Kuntansiirtoa

Viikko 35/2026 (24.-30.8.2026)

Kelit ovat olleet vielä mukavan kesäisiä tällä viikolla. Lämmöt ovat olleet parhaimillaan parinkympin luokkaa ja aurinkoakin on saatu. Viikonloppuna alkoi kuitenkin olemaan jo enemmän syksyn tuntua, kun alkoi enemmän tuulemaan ja keltaiset lehdet lähti liikenteeseen.

Kesän projektit alkaa olla tehty, ja syksyn puunkaatourkkaa ei oikein viitsi vielä aloittaa, joten oli aikaa ottaa backlogista vähän ylimääräinen projekti työn alle. Se tosin lähti taas vähän käsistä, sillä takakalliolta piti vain repiä pari kantoa irti, mutta projekti muutuikin kuntan siirroksi ja avokallio esiin ottamiseksi. Joku voisi kysyä että “miksi”. Se olisi kyllä ihan relevantti kysymys.

Maanantaina oli ohjelmassa vain työmatkapyöräilyt.

Tiistaina työmatkapyöräilyjen lisäksi kävin jälleen töistä päin juoksemassa VK-lenkin Toivion, Loukonlahden ja Peren kautta. Matkaa kertyi 12.3 kilometriä ja aikaa kului alle 53 minuuttia. Keskivauhti oli viime viikon tapaan 4:17 min/km, syke oli hieman matalampi kuin viime viikolla. Ihan hyvin vauhtilenkki jälleen kulki. Ei nyt mitään super-kevyttä, mutta rennosti pystyi kuitenkin juoksemaan.

Keskiviikoksi oli luvattu lämmintä iltapäivää ja otinkin maantiepyörän alle. Töistä suuntasin ensin Toivioon ja Linnakallioon. Vähän Linnakallion jälkeen totesin että takarengas on aika tyhjä ja pysähdyin pumppaamaan siihen lisää ilmaa. Rengas ei kuitenkaan tuntunut täyttyvän, joten päätin vaihtaa koko sisurin. Se ottikin sitten pari kymmentä minuuttia. Lisäksi kävin vielä noin kilsan päässä olevalla ABC-huoltoasemalla täyttämässä takarenkaan, sillä käsipumpulla ei saanut tarpeeksi ilmaa sisälle. Tosin en onnistunut ABC:n ilmallakaan saamaan rengasta haluttuun paineeseen, mutta sen verran kuitenkin, että lenkin viitsi ajaa loppuun asti. Kotona katsoin että alle kolmen bar:n paineilla mentiin, vaikka lähempänä viittä olisi pitänyt olla. Linnakallion jälkeen suuntasin lentokentänkautta Säijään ja sieltä Nokian ja Takalauttalan kautta kotiin. Matkaa kertyi noin 73 kilometriä ja aikaa kului hieman alle 2.5 tuntia. Keskitehot 164W. Sää oli ihan mukava, kun lämpöä oli 19 astetta, aurinko paisteli ja oli myös melko tyyntä.

Torstaina taas retkipyörällä töihin. Aamupäiväälä kävin tekemässä Ratinan suunnalla vetolenkin. Se sisälsi kaksi 2 kilometrin vetoa kolmen kilometrin palautuksella. Molemmat kahden kilometrin pätkät menivät tavoiteltuun vähän alle kahdeksan minuutin. Kauhean kevyttä juoksu ei ollut. Edellisen päivän pyörälenkki varmaankin painoi vielä. Kokonaismatkaksi 11.7 kilometriä ja aikaa kului 53 minuuttia.

Perjantaillekin näytti vielä ihan mukavaa pyöräilysäätä, joten tälläkin kertaa poljin töihin maantiepyörällä. Kotiin poljin Siuron kautta. Lähtiessä oli vielä melkein parikymmentä astetta lämpöä ja aurinkokin vähän paisteli, mutta Siuron päässä meni pilveen ja Sasissa tuli jopa muutama tippa vettä. Garmin näytti Sasissa 16 lämpöastetta. Matkaa kertyi 69 kilometriä ja aikaa meni 2:25. Keskitehot 161W. Saa nähdä oliko tämän kauden viimeinen maantielenkki. Tosin kyllä viime vuonnakin tuli vielä syyskuussa ajettua pitkiä maantielenkkejä, vaikka lämpöä ei ollutkaan kauheasti kympin päälle. Gravelia tulee varmaankin vielä ajettua.

Lauantaina oli treeneistä vapaata. Aamulla ja illalla tuli tehtyä pihahommia, ja siinä välissä juhlittua anopin 80-vuotis päivää.

Sunnuntaina oli pitkän juoksulenkin vuoro. Kasin jälkeen pääsin liikenteeseen. Lämpöä oli 16 astetta ja pilvistä. Kosteetakin oli, mutta ei sateenuhkaa. Ensin suuntasin Teivon kautta Siivikkalaan. Sieltä Keijärven kautta Asuntilaan. Sitten kiersin Veittijärven, ja lopuksi Elovainion kautta takaisin kotiin. Matkaa kertyi 30.3 kilometriä ja aikaa kului 2:38. Keskisyke 120bpm, joka on ihan ok, kun reitillä oli kuitenkin jonkin verran mäkeäkin. Yllättävän kevyesti juoksu kulki, ja paikatkin kestivät ihan mukavasti. Tämä oli pisin lenkki sitten 1.5 vuoteen. Loppupäivä jälleen pihahommissa.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *