Back to basics

Viikko 15/2020 (6.-12.4.2020)

Komea viikko päättyi lumi-/räntä-/vesisateeseen. Maa on taas valkoinen eikä ulkohommiin tee mieli. No, tällä viikolla on tullut tehtyä ulkohommia kyllä ihan kiitettävästi. Pääsiäisen kaksi ensimmäistä päivää tuli vietettyä pääosin ulkona. Työviikon kaksi viimeistä työpäivää tuli tehtyä vähän lyhennettynä ja pihahommia pidennettynä. Nyt alkaa olla kaikki puut tehty, risut silputtu ja metsä haravoitu. Mutta eipä parane vannoa mitään, voipi tuo saha vielä hurahtaa käyntiinkin.

Antibioottikuuri loppui keskiviikkona. Jonkinmoinen nuhutus edelleen jatkuu, ja olenkin alkanut pikkuhiljaa kallistumaan siihen, että joku polyyppi tuolla nenässä varmaankin liikkuu. Katsotaan nyt pari viikkoa muuttuuko mihinkään ja jututetaan sitten taas lääkäriä.

Tämän viikon kisaperuutuksia oli Vanajanlinnan sprintti-triathlon. Sen sai siirrettyä kesän muihin Finntriathlonin tapahtumiin, ja siirsin ilmon Vierumäen perusmatkalle, joka on elokuun lopussa. Tosin voi olla, että sekin jää väliin, ainakin jos Tahkolle tulee osallistuttua.

Kevyen treenauksen aloittelin jo maanantaina. Juoksin reilun 8 kilometriä rauhallista vauhtia ja korkeilla sykkeillä. Eipä ollut kovin mieltä ylentävä kokemus, mutta tästä sitä on taas lähdettävä liikkeelle ja toivoa että fiilikset paranevat.

Tiistaina tein kolmen vartin kotisalitreenin.

Keskiviikkoaamupäivän reilun 10 km:n juoksulenkillä nostin vähän vauhtia, ja sykkeitä. Kankeeta ja raskasta juoksu oli ja tuntui ettei happikaan oikein kulkenut. Melkein aloin jo epäilemään, että onko corona iskenyt.

Torstai-iltana pyöräilin trainerilla 73 minuutin treenin Zwiftissä. Keskitehot olivat 148 W (FTP 59%). Ihan mukavasti jaksoi, eikä hapen kulkemisenkaan kanssa ollut ongelmia.

Perjantaina oli ohjelmassa tunnin kotisalitreeni.

Lauantaina tein jo tunnin juoksulenkin. Jalat olivat väsyneet, mutta se johtui varmaankin aikaisesta ajankohdasta sekä edellisen päivän ulkohommista. Vauhtiin nähden sykkeet ovat vieläkin melko korkealla, mutta muuten juoksu kulki ihan mukavasti.

Sunnuntaina pyöräilin sisätrainereilla puolentoistatunnis treenin, kevyellä 147 W (FTP 59%) keskitehoilla. Sykkeet ovat kymmenisen pykälää korkeammalla kuin ennen sairastelua, mutta muuten ihan mukavasti pyöräily sujui.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *