Vaivasta toiseen

Viikko 43/2022 (24.-30.10.2022)

Alkuviikosta oli vielä edellisen viikon räkätaudin jälkimaininkeja, mutta olo ihan ok. Maanantaina olin kotikonttorilla, mutta iltapäivällä kävin Pirkkahallissa kasailemassa Energiamessujen demoa Valmetin osastolle. Reenit jätin kuitenkin vielä väliin.

Tiistaina uskaltaiuduin jo illalla sulkapalloneluriin. Pelit menivat ihan hyvin, eikä pelin aikana tullut mielestäni mitään vaurioita. Porukassa oli jälleen uusi varamies, mutta hyvin meni vaikka hän kaksaritausalainen olikin.

Keskiviikkona olikin sitten hakattu olo. Kolmen viikon sulkapallotauko taisi olla liian pitkä ja kaikki paikat tuntuivat kipeytyneen. Selkäkin vähän jumissa. Kävin kuitenkin pyörällä töissä ja illalla poljin sisätrainerilla puoli tuntia. Jotenkin oli veto poissa jaloista enkä jaksanut pidempää polkea. Tuokin aika tosi kevyttä.

Torstaina oli selkä vähän enemmän jumissa. Kävin kuitenkin aamupäivällä kokeilemassa juoksemista. Neljän kilsan lenkin juoksin, mutta sinäkin aikana piti pari kertaa pysähtyä kun selkä niin jumissa ja kipeä että joka askel sattui. Tuo juoksulenkki oli varmaankin virhe, sillä tämän jälkeen se on ollut krampissa koko ajan – kipeä ja särkee.

Perjantaina kävin kuitenkin pyörällä töissä. Pyöräilyssä selkä on ihan ok. Töissä tuli käytettyä jonkin verran sähköpöytää yläasennossa, kun tuntuu että istuminen jumittaa pahiten.

Lauantaina pidin reeneistä vapaata, mutta vähän puuhommia tuli tehtyä. Selkä ei tosin tykännyt hyvää, vaan oli jumissa, särki ja kipuili.

Sunnuntaiaamusta selkä oli hyvä, niin kuin aamuista yleensäkin – tuntuu tykkäävän makuuasennosta. Ajattelin käydä kokeilemassa juoksemista kun ei ollut krampissa, mutta 100m jälkeen totesin ettei ole mitään järkeä kun edellen tuntuu kipuilevan. Päivä kului kuitenkin pääosin metsähommissa. Vähän könyämistä se oli, kun selkälihakset koko ajan krampissa. Välillä piti huilata kannon nokassa ja välillä loikoilin havuilla. Eihän tuo nyt ihan järkevää ollut.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *