Viikko 33/2018 (13. – 19.8.2018)
Tälle viikolle kertyi harvinaisen vähän taskeja. Kaikennäköiset muut menot häiritsivät normaalirytmiä sen verran, että viikolle ei tullut kuin työmatkapyöräilyä kolmena päivän, yksi jalkahieronta ja yksi 16 km:n juoksu aamulla töihin.
Yksi syy vähäiseen reeniin oli lauantaina kalenteriin ilmestynyt Himos Trail Extreme. Kyseinen häppeninki järjestettiin nimensä mukaisesti Himoksen laskettelukeskuksessa ja Extreme tarkoitti, että matkana oli 26 km ja nousua oli yhteensä hulppeat 945 m. Vaihtoehtoina oli juosta myös hieman lyhyempi (17 km) tai sitten tuplata Extreme-matka (ja nousumetrit). Itse otin siis Extremen – kaikilla mausteilla.
Sen verran mielenkiintoinen reitti oli, että etukäteen oli hankala arvioida, mikä voisi olla sopiva vauhdinjako reitille, kun matkan aikana kuitenkin tulisi olemaan neljä melko hapokasta nousua. Arvioni etukäteen oli, että jos 6 min/km vauhtia pääsisi, niin hyvä olisi. Juomarepun päätin ottaa myös varmuuden vuoksi matkaan mukaan, vaikka reitillä olikin neljä juottopistettä.
Startti oli klo 13:30, jolloin lämpöä oli pikkuisen reilut parikymmentä astetta ja aurinko paisteli. Noin 250 Extreme ja Challenge -sarjalaista lähtivät tuolloin matkaan. Ensimmäinen kunnon nousi tuli jo 500 m juoksun jälkeen. Nousimme reilun kilometrin aikana reilusti toista sataa metriä. Itse juoksin tässä mäessä jo jalat sen verran hapoille, että se kostautui seuraavien kilometrien aikana. Olisi pitänyt malttaa ja kävellä suurempi osa ylämäestä.
Viiden kilometrin kohdilla oli ensimmäinen juotto ja siihen mennessä olimme nousseet jo toisenkin reilun sadan nousumetrin mäen. Tosin se oli hieman loivempi kuin ensimmäinen. Se oli myös sen verran huonokulkuisempi, että siinä tuli väkisinkin käveltyä. Juotossa ei kauheasti aikaa tuhlattu, vaan matka jatkui pienen vesihörpyn ja suklaan palasen jälkeen.
Seuraavalla neljällä kilometrillä ei ollut kovin pitkiä nousuja. Jokunen lyhyempi ja jyrkempi, joissa joutui ottamaan kävelyaskelia. Maha alkoi hieman oireilemaan ja muitakin pistoksia alkoi rinnassa tuntumaan. Onneksi ei mitään sen pahempaa ja matka sai jatkua. Jalat alkoivat olemaan jo tässä vaiheessa kovilla, oikeassa akillesjänteessäkin alkoi polkujen röykytys tuntumaan.
Reilun kymmenen kilometrin kohdalla, kun pitkä alamäki oli suoritettu, pääsimme reitin hankalimpaan nousuun, ns. nelivetoon. Juoksuaskeliin ei ollut mitään mahdollisuuksia, sen verran jyrkkä ja huonokuntoinen nousu oli, mutta ei nyt sentään ihan nelivedolle tarvinnut laittaan. Jalat hapottivat mäkeä kävellessäkin ihan törkeästi ja mäen päällä juoksuun lähtö oli suht kankean oloista. Onneksi seuraavat kilometrit, aina toiseen juottoon (13 km kohdalla) asti, olivat melko hyvä- ja nopeakulkuista, joten keskivauhti nousi ja jalatkin palautuivat, kun pääsi rennommin juoksemaan. Tässä vaiheessa tosin alkoi tulemaan lyhyemmän matkan juoksijoita selkä edellä vastaan ja niitä sai ohitella oikealta ja vasemmalta.
Jossain neljätoista kilometrin kohdilla tuli ryynättyä ensimmäisen kerran. Muutamaan kertaan oli ollut jo lähellä, mutta tuossa kohtaa otettiin sitten ensimmäistä kertaa maakontaktia. Polviin tuli vähän skröpöä, mutta se ei menoa haitannut.
Viidentoista kilometrin kohdilla alkoi jyrkkä alamäki, joka päättyi kisakeskuksen läpijuoksuun ja heti perään viimeiseen kunnon nousuun. Noin 90 m nousua noin 600 metriin laittoi jälleen kävelemään. Aurinko porotti ja oli muutenkin melko hapokas olo.
Kolmas juotto oli 17,6 km:n kohdalla, ja tämän jälkeen maasto muuttui tasaisemmaksi ja reitti kulki kalliopolkuja pitkin. Polku oli ihan hyväkulkuista, mutta sen verran mutkikasta meno oli, että vauhtia ei pystynyt juurikaan nostamaan. Maisemiakaan ei oikein uskaltanut katsella, kun piti seurata sen verran tarkkaan mihin jalkansa laittaa ja keskittyä siihen, että jalka nousee riittävästi.
Noin neljä kilometriä ennen maalia oli viimeinen juotto. Tälläkään juotolla ei juurikaan tullut vietettyä aikaa vaan hinku oli kova päästä maaliin. Matka alkoi kuitenkin sen verran painamaan, että parinsadan metrin pätkällä otin pari kertaa maakosketuksen ja muutama kerta lisää oli melko lähellä. Kompurointien yhteydessä meinasi pohkeet alkaa kramppaamaan, mutta niin ei onneksi käynyt. Nopeat maasta ylösnousemiset toi myös hetkeksi huonon olon ja laatta meinasi kerran lentää. Muutenkin maha vähän sohlasi.
23 km:n kohdilla oli vielä yksi kävelymäki, mutta sen jälkeen tuli vähän tasaista ja sitten loppumatka mukavaa alamäkeä. Helpohkon lopun ansiosta sain matkan keskivauhdin tippumaan juuri ja juuri alle 6 min/km. Sijoitus oli 13. ja kärjelle hävisin 35 minuuttia, tosin kärjessä oli melko kovatasoista menijää.
Kisan jälkeen fiilis oli ihan jees. Alkunousu tuli varmaankin otettua hieman liian kovin, mutta muuten en keksi mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Polkujuoksu on vaan minulle melko vaikea juttu kun ei uskalla ja osaa juosta rennosti huonokulkuisella alustalla. Sen vuoksi varmaan sunnuntaina olikin melko hakattu olo – reiden etuosat, pohkeet ja jalkapohjat eivät antaneet lupaa lähteä sunnuntaina juoksulenkille.
Reittikartta: 