105 kunnian kilometriä

Vai onko törkeätä viitata pientä pyörälenkkiä talvisodan ihmeeseen ja 105:een kunnian päivään. Pyörälenkki olisi pitänyt tehdä vasta viikkoa myöhemmin, sillä silloin olisi ollut tasan 70 v talvisodan alkamisesta. Mutta olkoon nyt tämän päivän pyöräily sitten aikaistettu juhlapolkaisu. Vähän taistelun piirteitä reissussa oli, sillä vaikka viimepäivät ovatkin olleet suht leutoja, niin tämä aamu olikin sitten vuorostaan viileämpi ja pyörään uudelleen vaihdetut kesäkumit ja lukkopolkimet toivat pientä lisävalppautta kuuran liukastamille teille. Aamuhämärissä kello 7:30 lähdin sotkemaan kohti Alastaroa. Jos liukkautta ei oteta lukuun, niin alku sujui mukavasti auringon alkaessa nousta. Parin kympin jälkeen alkoi kuitenkin huono vaatetus tuomaan ongelmia, sillä pari sukkakerrosta ei riittänyt pitämään varpaita lämpiminä ja jouduinkin Lempäälässä pysähtymään vähäksi aikaa lämmittelemään varpaita. 10 min tauon jälkeen matka jatkui vielä vähän matkaa auringon paisteessa, mutta 50 km:n paikkeilla sumu pimensi auringon joten taivaalta ei tullut apuja varpaiden lämpimänä pitämiseen. N 55 km:ssä Krääkkiössä jouduin pysähtymään toistamiseen hieromaan varpaitani lämpimäksi. Punkalaitumelle oli matkaa tunnin verran ja suunnittelin suraavan varvashuoltotauon sinne. 80 km tuli täyteen P:laitumen keskustassa, mutta jätin tauon pitämättä vaikka varpaat olivatkin jälleen jäässä, mutta kun tunto oli vielä tallella, niin polkaisin viimeisen 25 km samaan putkeen. N. 4 tunnin 45 minuutin polkemisen jälkeen saavuin perille jossa lämmin suihku odotti. Vaikka kylmien varpaiden kanssa on ikävä pyöräillä, niin vielä tuskallisempaa oli se, kun lämpimässä suihkussa alkoi veri kiertämään taas varpaissa. Tuntui siltä kuin kymmenen uloketta jalkapöydässä olisi juuri räjähtämäisillään. Reissun jälkeen pystyi hyvällä omallatunnolla istumaan äiteen lihapatojen ääreen.

Viikolla pääsi pitkästä aikaa taas juoksunkin makuun, sillä ti, to ja la tein rauhallisen n. 30 min juoksulenkin. Tosin ensimmäinen kokeilu oli jo viikko sitten lauantaina kun kävin RiLe:n ja MaSa:n kanssa Turussa n.7 km lenkillä. Jaa mix Turus? No kun siellä oli silloin Apulannan keikka ja sitä piti tietenkin käydä katsomassa. En tiedä kumpi oli pahempi koitos akillesjäneille, reilun puolen tunnin juoksu, vai puolentoista tunnin hyppely keikalla.

Juostessa akillesjännekivut eivät vaivaa, mutta aamuisin ne ovat aika jäykät ja kipeät. Pienen kävelyn jälkeen jäykkyys ja kipu häviää, mutta tuskin tuo ihan terveen jänteen merkki on. Joka tapauksessa juokseen on vähän päästy joten jotain valoa tunnelin päässä näkyy. Onko se valo sitten auringon valoa vai onko se kajo kipinöistä joita sinkoilee kun tunnelin päätä hitsataan kiinni… saa nähdä.

Palapeliurakankin kimppuun on jo muutamana ehtoona päästy ja talvikauden ensimmäiset n. 100 palaa ovat löytäneet paikkansa. Vielä tosin on tuhansia ja taas tuhansia jäljellä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *