Viikko 32/2021 (9.-15.8.2021)

On sitä odotettukin, että tuon otsikon saisi kirjoittaa. Itseasiassa odotusta on ollut jo puolentoista vuoden ajan. Tuolloin ilmoittauduin kisaan, joka piti pitää jo vuosi sitten, mutta pandemian vuoksi tapahtumaa siirettiin vuodella eteenpäin. Tuli siis vuosi lisää armonaikaa ja jännittämistä. Tänä aikana ei ole ollut varmaan päivääkään ettenkö olisi kisaa miettinyt. Viimeisinä viikkoina ei ole ollut varmaan tuntiakaan etteikö asia olisi käynyt mielessä. Alkuun meni aina maha sekaisin, kun mietti kisaa, mutta onneksi viimeaikoina vatsastressi on muuttunut varmaan sen verran krooniseksi, ettei vessassa tarvitse rampata solkenaan.

Kisaviikolle ei otettu sinänsä enää mitään treenejä, vähän ylläpitävää liikuntaa keholle ja mielelle. Energioita säästeltiin lauantain koitokselle.

Maanantaina kävin vielä hieronnassa, jossa yritettiin availla edelleen hieman kiukuttelevaa selkää ja jalkoja.

Koska triathlonpyöräni satulan toinen kiinnityspala hävisi jokunen viikko sitten jonnekin reitin varrelle, eikä uutta saanut tähän hätään mistään, niin jouduin tekemään varmuuden vuoksi nippusideviritelmän satulan kiinnityksen varmistamiseksi. Nippusiteiden lisäksi toinen suosittu korjaustuote on “jesari”. Sitä tarvittiin kun tein aerojuomapullostani geelikelpoisen. Se vaati vain “takaiskuventiilin” poistamisen pullosta ja geelipakkauksen korkin kiinnittämisen jesarilla pullonsuuhun. Näitä virityksiä ja tri-pyörän huollon jälkeisen toimivuuden kävin tiistaina varmistamassa pienellä pyörälenkillä.

Keskiviikkona alkoi tankkaus. Ruokapuolella se toteutettiin pääosin makaroonilaatikolla ja nestepuolella miedolla Maximin urheilujuomalla. Illalla kävin vielä kokeilemassa juoksujalan vireyttä rauhallisella reilun 5 kilometrin lenkillä. Jalka oli pelottavan raskas eikä ainakaan nostanut itseluottamusta muutaman päivän päästä juostavalle maratonille.

Torstaina olikin sitten jo aika lähteä ajamaan kohti Kuopiota, välistoppia ennen Tahkolle siirtymistä. Ennen lähtöä kävimme vielä tankkaamaasa Itsudemossa maha täyteen sushia, paistettua nuudelia yms. Ajomatkalla vähän karkin syöntiä ja illalla hotellihuoneeseen pizzat. Urheilujuomaa vielä koko päivän siihen kylkeen. Loppujen lopuksi tuo tankkaaminen ei ole kovin miellyttävää hommaa, koko ajan huono olo kun maha niin täynnä ja kus-pissalla saa käydä ihan jatkuvasti.

Perjantai oli ruokailun suhteen jo normipäivä, poislukien hotelliaamiainen. Ajelimme heti aamupäivästi Tahkolle, jossa ensitöikseni kävin rekisteröitymässä kisaan. Rekisteröinnin yhteydessä sain kisarepun, joka sisälsi transitio-pussit, numerolapun ja numerotarrat, sekä jotain mainoskrääsää. Tämän jälkeen majoittuminen mökkiin ja sitten tutustumaan uimaveteen. Uimme kilometrin verran uintiosuuden maalipaikan ja Tahkolahden ylittävän sillan välissä. Uinti tuntui ihan hyvältä ja lasitkin pitivät. Illalla kävin vielä testaamassa vajaan puolen tunnin pyörälenkillä pyörän toimivuuden. Tämän jälkeen pitikin pakata transitio-pussit ja laittaa pyörä check-in -kuntoon ja viedä menopeli ja pussit vaihtoalueelle. Illalla kävimme vielä syömässä Tahkon Spassa pasta-annokset (oli yllättävän vaikeaa löytää ravintolaa, josta saisi pastaa. Pizzaa ja hampurilaista kyllä olisi ollut tarjolla joka paikassa). Sitten ilta alkoikin olla siinä mallissa, että piti alkaa suunnitelemaan yöpuulle menemistä, sillä aamulla kello soisi 4:45.

Lauantaiaamuna sisäinen kello herätti viisi minuuttia ennen kännykkää. Ei auttanut muuta kuin mennä puuron keittoon ja aamupalan syöntiin. Olo oli yllättävän levollinen. Kaksi vuotta aiemmin kun söin aamiaista ennen ensimmäisen puolikkaani lähtöä Joroisilla, niin ruoka ei maistunut laisinkaan ja kädetkin melkein tärisi. Nyt oli ihan ok fiilis. Toki jännitti, mutta ei liikaa. Seuraavaksi täytin viritetyn aeropulloni noin puolella litralla Maximin geeliä sekä 0.75 litran pullon Maximin urheilujuomaa. Kello 6 pääsi vaihtoalueelle tekemään viimeiset viritykset pyörään ja vaihtopusseihin. Tässä vaiheessa alkoi ensimmäiset säätämiset. Vein geelit ja juotavat pyörään. Tämän jälkeen oli tarkoitus tehdä pieni juoksulenkki, mutta jokusen sadan metrin hölkän jälkeen muistin, että minullahan on suolakapselit vielä taskussani, jotka piti jättää pyörän koteloon. Eikun takaisin. Kun olin lähdössä pyörältä pois, kuulin kun joku laittoi pyörämittarinsa päälle ja tajusin, että oma mittarini oli jäänyt mökille. Onneksi mökille ei ollut kuin puolisen kilsaa matkaa, joten ei muuta kuin mittarin hakuun. Vähän kyllä kylmäsi ajatus, että mittari olisi unohtunut kokonaan pyörästä. Tämän säädön jälkeen pääsin tekemään pienen hölkän ja toteamaan, että ainakin juoksujalka tuntuu ihan hyvältä. Enää ei ollut muuta ohjelmassa kuin uintivermeiden ja maaliintulopussin haku mökiltä ja lähtöpaikalle siirtyminen.

Ennen kisan alkua ehdein pulahtamaan vielä veteen ja ottamaan tuntumaa veteen ja testaamaan että lasit pitävät. Kaikki tuntui olevan ok. Siitten siirtyminen lähtöalueelle pitkän jonon päähän odottamaan uinnin lähtöä. Lähtökarinassa oltiin kuin sillit suolassa, koronaetäisyyksistä ei ollut tietoakaan. Tosin se ei siinä kohtaa huolestuttanut, huolena, tai paremminkin jännityksen kohteena oli kohta veteen pulahtaminen ja ennenkokematon 3.8 kilometrin avovesiuinti. Uintikeli tosin oli ihan hyvä. Vähäinen etelätuuli ei oikein sopinut reitilla ja veden lämpökin oli sopiva 20.4 astetta. Mitään huolta ei siis olisi pitänyt olla, mutta pientä jänskätystä oli kyllä mahassa. Rolling start alkoi klo 7:45. Omaa veteen pääsyä jouduin odottelemaan kymmenisen minuuttia kun veteen pääsi 5 sekunnin välein vain 5 (vai oliko kuusi, tai neljä – ei pystynyt kiinnittämään tuollaiseen asiaan huomiota) uimaria kerralla. Kun pääsin veteen niin jännitys hävisi samalla hetkellä. Keskittyminen siirtyi uimiseen ja yritykseen nauttia menosta ja siitä, että nyt kisa oli käynnissä.

Uinti lähti liikkeelle ihan mukavasti, tilaa tuntui olevan, lasit pitivät ja uinti tuntui rennolta. Vaikka ensimmäinen 1500 m piti olla myötätuulta, niin uimarimassa kuitenkin nostatti sen verran aallokkoa, ettei se myötätuuleen uinnilta tuntunut. Pienen uinnin jälkeen porukka alkoi vähän kasaantumaan ja läpsimisiä alkoi tulla puolin ja toisin. En antanut sen häiritä vaan hain vain omaa paikkaani tai sopivan oloista peesiä. Pääosin sain kuitenkin uida ihan rauhassa hyvässä tilassa. 1500 metrin jälkeen käännyttiin 90 astetta vasempaan. Sitten uitiin n. 200 metriä Tahkolahden toiseen reunaan ja suuntasimme takaisin kohti lähtöpaikkaa ja ennen kaikkea kohti maalia. Tässä vaiheessa tuntui että “eiköhän tämä tästä”. Uinti tuntui ihan rennolta eikä ongelmia ollut. Noin 2500 metrin kohdilla tuli silta näkyviin, jonka alta pitäisi uida ja jonka jälkeen olisi enää 500 metriä uimista, sama 500 m joka edellisenä päivänä tuli uitua. Sillan näkeminen nostatti entisestään fiilistä ja uskoa “hengissä selviämiseen”. Sama uintirytmi jatkui, silta tuli ja meni, ja nyt näkyi jo uinnin maalipoijut. Winner. Viimeinen 500 metriäkin meni ilman ongelmia. Tosin viimeisillä metreillä sain melkein jonkun kantapäästä leukaan, mutta se meni onneksi vähän ohi. Viimeinen kymmenen metriä piti kahlata vedessä kun kädet alkoivat ottaa pohjaan kiinni. Uintimatkaa kertyi Polarin mittarin mukaan tasan 4000 metriä. Varmaankin vähän ylimääräistä lenkkiä tuli, mutta tulikohan ihan noin paljon. Uintiaikani oli 1:23:32, joka oli sarjassani (M45-49) 67. eli hieman puolenvälin huonommalla puolen. Tosin tavoiteaikani oli 1:30, joten siihen nähden ihan hyvä uinti. Huippu se olisi ollut, jos tuo ylimääräinen 200 m olisi jäänyt tekemättä.

 

Ainoa ongelma uinnissa oli, että viimeisen puolentoista kilometrin ajan oli ollut aivan armoton pissahätä, mutta nyt siitäkin pääsisi eroon. Heti vedestä nousemisen jälkeen ilmeni ensimmäinen huolen aihe. Mahaa alkoi polttamaan ihan vietävästi. Suuntasin heti vaihtoalueen Bajamaja-rivistölle, mutta siellä oli täyttä ja jouduin jonottamaan vähän aikaan. Jonottaessa riisuin märkkärin pois ja melkein heti sen jälkeen pääsinkin istunnolle. Pissahätä hävisi, mutta mahan polte ei. Onneksi edessä oli pyöräosuus eikä juoksu. Pyörälle päästyäni oli myös vähän sähläystä, kun ensin aloin katsomaan väärän kisanumeron pussia  ennen kuin huomasin olevani väärän, joskin samanlaisella setupilla olevan pyörän kohdalla. Vain metrin pielessä. Pyöräilypaita päälle, taskuihin Blokseja ja puoliksisyöty energiapatukka. Kypärä päähän, jalkojen kuivaus, sukat jalkaan ja pyöräilykengät myös. Numerolappu meinasi unohtua pussin pohjalle, mutta huomasin ottaa sen sieltä ennen kuin aloin sullomaan uintivarusteita samaan pussiin. Sitten vain pienellä hölkällä pyöräilyn lähtöviivalle ja pyörän selkään. Seuraava osio saisi alkaa. Ensimmäiseen vaihtoon kului aikaa 7:56. Aika paljon, mutta tarkoitus ei ollutkaan kiirehtiä.

Pyöräilyosuus alkoi ihan mukavissa olosuhteissa. Aurinko paisteli, lämpöä oli ehkä 18 astetta. Etelätuuli oli tosin alkanut voimistumaan. Reitti kulki siten, että ensin poljettiin 5 kilometriä Varpaisjärven tielle, sitten käännyttiin kohti Varpaisjärveä ja sieltä parikymmentä kilometriä kohti Siilinjärveä, jossa tehtiin U-käännös ja samaa reittiä takaisin, mutta vähän Tahkon risteyksen ohi kohti Nilsiää. Näitä kierroksia oli kaksi ja sitten 5 kilometrin siirtymä takaisin vaihtoalueelle. Matkana siis 180 kilometriä (tai tarkka mitta kuulemma pitäisi olla 180.2 km). Järjestäjän mukaan nousumetrejä olisi n.1100 m, oma mittarini näytti 1360 m. Huoltopisteitä reitillä oli kolme, eli kahden kierroksen aikana yhteensä kuusi (20 km, 50 km, 72 km, 110 km, 140 km 162 km).

Oma tankkaussuunnitelmani pyöräilyn ajaksi oli, että 10 minuutin välein energiaa, joko geeliä tai Blokseja ja nestettä päälle. Kerran tunnissa yksi suolakapseli. Ihan en suunnitelmassa päässyt. Kaikki geelit sain alas, mutta 18:sta Bloksista sain alas vain puolet. Suolakapseleita meni varmaankin riittävä määrä, mutta nestettä ei kulunut kuin maksimissaan 2,5 litraa ja sekin oli pääasiassa vettä.

Tavoitteeni oli päästä 190 – 200 Watin keskitehoihin siten, että kovin pitkäaikaisia ylityksiä tuohon haarukkaan ei tulisi. Yritin myös ajaa mahdollisimman paljon satulasta ja vain takamuslepuutusta putkelta. Nämä tavoitteet sainkin toteutettua melko hyvin, sillä pyöräilyn keskitehot olivat 192W ja “standing time” oli 8:30.

Pyöräily lähti käyntiin siis hyvissä olosuhteissa, ja ainoa ikävämpi puoli oli vatsan polttaminen. Piti vaan toivoa ettei se pahentuisi ja pystyisi ottamaan energiaa suunnitellusti sisään. 24 km:n ajon jälkeen Varpaisjärvellä reitti kääntyi kohti etelää ja vastatuuli tuli kiusaksi. Tehoja piti seurata nyt entistäkin tiukemmin. 43 kilometrin kohdalla, reipasvauhtisessa alamäessä, kun ei ollut enää järkeä nostaa poljinkadenssia, vedin itseni pieneksi muna-asentoon. Samalla kuitenkin löin kypärän visiirin juomalaitoksestani törröttävään letkuun ja magneeteilla kiinni ollut visiiri tippui syliini. Sen verran kova oli vauhti etten uskaltanut irroittaa toista kättäni tangosta visiiriä kohti, vaan toivoin että se pysyisi sylissäni. Not. Sinne se putosi keskelle tietä. Loppumatka ajeltiin sitten ilman visiiriä tai muuta silmäsuojaa ja toivottiin, ettei mihinkään isompaan pörriäisparveen osuisi. Silmät olivat kovilla.

45 kilometrin kohdalla tehtiin U-käännös ja seuraava reilu 20 kilometriä olikin sitten mukavaa myötätuuliosuutta. Varpaisjärvi – Nilsiä -väli oli kahdenkymmenen kilometrin pätkä ja taas puolestaan enemmän vastatuulipätkää. Pyöräilyreitin varrella ei kauheasti kannustajia ollut kuin huoltopaikkojen yhteydessä, mutta Tahkon risteysalueelle oli kertynyt mukavasti katsojia. Toiselle kierrokselle pääsi lähtemään taas myötätuulen siivittämänä, mutta jälleen Varpaisjärven käännöksen jälkeen vastatuuli jopa ensimmäistäkin kierrosta kovempi – tai ainakin se siltä tuntui.

Vatsapoltot eivät olleet matkan aikana hävinneet, mutta ei onneksi pahentuneetkaan. Uusi vaiva tuli kun noin 125 kilometrin kohdalla oikean reiden lähentäjälihas veti kramppiin. Kramppi helpotti kun ajoi vähän aikaa putkelta. Kymmenen kilometriä eteenpäin ja vasen lähentäjä teki saman. Krampit eivät kestäneet kovin pitkään, mutta tulivat loppumatkan aikana vielä jokuseen otteeseen. Sinänsä ne eivät haitannut polkemista, mutta kipeää teki. Lähinnä pelkäsin, että miten krampit vaikuttaa juoksemiseen. Myöskään vasen olkapää ei oikein tykännyt nojailusta. En nyt muista missä kohtaa kivut alkoivat, mutta kättä sai pyöritellä ja venytellä aika-ajoin. Yllättävää, että samat vaivat ilmenivät kisassa kuin mitä treeneissäkin on ollut. En usko että ne vaikutti pyöräilyvauhtiin mitenkään, kipua se vaan oli. Viimeisellä parilla kympillä tie oli ajoittain märkä, eli vettä oli satanut, mutta niskaan sitä ei pyöräilyn aikana minulle tullut. Pyöräaikani oli 5:40:47, eli keskari oli 31,7 km/h. Ei ihan sitä mitä toivoin, mutta noilla wateilla ei kovempaa päässyt. Keskisyke oli 137 bpm. Sijoitukseni nousi sarjassani uinnin jälkeisestä 67.:stä 52.:ksi.

Toinen vaihto oli lähes yhtä hidas kuin ensimmäinenkin. Jälleen tuhraantui 7:30 aikaa. Vatsa oli edellen outo ja jouduinkin käymään jälleen Bajamajassa. Riisuin myös pyöräilypaidan pois siltä varalta, että joutuisin hyppäämään usein pöntöllä, jolloin paidan joutuisi aina riisumaan ja pukemaan erikseen. Tästä syystä jouduin myös pakkaamaan energiaa vyölaukkuun. Tämä tosin osottautui turhaksi, sillä käytin ainoastaan järjestäjien eväitä. Sitten riisuin vielä pyöräilysukat ja taistelin pitkät kompressiosukat jalkaan. Jalat kramppailivat koko operaation ajan. Tiesi hyvää juoksulle. Siinä sitä aikaa taas tuhlaantui useampi ylimääräinen minuutti.

Juoksureitti oli vaihteleva. Osittain sorapintaista, osittain asfalttia. Kierroksia oli neljä ja nousumetrejä koko reitille kertyi mittarini mukaan 475m. Pahin nousu oli aina kierroksen alussa, jossa n. 300 metrin matkalla noustiin n. 25 metriä. Golf-radan kierroksella oli sitten lisää vaihtelevaa maastoa. Huoltopisteitä oli sopivasti parin kilometrin välein. Tarjolla oli banaania, geeliä, vettä, Gatoratea, Red Bullia ja hapotonta kolaa. Lähes joka huollolla otin vähintäänkin yhtä juomatyyppiä ja välillä melkein kaikkia. Geelejä yritin syödä kaksi per kierros. Nyt pitää oikein kehua ja mainostaa järjestäjien tarjoamaa geelia. Kyllä tippui eikä ruvennut tökkimään. Etenkin nesteen kanssa sujahti mukavasti kurkusta alas. Maurten oli merkki ja meni suoraan ostoslistalle.

Kun vihdoin ja viimein pääsin juoksureitille, niin yllätys oli suuri, kun juoksujalka tuntui tosi hyvältä. Jalka oli hyvä, mutta maha ei. Onneksi vatsaongelmatkin hävisivät jossain vaiheessa eikä huoltopisteiden tarjonta heikentäneet vatsan kuntoa. Ensimmäinen kierros meni ihan mukavasti hieman alle vitosen vauhtia. Vettä alkoi vähän tiputtelemaan taivaalta kierroksen loppuosassa, mutta ei vielä kauheasti. Toisen kierroksen alku meni vielä ihan hyvin, mutta kilometriajat alkoivat tippumaan pikku hiljaa viiden minuutin heikommalle puolelle. Toisen kierroksen aikana sade alkoi yltymään ja muuttui jossain vaiheessa ihan kaatosateeksi. Olin kyllä toivonut vesisadetta, mutta rajansa nyt silläkin. Tulipa ainakin pestyä hiet ja muut suttaukset päältä. Kengät olivat likomärät ja melkoisia lammikoita kertyi niin asfaltille kuin soraosuuksillekin. 18 kilometrin kohdalla oli juoksun heikko hetki. Sade oli pahimmillaan, olo heikko ja paska fiilis. Tuntemukset vähän ihmetyttivät, sillä vain vähän aikaisemmin kaikki oli ollut ihan kunnossa. Ilmeisesti olin ottanut vähän liian kovin edellisen loivan ylämäen ja se alkoi kostautumaan. Jatkuva edellä menijöiden ohittelu antoi kyllä hyvää fiilistä, mutta kostautui ehkä myös liian kovana yrittämisenä, jolloin oma suorittaminen häiriintyi. Onneksi huono hetki hävisi yhtä nopeasti kuin tulikin. Toisen kierroksen loppu meni taas suht mukavan tuntuisesti. Kola – Gatorade – Red Bull -sekoitus antoi mukava boostin – taisi siinä olla vielä geelikin mukana.

Tahkon keskustassa oli mukavasti porukkaa kannustamassa. Oli jotenkin hämmentävää kuulla kannustusta vieraiden suusta omalla nimellä. Keskustassa oli myös pätkä, jossa juoksijoita tuli myös vastaan. Kävelijöitä alkoi olemaan jo aika paljon, eikä omakaan askel enää kovin lennokas ollut, mutta ei suurempaa hyytymistäkään vielä ollut tullut, ihan kohtalaisesti rullasi. Vesisadekin alkoi loppumaan. Kolmas kierros meni sinnitellessä ja viimeisen kierroksen alkua odotellessa. Oli helpottavaa päästä viimeisen kerran “varvausmäen” päälle. Jokusia nousuja vielä oli, mutta pahin oli takana. Nyt sai alkaa laskeskelemaan millaisella keskivauhdilla loppukilometrit piti mennä, jotta 11 tunnin alitus toteutuisi. Oli mukava nähdä, että kyseinen kilometriaika kasvoi kilometri kilometriltä. 33,5 kilometrin kohdalla valahti kylmä hiki niskaan, kun totesin että oikea takareisi alkaa vetämään selvästikin kramppiin. Ei hyvä, ei ollenkaan. Pysähdyin pariksi sekunniksi venyttelemään sitä ja sainkin krampin talttumaan, eikä se enää loppumatkalla uusiutunut. 39 kilometrin kohdalla alkoi jo tuntumaan että ei perskule, kyllä tässä maaliin päästään, kun loppumatka on vielä tasaista tai alamäkeä. Kellokin näytti ihan hyvää, joten siihen ei tarvinnut keskittyä. Nyt vaan askel kerralla eteenpäin kohti maalia. 500 metriä ennen maalia, kun viimeistä kertaa tulin Tahkolahden ylittävälle sillalle, muistin että nyt pitää nauttia. Musiikki pauhaa, kuuluttaja ottaa vastaan maaliintulijoita, yleisö hurraa, savukoneet suhisee, kädet ylös ja viimein tulee ne pitkään odotetut sanat “Tomi, you are an Ironmaaaaan”. Herkkä hetki kun liike loppuu.

Yhtä herkkä hetki on viimeksi ollut, kun Turussa tuli alitettua ensimmäisen kerran maralla kolme tuntia. Nyt aikaa kului 3:34:13, eli ihan suunniteltuun 3:30 alitukseen ei tullut päästyä. Tosin se olikin vain suunnitelma, eikä oikein perustunut mihinkään, kun ei ollut aiempaa kokemusta tällaisesta. Pääasia että kävellä ei tarvinnut yhtään eikä muutenkaan isompia ongelmia juoksun aikana ollut. Keskisykekin pysyi melko hyvin tavoitellussa, ollen 137 bpm (tosin jokusia katkoja mittauksessa oli, joten 140 voi olla lähempänä totuutta). Loppuaika 10:53:59 ja sijoitus sarjassani oli 31.

Maaliintulon jälkeen mitallin nouto, ja ruoka- ja juomajonoon. Ruoka tosin ei maistunut vielä tässä vaiheessa laisinkaan, joten kilometrin raahautuminen mökille ja lämpimään saunaan pääsi alkamaan. Huolto pelasi siis loppuun asti. Saunan jälkeen kävin hakemassa vaihtoalueelta pyörän ja muut kamppeet pois, ja samalla kannustamassa koko rahalla nauttivia kilpailijoita.

Yöllä ei paria tuntia enempää tullut nukuttua kun kone kävi ja jalkoja särki. Yösyömistäkin tuli harrastettua kun vihdoin alkoi tekemään ruokaakin mieli. Sunnuntain automatka kotiin oli myös melko tuskainen, kun jalkoja särki ja väsytti, mutta untakaan ei oikein saanut. Onneksi Tuuli jaksoi ajaa koko kotimatkan.

Onnistunut kisa. Kriittinen minä antaa arvosanaksi 9.5. Uinnin ylimääräinen 200 m pois ja vaihdot reippaammiksi, niin 10 minuuttia olisi ajasta lähtenyt helposti pois. Juoksussa jalkojen iskukestävyys vähän petti – kevään ja kesän juoksumäärät ovat olleet kuitenkin melko maltillisia. Pyöräily meni ihan suunnitelmien mukaan, tuohon säähän ja reittiin ei näillä reisillä kovempaa mennä. That’s all folks… ehkä joskus uudestaan.