta ihan holtittomasti, mutta kengät tuli kuitenkin saatua jalkaan. Lippis jäi T2-vaihtopussin pohjalle, vaikka tarkoitus oli ottaa se myös matkaan.

Juoksu lähti liikkeelle melko kankein jaloin. Vähän pelotti oliko pyöräilyosuus tullut mentyä liian kovin. Mutta onneksi selässä ei ainakaan alkumatkasta tuntunut jäykkyyden tai kipuilun merkkejä. 21.1 km:n matka kierrettäisiin neljänä kierroksena, ja kierroksen pahin nousu osui heti kierroksen ensimmäiselle kilometrille. Kierroksen loppuosuus olisi mukavaa loivaa alamäkeä. Parin ensimmäisen juoksukilometrin jälkeen jalat alkoivat toimimaan alkukankeutta paremmin ja pelko matkasta seliytymisestä alkoi hälvetä. Tuolla kohdin sain käteeni pari kylmällä vedellä kostutettua sientä, jolla sai pestyä hiet naamalta ja kasteltua mukavasti pään. Tämä kohta oli joka kierroksen kohokohta.

Ensimmäisellä juoksukierroksella vasemmassa kyljessä oli pientä pistosta, mutta toisen kierroksen alussa en enää sellaista havainnut. Toinen kierros eteni todella mukavasti, jopa rennosti. Koko juoksuosuuden ajan oli tullut kanssakilpailijoita selkä edelle vastaan jatkuvalla syötöllä ja se nostatti juoksufiilistä entisestään.

Kolmannen kierroksen alussa alkoi jaloissa jo tuntumaan, mutta kierroksen loppuosuuden laskuosuus rentoutti taas menoa. Myös se, että edessä olisi enää vain yksi kierros juostavana, antoi lisätsemppiä. Kello näytti myös erittäin mukavaa aikaa. Tosi paha takaisku pitäisi tapahtua viimeisellä kierroksella että en alittaisi viiden tunnin aikaa ja jos kaikki menisi niin kuin tähänkin asti, niin loppuaika tulisi olemaan vallan mainio.

Kuva: Riikka Litmo

Sain vielä nostettua juoksuvauhtia vähäsen parin viimeisen kilometrin aikana ja juoksun loppuaikani painuikin juuri alle puolentoista tunnin, 1:29:37. Aika oli sarjani toiseksi nopein ja tämän turvin nostin kokonaissijoitukseni sarjassani 10.:nneksi kokonaisajan ollessa 4:45:45. (Tulokseni: http://www.racetecresults.com/myresults.aspx?uid=16587-150-3-90130)

Kokonaisuudessaan loppuaika oli iso positiivinen yllättys. Uinti- ja juoksuosuudet menivät juuri siihen mihin maksimissaan uskoin pystyväni. Pyöräilyosuus sen sijaan meni 20 minuuttia kovempaa kuin uskoin pääseväni. Vaihtoajoissa olisi tosin vielä vähän viilattavaa. Positiivista oli myös se, että selkä kesti koko rääkin.

Triathlon-kisakausi taisi olla nyt sitten tässä. Valmetin “leikkimielinen” sprinttimatka olisi vielä elokuun puolessa välissä, mutta sitä ei nyt varsinaiseksi kisaksi voi luokitella. Tosin se on kisa, josta varmaan saa eniten palautetta ja puheenaihetta.