Juu ei.

Viime viikko näytti jo juoksun osalta lupaavalta. Neljä lähes kivutonta kympin lenkkiä pystyin tekemään, ja sunnuntaina RiLe:n kanssa jopa reilu 13 km. Saman viikon tiistaina ollut lääkäriaikakin tuntuikin jo vähän turhalta, mutta kävin kuitenkin näyttämässä akillesjännettäni ja kertomassa kurjasta kohtalostani. Röntgenkuviin pääsin samantien ja ultraäänikuviin sain ajan myöhemmin.

Tällä viikolla sitten palattiin takaisin maanpinnalle. Keskiviikkona lenkki loppui kipuun kahden kilometrin jälkeen ja kotiin teputeltiin kiltisti kävellen. Lauantaina tein seuraavan kokeilun, ja se olikin taas melko mukava kokeilu, sillä reilu 11 km sujui suht kivuitta. Sunnuntaina sama lenkki päättyi reilun 4 km:n jälkeen ja loppumatka tultiinkin sitten taas kävellen. Että sellaista.

Salikäynnissä on sentään hyvä putki päällä, sillä viimeiset 23 arkiaamua on tullut salia kulutettua. Ja näyttää siltä, että sama tahti jatkuu, sillä juoksuun ei ole luottamista. Tiistaina pitäisi sitten mennä ultraäänikuviin. Saa nähdä mitä sieltä sitten löytyy, toivottavasti edes jotain, sillä ei terve jalka voi noin kipuilla.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *