Cortina d’Ampezzo, tuo vuoden -56 ylv\u00e4s Olympia-kaupunki, ottaa pilvisess\u00e4 s\u00e4\u00e4ss\u00e4 vastaan piskuisen Volkswagen Polon matkalaisineen, jotka ovat kivunneet parin sadan metrin korkeudessa olevasta Bresciasta 1200 metrin korkeuteen, Dolomiittien syd\u00e4meen. Olympialaisten m\u00e4kihyppym\u00e4ki tervehtii meit\u00e4 aivan kyl\u00e4n porteilla, mutta kyl\u00e4n keskustan l\u00e4pi ajamme pikaisesti, sill\u00e4 Polo joutuu kapuamaan viel\u00e4 kuuden kilometrin matkan ja l\u00e4hes 300 m nousun kohti Pocolia, jossa majapaikkamme sijatsee.<\/p>\n
Brescian eilinen l\u00e4hes kolmenkymmenen asteen hein\u00e4kuun puolen v\u00e4lin helle on vaihtunut kotoiseen viiteentoista asteeseen ja sadettakin tuntuisi olevan ilmassa. Ennen ukkosen ja kaatosateen alkamista ehdimme kuitenkin k\u00e4yd\u00e4 tutustumassa kyl\u00e4n keskustaan ja vuokraamaan seuraavaksi nelj\u00e4ksi p\u00e4iv\u00e4ksi maastopy\u00f6r\u00e4t. Hotellimme sijainti alkoi hirvitt\u00e4m\u00e4\u00e4n ja p\u00e4\u00e4timme yritt\u00e4\u00e4 vaihtaa majapaikkaamme l\u00e4hemm\u00e4ksi keskustaa ja sen korkeustasoa. Kovin sesonki ei ilmeisesti ollut viel\u00e4 k\u00e4ynniss\u00e4, sill\u00e4 ensimm\u00e4inen kysely toiseen hotelliin tuotti tulosta ja saimme uuden huoneen aivan keskustasta. Ensimm\u00e4inen y\u00f6 tuli tosin y\u00f6vytty\u00e4 alkuper\u00e4isiss\u00e4 suunnitelmissa olleessa hotellissa, mutta pienell\u00e4 sakolla saimme peruttua loput y\u00f6t.<\/p>\n
Sunnuntaille, ensimm\u00e4iselle py\u00f6r\u00e4ilyp\u00e4iv\u00e4lle, oli luvattu sateista s\u00e4\u00e4t\u00e4, mutta p\u00e4\u00e4timme kuitenkin k\u00e4yd\u00e4 lunastamassa vuokraamamme py\u00f6r\u00e4t ja tutustua l\u00e4hiseudun tiest\u00f6\u00f6n. Ensin l\u00e4hdimme ajelemaan kohti edellisp\u00e4iv\u00e4n tulosuuntaamme, eli alam\u00e4keen. Parin kymmenen kilometrin laskettelun j\u00e4lkeen p\u00e4\u00e4timme k\u00e4\u00e4nty\u00e4 samaa tiet\u00e4 takaisinp\u00e4in, sill\u00e4 s\u00e4\u00e4n muuttumisesta ei ollut tietoa ja kun sama parikymment\u00e4kilometri\u00e4 piti polkea takaisin yl\u00e4m\u00e4keen, niin pidemm\u00e4lle ei viitsinyt menn\u00e4. Keskustaan takaisin polkeminen tuntui sen verran k\u00f6yk\u00e4iselt\u00e4, ett\u00e4 p\u00e4\u00e4timme ottaa lis\u00e4\u00e4 vaikeusastetta. L\u00e4hdimme polkemaan kohti ensimm\u00e4ist\u00e4 hotelliamme kohti Pocolia. Pikkuhiljaa jatkoimme matkaamme eteenp\u00e4in, tie muuttui v\u00e4lill\u00e4 sperpentiiniksi ja sadanmetrin korkeustolpat tulivat yksi toisensa j\u00e4lkeen vastaan. N. 17 kilometrin kapuamisen j\u00e4lkeen p\u00e4\u00e4dyimme Passo Falzaregoneen, reilun 2100 m korkeuteen.<\/p>\n
Siell\u00e4 huilasimme v\u00e4h\u00e4n aikaa. Puimme v\u00e4h\u00e4n lis\u00e4\u00e4 vaatteita p\u00e4\u00e4lle, sill\u00e4 l\u00e4mp\u00f6 oli laskenut kymmeneen asteeseen ja alasp\u00e4in laskettelu tulisi olemaan vilpoista kyyti\u00e4. Paluumatkan ensimm\u00e4isen polkaisun j\u00e4lkeen seuraava tarvitsi ottaa vasta kuuden kilometrin j\u00e4lkeen. Vauhti nousi v\u00e4lill\u00e4 l\u00e4hes 60 km\/h ja viisikymppi\u00e4 tuli saavutettua helposti. Serpentiiniosuuksilla piti v\u00e4h\u00e4n jarrutella, ett\u00e4 pysyi tiell\u00e4, mutta muuten annoimme vain menn\u00e4. Viimeisill\u00e4 kilometreill\u00e4 alkoi sitten viimein satamaan vett\u00e4. Lyhyiss\u00e4 py\u00f6r\u00e4ilyhousuissa reidet alkoivat j\u00e4\u00e4htym\u00e4\u00e4n, etenkin, kun laskussa ei tarvinnut jalkoja k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 laisinkaan. Suojalasit olisivat olleet my\u00f6s kova sana, sill\u00e4 vett\u00e4 lensi renkaista sen verran paljon naamalle, ett\u00e4 n\u00e4kyv\u00e4isyys oli melko heikko ja mutkatiell\u00e4 viidenkympin vauhdissa se ei ollut hyv\u00e4 juttu. Hotellille p\u00e4\u00e4stess\u00e4 l\u00e4mmin suihku teki ter\u00e4\u00e4. P\u00e4iv\u00e4n py\u00f6r\u00e4ilym\u00e4\u00e4r\u00e4ksi tuli n.76 km.<\/p>\n
Toinen py\u00f6r\u00e4ilyp\u00e4iv\u00e4 suuntasi kohti Dobbiacoa. Aamuaurinko paistoi pilvett\u00f6m\u00e4lt\u00e4 taivaalta joten tiedossa oli komea py\u00f6r\u00e4ilyp\u00e4iv\u00e4. Reitti Dobbiacoon kulki vanhaa rautatienpohjaa, samaa reitti\u00e4, jota talvisin hiihdet\u00e4\u00e4n Tour de Ski:ll\u00e4. Ensimm\u00e4inen 14 km oli loivaa nousua, mutta sen j\u00e4lkeen loput 16 km oli laskettelua kohti p\u00e4\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4\u00e4. Reitin varrelle n\u00e4kyi komeita vuoren huippuja sek\u00e4 jokunen j\u00e4rvikin. Vaikka reitill\u00e4 n\u00e4kyikin yli 3000 m korkuisia huippuja ja maisemat ovat todella hulppeat, niin viimekes\u00e4n pohjois-Norjan vuoret ja vuonot eiv\u00e4t h\u00e4pe\u00e4 n\u00e4it\u00e4 maisemia laisinkaan.<\/p>\n
Paluumatka kulki alkuun tuloreitti\u00e4 pitkin, mutta reilun kymmenen kilometrin paluumatkan j\u00e4lkeen k\u00e4\u00e4nnyimme kohti Misurinan j\u00e4rve\u00e4. Kavuttavaa j\u00e4lleen riitti, sill\u00e4 j\u00e4rvi sijaitsi n. 1700 m:ss\u00e4, eik\u00e4 se ollut edes reitin korkein kohta. Paikoin nousuprosentti oli 12 ja maastopy\u00f6r\u00e4st\u00e4 piti etsi\u00e4 pienimpi\u00e4 vaihteita. Nousu kuitenkin kannatti, sill\u00e4 Misurinan maisemat olivat todella komeat. Reitin korkein kohta oli n. 7 km Cortinasta ja siin\u00e4 kohtaa korkeutta oli n.1800 m. Eli kun viimeisell\u00e4 7 km:ll\u00e4 laskettiin 600 m, niin vauhti oli taas sen mukaista. Alhaalla py\u00f6r\u00e4n levyjarrut k\u00e4rysiv\u00e4t tulikuumina.<\/p>\n
Py\u00f6r\u00e4ilylenkin j\u00e4lkeen k\u00e4vimme tekem\u00e4ss\u00e4 viel\u00e4 puolentoistatunnin vaelluksen aivan keskustan kupeesta l\u00e4htev\u00e4ll\u00e4 helppokulkuisella reitill\u00e4. Py\u00f6r\u00e4ilykilometrej\u00e4 p\u00e4iv\u00e4lle kertyi 75 ja vaellusta muutama.<\/p>\n
Kolmas py\u00f6r\u00e4ilyp\u00e4iv\u00e4 valkeni j\u00e4lleen aurinkoisena. Edellisen p\u00e4iv\u00e4n auringonpaiste n\u00e4kyi etureisiss\u00e4, jotka olivat helakanpunaiset. Virheest\u00e4 piti ottaa opiksi ja aurinkorasvaa siveltiin t\u00e4ll\u00e4 kertaa huomattavasti enemm\u00e4n ja rasvapullo otettiin my\u00f6s reppuun mukaan. P\u00e4iv\u00e4n reitiksi oli valittu huomattavasti loivapiirteisempi, niin yl\u00e4- kuin alam\u00e4iss\u00e4kin. L\u00e4hdimme j\u00e4lleen laskettelemaan kohti kaakkoa ja sit\u00e4 my\u00f6den kohti Calalzoa. 40 kilometrin laskettelun j\u00e4lkeen p\u00e4\u00e4dyimme Lago di Cadoren rannalle. Vaikka lasku oli loivaa, niin laskua reitille kertyi kuitenkin yli 600 m, eli noustavaa oli j\u00e4lleen edess\u00e4.<\/p>\n
Nousu kuitenkin sujui yll\u00e4tt\u00e4v\u00e4nkin kevyesti, ehk\u00e4 hieman my\u00f6t\u00e4tuulenkin ansiosta. Takaisin Cortinaan p\u00e4\u00e4sty\u00e4mme voimia oli viel\u00e4 sen verran j\u00e4ljell\u00e4, ett\u00e4 p\u00e4\u00e4timme polkea viel\u00e4 Dobbiacoon p\u00e4in. K\u00e4vimme k\u00e4\u00e4ntym\u00e4ss\u00e4 Passo Cimabanchella, joka on Cortina-Dobbiaco -reitin korkein kohta. K\u00e4\u00e4nt\u00f6paikan j\u00e4lkeen loppumatka olikin taas pelkk\u00e4\u00e4 alam\u00e4ke\u00e4 ja vauhti nousi hiekkatiell\u00e4 yli nelj\u00e4\u00e4nkymppiin. P\u00e4iv\u00e4n saldo oli 103 km.<\/p>\n
Nelj\u00e4nnelle py\u00f6r\u00e4ilyp\u00e4iv\u00e4lle ei tullutkaan sitten kilometrej\u00e4 paljon, sill\u00e4 py\u00f6r\u00e4ilimme vain 20 km Lago di Landro:n l\u00e4heisyyteen ja teimme siell\u00e4 nelj\u00e4n tunnin vaelluksen Tre Cime:lle. Vaelluksen aikana nousimme n.1000 m matkan aurinkoisessa ja kuumassa s\u00e4\u00e4ss\u00e4. Matkan aikana ei muuta porukkaa juurikaan n\u00e4kynyt, mutta perille p\u00e4\u00e4sty\u00e4mme totesimme, ett\u00e4 huipun l\u00e4helle ilmeisesti p\u00e4\u00e4see autollakin, sill\u00e4 paikka oli porukkaa t\u00e4ynn\u00e4. Huipulta l\u00f6ytyi ravintolakin, jossa lepuutimme v\u00e4h\u00e4n aikaa jalkojamme ennenkuin l\u00e4hdimme vaeltamaan takaisin alas. Py\u00f6r\u00e4ily\u00e4 ei siis p\u00e4iv\u00e4lle kertynyt kuin 40 km, mutta t\u00e4m\u00e4n lis\u00e4ksi tuli vaellusta n.12 km.<\/p>\n
Seuraavana p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 j\u00e4timmekin Cortinan leppoisan s\u00e4\u00e4n taaksemme ja laskeuduimme takaisin tuskaiseen helteeseen. Ensin py\u00f6r\u00e4hdimme Venetsiassa toteamassa, ett\u00e4 pienelle saarelle mahtuu kyll\u00e4 paljon porukkaa. Sielt\u00e4 jatkoimme matkaa kohti Bergamoa ja viimeist\u00e4 hotelliy\u00f6t\u00e4mme ennen lentoa kotimaahan. Mr and Mrs Tuulin, niin kuin meit\u00e4 hotelleissa kutsuttiin, Italian-matka on p\u00e4\u00e4ttynyt.<\/p>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"
Cortina d’Ampezzo, tuo vuoden -56 ylv\u00e4s Olympia-kaupunki, ottaa pilvisess\u00e4 s\u00e4\u00e4ss\u00e4 vastaan piskuisen Volkswagen Polon matkalaisineen, jotka ovat kivunneet parin sadan metrin korkeudessa olevasta Bresciasta 1200 metrin korkeuteen, Dolomiittien syd\u00e4meen. Olympialaisten m\u00e4kihyppym\u00e4ki tervehtii meit\u00e4 aivan kyl\u00e4n porteilla, mutta kyl\u00e4n keskustan l\u00e4pi … Continue reading